Arvostelussa suomeksi dubattu 3D-versio.Kuka sanoi, ettei ruualla saa leikkiä? Kymmenen ruokalajin katastrofielokuva Poutapilviä ja lihapullakuuroja (Cloudy with a Chance of Meatballs) saattaa olla poskettomin animaatio sitten vegaanikauhufilmin Wallace & Gromit: Kanin kirous. Pieni saari meren keskellä ja pian koko maailma on vaarassa kiitos taivaalta satavien einesten, spaghettitornadoiden, liikalihavuuden ja monien muiden hämmentävien yllätysten, kuten maalinhakeutuvan pizzan. Kaiken aloitti herttaisesti höpsö nuori tiedemies Flint, jonka keksimä hilavitkutin luo haluttuja ruokalajeja pelkästä vedestä molekyylejä järjestelemällä. Heppu ei ole yksin syypää. Kaikki rakastavat taivaasta satavaa mannaa. Ahneus kasvaa mässätessä.

Flint kohtaa haasteita tämän tuosta. Yli-innokkaalla poliisilla on syitä kytätä miestä. Saaren pormestari ymmärtää liiankin hyvin, että keksintö on kovempi vetonaula turisteille kuin sardiiniteollisuus. Muiden riemuitessa isäukko ja vaippoihin yhä pukeutuva entinen lapsimalli jäävät suremaan sardiininkalastuksen taidetta. Herkulliseen hahmovalikoimaan kuuluu myös säätyttö, joka on bimbo koriste vain käytännön syistä. Kaikki vähänkin näkyvämmät hahmot, kaikki sivujuonet, jopa useimmat vitsit ja muut yksityiskohdat nivoutuvat erinomaisen näppärästi varsinaiseen tarinaan. Poutapilviä ja lihapullakuuroja etenee alhaalta ylös: kaikki rakentuu aiempien saavutusten harteille. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta tosiasiassa olemme niin turtuneita Shrekin kaltaisiin eteenpäinkävelyelokuviin, että jos WALL-E tutustuu vaahtosammuttimeen leikin varjolla jo ennen kuin se käyttää samaa esinettä kauniissa kohtauksessa, pidämme tätä fiksuna tarinankerrontana. Poutapilviä ja lihapullakuuroja on täynnä vastaavaa riimittelyä.

Katastrofielokuvat yleisesti ja monet leffakliseet joutuvat lämminhenkisen pilkan kohteeksi luontevasti tarinan ehdoilla. Totisesti tämä ei ole niitä katastrofeja, joissa parodioidaan tiettyjä nimikkeitä ja noloimmillaan selitään vitsi. Tarina on monessakin mielessä perinteinen, mutta jo perusideasta ja siitä miten surrealistiseksi meno vauhdilla menee ropisee omaperäisyyspisteitä säkkikaupalla. Isä-poikasuhdetta käsitellään. Rakkaustarina löytyy. Tässäkin animaatiossa on opittava olemaan oma itsensä. Nämä juonenpätkät ovat niitä kliseitä, joista on tullut kliseitä, koska kädettöminkin elokuvantekijä tietää niiden vetoavan tunteisiin silloin harvoin kun ne on toteutettu näin iskevästi. Poutapilviä ja lihapullakuuroja on vauhko ja hauska kuin Aku Ankka 1940-luvulla ja bonuksena aivan ihana.

Elokuva myös näyttää paremmalta kuin otaksuin. Tietokoneanimaatiosta kun puhutaan, on olemassa yrityksiä luoda ihmisiä, ja sitten on näitä palikkanaamoja, joista en usein syty. Tässä tapauksessa liikkeitä ja eleitä ymmärretään liioitella niin ylitseampuvasti, että visuaalinen ilme tuntuu tyylivalinnalta, eikä todisteelta siitä, että prosessoriteho loppui kesken. Mitä eeppisemmäksi sateet yltyvät, sitä huimempaa on istua 3D-lasien takana. Terävää, värikästä ja kaikkinensa napakasti rullaavaa teosta varmasti kelpaa katsoa uudestaan kotonakin. 3D-efekti on samaa koulukuntaa kuin Avatarissa, eli syvyysvaikutelma selkeästi rikastuttaa elämystä, mutta kasvoja kohti ei syljetä paljoa. Olen usein kaipaillut shokeeraavia 3D-efektejä, mutta näin hyvin kirjoitetulla elokuvalla ei ole syitä spedeillä. Jos olisin nähnyt tämän ennen Avataria, saattaisin ylistää 3D:n tasoa enemmänkin.

Suomenkielinen dubbaus on kerrankin erinomaista. Tapojeni mukaan tutustuin jälkikäteen kaikkeen englanninkieliseen mainosmateriaalin, enkä sen perusteella ihmettelisi, vaikka katsoisin tätä suomeksi jatkossakin. Suomalaisissa äänissä on lämpöä ja energiaa. Ehkä käännöstyössä jotain katoaa, mutta useimmat vitsit ovat visuaalisia ja usein olennaisinta on se, kuinka hyvin läppä on ajoitettu, eikä se miten mukanäppärää sarkasmia sanaleikeillä saadaan aikaan. Tämän tyylinen ei lapsellinen vaan klassinen kermakakkukomedia sopii koko perheelle olettaen, että perheessä esiintyy mielisairautta tai myönteisyyttä sille.

Tahdon vielä huomauttaa kasvissyöjille, ettei leffa suinkaan ole ällö ja iljettävä paitsi silloin kun se yrittääkin olla. Vedestä luodut lihapullat ovat kuin tofusta tehtyä kinkkua, eikö mitä?


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa