Sitten kun annatte minulle potkut, niin ihan vinkkinä, älkää lähettäkö mitään harmaantunutta herrasmiestä kertomaan uutisia jämerästi mutta ystävällisesti, vaan sanokaa, että olisitte voineet tehdä näin, mutta kunnioituksesta kyvyttömyyttäni ampua teitä kaikkia kohtaan päätittekin siirtää potkuspesialistin veloittaman summan tililleni. Up in the Air kertoo George Clooneyn näyttelemästä miehestä, joka osaa erottaa sivistyneesti erilaisia työntekijöitä silloin kuin näiden omat esimiehet eivät uskalla. Tämän Ryan Binghamin palvelut lienevät todella tyyriitä, sillä firmalla on varaa kiidättää häntä lentsikoilla minne vain. Koska bisnes kukoistaa, on tietenkin paras hetki tehdä leikkauksia! Binghamille kerrotaan jämerästi mutta ystävällisesti, että firma siirtyy tarjoamaan potkuja web-kameroiden avustuksella.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että jatkuvaan matkustamiseen, hotellihuoneisiin ja yhden illan tuttavuuksiin tottunut mies on menettämässä ei toimeentuloaan, mutta elämäntapansa ja "kotinsa". Kuka tahansa panisi hanttiin. Web-kamerat keksinyt nuori nainen/tyttö (Anna Kendrick) taitaa paremmin teorian kuin potkubisneksen käytännön asiat, joten Bingham saa jatkoaikaa ryhtymällä opettajaksi. Samaan aikaan, kenties horisontissa näkyvästä muutoksesta alitajuisesti inspiroituneena Bingham ajautuu seksi- ja ystävyyssuhteeseen paljon matkustelevan naisen (Vera Farmiga) kanssa, jonka piti alunperin olla vain viimeisin valloitus. Lähitulevaisuudessa Binghamin on myös osallistuttava etäiseksi jääneen siskonsa häihin. Sitoutumiskammoisten urosten keisarilla on paljon mietittävää.

Up in the Air on tavallaan romanttinen komedia ajattelevalle yleisölle. Jo Clooneyn miellyttävän kepeä perusolemus luo sellaista kuvaa, että huvittuminen on - toisinaan - sallittua. Mutta ei leffa sen hauskempi ole kuin elämäkään. Mitään hauskaa ei ole muun muassa lyhyissä montaaseissa, joissa ihmiset reagoivat Binghamin uutisiin. Romantiikkaa ja varsinkin rakkaudenkaipuuta on havaittavissa, mutta ehkä osuvin sana on charmi, sillä hahmot nauttivat saippuasarjatason charmikkaista hetkistä, mutta eivät varsinaisesti usko, että tämä on sama asia kuin sielujen kohtaaminen kosmisella tasolla. Menestyneiden, tien päällä elävien ihmisten julkisivu on niinkin kunnossa, etteivät ristiriidat sisällä tule heti itsestään esiin. Charmikkuudessa on traagisia piirteitä, tragedioissa taas koomisia. Tuomitaan tämä ennen muuta inhimilliseksi elokuvaksi.

Vakavuudella ja kepeydellä vastaavasti leikitelleistä leffoista Thank You For Smoking ja Juno vastannut ohjaaja Jason Reitman on huippuvedossa. Hetkittäin Reitman saa parsittua kokoon jokseenkin täydellistä elokuvaa. Jo alkutekstit viihdyttävät. Aihe on tuore ja tasan tätä päivää. Clooney näyttelee itseään oivasti kuin ikinä ja tukevat tytöt ovat kiinnostavia itsenäisinäkin hahmoina. Pieniäkin asioita käsitellään särmikkäästi ilman sortumista ilkeyteen: esimerkiksi se varmasti on tietynväristen ihmisten itsensä mielestä terävä huomio, ettei heidän perässään kannata jonottaa lentokenttien yli-innokkaissa turvatarkastuksissa. Tarina on hillitty, paljoa ei tapahdu, mutta muutamat kohtaukset ovat erityisen vahvoja, koska ne peilaantuvat vasten aiemmin tapahtunutta.

Annoksella kritiikkiä koetan selittää, miksei tähtiä ropise enemmänkin. Up in the Air kahmii kokoon melkoisesti käsiteltävää kestääkseen alle kaksi tuntia. Kaikki kyllä liittyy siihen, että Bingham on oman alansa James Bond, jolla saattaa olla edessä aikuistuminen. Asiasta toiseen ei kuitenkaan siirrytä täysin tyydyttävästi, täysin sujuvasti, ei niin osuvasti, että elokuva tuntuisi yhdeltä lennolta vailla välilaskuja. Elokuva esimerkiksi käsittelee pitkän aikaa potkubisnestä sellaisessakin vaiheessa, kun Binghamin yksityiselämä tuntui olennaisemmalta aiheelta. Ainakaan minä en kokenut, että sinänsä kiinnostavat tapahtumat olisivat tässä kohtaa vieneet Binghamin itsensä tarinaa eteenpäin erityisen selkeästi tai vertauskuvankaan keinoin. Tylsä leffa ei ole sekunnin vertaa, mutta lievää hitautta on havaittavissa.

Suositukset ovat silti innokkaat. Up in the Air on helposti sisäistettävä, sopivasti tulkinnan varaa jättävä, kypsä, viihteellinen elokuva, joka ei seuraa kuluneimpia kaavoja. Päällimmäisenä mieleen jäi sellainen kysymys, että vaikka sitoutuminen on stressaavaa, eikö sitoutuminen sitoutumattomuuteen ole sitoutumista ja jos johonkin on sitouduttava, niin miksei kernaammin syvällisiin kuin pinnallisiin asioihin?


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa