Poutapilviä ja lihapullakuuroja
Ensi-ilta: | 15.01.2010 |
Genre: | Animaatio, Fantasia, Komedia, Lasten |
Ikäraja: | 7 |
Arvostelussa suomeksi dubattu 3D-versio.
Kuka sanoi, ettei ruualla saa leikkiä? Kymmenen ruokalajin katastrofielokuva Poutapilviä ja lihapullakuuroja (Cloudy with a Chance of Meatballs) saattaa olla poskettomin animaatio sitten vegaanikauhufilmin Wallace & Gromit: Kanin kirous. Pieni saari meren keskellä ja pian koko maailma on vaarassa kiitos taivaalta satavien einesten, spaghettitornadoiden, liikalihavuuden ja monien muiden hämmentävien yllätysten, kuten maalinhakeutuvan pizzan. Kaiken aloitti herttaisesti höpsö nuori tiedemies Flint, jonka keksimä hilavitkutin luo haluttuja ruokalajeja pelkästä vedestä molekyylejä järjestelemällä. Heppu ei ole yksin syypää. Kaikki rakastavat taivaasta satavaa mannaa. Ahneus kasvaa mässätessä.
Flint kohtaa haasteita tämän tuosta. Yli-innokkaalla poliisilla on syitä kytätä miestä. Saaren pormestari ymmärtää liiankin hyvin, että keksintö on kovempi vetonaula turisteille kuin sardiiniteollisuus. Muiden riemuitessa isäukko ja vaippoihin yhä pukeutuva entinen lapsimalli jäävät suremaan sardiininkalastuksen taidetta. Herkulliseen hahmovalikoimaan kuuluu myös säätyttö, joka on bimbo koriste vain käytännön syistä. Kaikki vähänkin näkyvämmät hahmot, kaikki sivujuonet, jopa useimmat vitsit ja muut yksityiskohdat nivoutuvat erinomaisen näppärästi varsinaiseen tarinaan. Poutapilviä ja lihapullakuuroja etenee alhaalta ylös: kaikki rakentuu aiempien saavutusten harteille. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta tosiasiassa olemme niin turtuneita Shrekin kaltaisiin eteenpäinkävelyelokuviin, että jos WALL-E tutustuu vaahtosammuttimeen leikin varjolla jo ennen kuin se käyttää samaa esinettä kauniissa kohtauksessa, pidämme tätä fiksuna tarinankerrontana. Poutapilviä ja lihapullakuuroja on täynnä vastaavaa riimittelyä.
Katastrofielokuvat yleisesti ja monet leffakliseet joutuvat lämminhenkisen pilkan kohteeksi luontevasti tarinan ehdoilla. Totisesti tämä ei ole niitä katastrofeja, joissa parodioidaan tiettyjä nimikkeitä ja noloimmillaan selitään vitsi. Tarina on monessakin mielessä perinteinen, mutta jo perusideasta ja siitä miten surrealistiseksi meno vauhdilla menee ropisee omaperäisyyspisteitä säkkikaupalla. Isä-poikasuhdetta käsitellään. Rakkaustarina löytyy. Tässäkin animaatiossa on opittava olemaan oma itsensä. Nämä juonenpätkät ovat niitä kliseitä, joista on tullut kliseitä, koska kädettöminkin elokuvantekijä tietää niiden vetoavan tunteisiin silloin harvoin kun ne on toteutettu näin iskevästi. Poutapilviä ja lihapullakuuroja on vauhko ja hauska kuin Aku Ankka 1940-luvulla ja bonuksena aivan ihana.
Elokuva myös näyttää paremmalta kuin otaksuin. Tietokoneanimaatiosta kun puhutaan, on olemassa yrityksiä luoda ihmisiä, ja sitten on näitä palikkanaamoja, joista en usein syty. Tässä tapauksessa liikkeitä ja eleitä ymmärretään liioitella niin ylitseampuvasti, että visuaalinen ilme tuntuu tyylivalinnalta, eikä todisteelta siitä, että prosessoriteho loppui kesken. Mitä eeppisemmäksi sateet yltyvät, sitä huimempaa on istua 3D-lasien takana. Terävää, värikästä ja kaikkinensa napakasti rullaavaa teosta varmasti kelpaa katsoa uudestaan kotonakin. 3D-efekti on samaa koulukuntaa kuin Avatarissa, eli syvyysvaikutelma selkeästi rikastuttaa elämystä, mutta kasvoja kohti ei syljetä paljoa. Olen usein kaipaillut shokeeraavia 3D-efektejä, mutta näin hyvin kirjoitetulla elokuvalla ei ole syitä spedeillä. Jos olisin nähnyt tämän ennen Avataria, saattaisin ylistää 3D:n tasoa enemmänkin.
Suomenkielinen dubbaus on kerrankin erinomaista. Tapojeni mukaan tutustuin jälkikäteen kaikkeen englanninkieliseen mainosmateriaalin, enkä sen perusteella ihmettelisi, vaikka katsoisin tätä suomeksi jatkossakin. Suomalaisissa äänissä on lämpöä ja energiaa. Ehkä käännöstyössä jotain katoaa, mutta useimmat vitsit ovat visuaalisia ja usein olennaisinta on se, kuinka hyvin läppä on ajoitettu, eikä se miten mukanäppärää sarkasmia sanaleikeillä saadaan aikaan. Tämän tyylinen ei lapsellinen vaan klassinen kermakakkukomedia sopii koko perheelle olettaen, että perheessä esiintyy mielisairautta tai myönteisyyttä sille.
Tahdon vielä huomauttaa kasvissyöjille, ettei leffa suinkaan ole ällö ja iljettävä paitsi silloin kun se yrittääkin olla. Vedestä luodut lihapullat ovat kuin tofusta tehtyä kinkkua, eikö mitä?
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Flint kohtaa haasteita tämän tuosta. Yli-innokkaalla poliisilla on syitä kytätä miestä. Saaren pormestari ymmärtää liiankin hyvin, että keksintö on kovempi vetonaula turisteille kuin sardiiniteollisuus. Muiden riemuitessa isäukko ja vaippoihin yhä pukeutuva entinen lapsimalli jäävät suremaan sardiininkalastuksen taidetta. Herkulliseen hahmovalikoimaan kuuluu myös säätyttö, joka on bimbo koriste vain käytännön syistä. Kaikki vähänkin näkyvämmät hahmot, kaikki sivujuonet, jopa useimmat vitsit ja muut yksityiskohdat nivoutuvat erinomaisen näppärästi varsinaiseen tarinaan. Poutapilviä ja lihapullakuuroja etenee alhaalta ylös: kaikki rakentuu aiempien saavutusten harteille. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta tosiasiassa olemme niin turtuneita Shrekin kaltaisiin eteenpäinkävelyelokuviin, että jos WALL-E tutustuu vaahtosammuttimeen leikin varjolla jo ennen kuin se käyttää samaa esinettä kauniissa kohtauksessa, pidämme tätä fiksuna tarinankerrontana. Poutapilviä ja lihapullakuuroja on täynnä vastaavaa riimittelyä.
Katastrofielokuvat yleisesti ja monet leffakliseet joutuvat lämminhenkisen pilkan kohteeksi luontevasti tarinan ehdoilla. Totisesti tämä ei ole niitä katastrofeja, joissa parodioidaan tiettyjä nimikkeitä ja noloimmillaan selitään vitsi. Tarina on monessakin mielessä perinteinen, mutta jo perusideasta ja siitä miten surrealistiseksi meno vauhdilla menee ropisee omaperäisyyspisteitä säkkikaupalla. Isä-poikasuhdetta käsitellään. Rakkaustarina löytyy. Tässäkin animaatiossa on opittava olemaan oma itsensä. Nämä juonenpätkät ovat niitä kliseitä, joista on tullut kliseitä, koska kädettöminkin elokuvantekijä tietää niiden vetoavan tunteisiin silloin harvoin kun ne on toteutettu näin iskevästi. Poutapilviä ja lihapullakuuroja on vauhko ja hauska kuin Aku Ankka 1940-luvulla ja bonuksena aivan ihana.
Elokuva myös näyttää paremmalta kuin otaksuin. Tietokoneanimaatiosta kun puhutaan, on olemassa yrityksiä luoda ihmisiä, ja sitten on näitä palikkanaamoja, joista en usein syty. Tässä tapauksessa liikkeitä ja eleitä ymmärretään liioitella niin ylitseampuvasti, että visuaalinen ilme tuntuu tyylivalinnalta, eikä todisteelta siitä, että prosessoriteho loppui kesken. Mitä eeppisemmäksi sateet yltyvät, sitä huimempaa on istua 3D-lasien takana. Terävää, värikästä ja kaikkinensa napakasti rullaavaa teosta varmasti kelpaa katsoa uudestaan kotonakin. 3D-efekti on samaa koulukuntaa kuin Avatarissa, eli syvyysvaikutelma selkeästi rikastuttaa elämystä, mutta kasvoja kohti ei syljetä paljoa. Olen usein kaipaillut shokeeraavia 3D-efektejä, mutta näin hyvin kirjoitetulla elokuvalla ei ole syitä spedeillä. Jos olisin nähnyt tämän ennen Avataria, saattaisin ylistää 3D:n tasoa enemmänkin.
Suomenkielinen dubbaus on kerrankin erinomaista. Tapojeni mukaan tutustuin jälkikäteen kaikkeen englanninkieliseen mainosmateriaalin, enkä sen perusteella ihmettelisi, vaikka katsoisin tätä suomeksi jatkossakin. Suomalaisissa äänissä on lämpöä ja energiaa. Ehkä käännöstyössä jotain katoaa, mutta useimmat vitsit ovat visuaalisia ja usein olennaisinta on se, kuinka hyvin läppä on ajoitettu, eikä se miten mukanäppärää sarkasmia sanaleikeillä saadaan aikaan. Tämän tyylinen ei lapsellinen vaan klassinen kermakakkukomedia sopii koko perheelle olettaen, että perheessä esiintyy mielisairautta tai myönteisyyttä sille.
Tahdon vielä huomauttaa kasvissyöjille, ettei leffa suinkaan ole ällö ja iljettävä paitsi silloin kun se yrittääkin olla. Vedestä luodut lihapullat ovat kuin tofusta tehtyä kinkkua, eikö mitä?
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (12 viestiä)
Rekisteröitynyt 18.03.2008
14.01.2010 klo 21.16
14.01.2010 klo 21.52 1
Rekisteröitynyt 08.08.2007
14.01.2010 klo 22.02
14.01.2010 klo 22.35 1
15.01.2010 klo 08.02 1
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
15.01.2010 klo 12.58
http://www.flickr.com/photos/21075074@N05/3398960470/size
Lisäsin pari sanaa kappaleeseen kolme.
Rekisteröitynyt 25.07.2007
15.01.2010 klo 15.18
Ei sa***na! En suostu uskomaan, että tää voi muka olla hyvä leffa.
Todellakin! Trailerikin antoi ainakin minulle sellaisen kuvan ettei voi olla hyvä.
Rekisteröitynyt 01.07.2009
15.01.2010 klo 16.10
... Dreamworks-ilme:
http://www.flickr.com/photos/21075074@N05/3398960470/size
Hahhahhah! NIIN totta!
Rekisteröitynyt 28.11.2008
15.01.2010 klo 23.33
Rekisteröitynyt 19.04.2007
18.01.2010 klo 01.53
Tulipahan leffa katottua ja pitkästä aikaa animaatio, joka jätti hyvän fiiliksen. Tarina oli hieman tasoa "sunnuntai", mutta kyllä sieltä fiksujakin pointteja löytyi ja huumoria ripoteltu sopivasti. Bill Haderilta jälleen yksi loistosuoritus ja sivuhahmoissakin oli mukavia yllätyksiä.
Kyllä tämä pätkä saa 4 meatballs of 5.
Rekisteröitynyt 04.01.2008
22.06.2010 klo 21.18
Loistava elokuva. Animaatioelokuvien parhaimmistoa, kuten Jari-Peen arvosteluissakin kolmantena (Rottatouille, Wall-E, Poutapilviä ja lihapullakuuroja). Mahtavaa huumoria, ajankohtaista ja modernia, ei puuduta. Juoni on absurdi, mutta perinteinen juonirakenne on silti läsnä, mikä toimii hyvin. Elokuvan lopetus on oikeasti koskettava, koska se on oivaltava. Henk. koht. pottuilu Englantia kohtaan on hyvä! (*****)
Te, jotka haukutte elokuvaa huonoksi: katsokaa uudestaan! Tai en tiedä, ehkä olette menetettyjä tapauksia ;)
MiiQ, tämän elokuvan englanninkielinen nimi (Cloudy with a chance of meatballs) tulee kirjasta, johon elokuva perustuu. Jos suomenkielistä nimeä kritisoit, niin sehän on aika kirjaimellinen suomennos. Omasta mielestäni suomenkielinen nimi on jopa hieman parempi.
20.10.2010 klo 17.26