Jos rakastat
Ensi-ilta: | 06.01.2010 |
Genre: | Draama, Komedia, Musikaali |
Ikäraja: | 7 |
Uskon ymmärtäväni, mitä Hardwick tiimeineen ajaa takaa. Saavutus sekin. Ada on sympaattinen tyttö, jolla on äidin korvikkeita ja etäinen ministeri-isä. Tyttö varttuu näyttäväksi hemmotelluksi paris-hiltoniksi (Elli Vallinoja), joka on vähän niinq what ever. Kimma menettää muistinsa kolarissa. Pahuksenmoisten sattumien vuoksi omaiset eivät kaipaa häntä aivan heti. Riisuttuna teennäisestä asenteesta, tyttö solmii lämpimän ystävyyssuhteen, tekee oikeita töitä ja mikä tärkeintä, rakastuu komeaan maahanmuuttajaan Toniin (Chike Ohanwe). Ada on siis sisimmässään hyvä ihminen, joka osaa rakentaa oman onnensa! Mutta kuinka käy, kun menneisyyden haamut palaavat kummittelemaan?
Johdin lukijaa hieman harhaan. Veikkaan, että elokuva tahtoo kertoa kuvaillun tarinan, mutta metsään mennään. Ada tietää kyllä, mitä pahaa hän on tehnyt. Koko muistinmenetys-jupakka on pieni mauste, joka ilmeisesti tekee persoonallisuuden vaihtumisesta uskottavamman käänteen elokuvan itsensä mielestä. Ada solmii suhteen Toniin tietäen, että kaikki tulee päättymään kyyneliin. Psykologilla olisi tarjota analyysi siitä, miksi Ada tuntee jotain Tonia kohtaan, eikä kyse ole rakkaudesta. Niinsanottu rakkaustarina alkaa vasta joskus puolivälissä ja siihen kuuluu muutamia repliikkejä ja lounastamista. Kun käsikirjoittaja Katja Kallion oli tarkoitus tuntea syvästi ja miettiä miten osuvasti suomalaisilla iskelmillä voitaisiin tunteiden paloa korostaa, hän taisi olla laihiksella. Leffa mukailee löyhästi Sakari Topeliuksen satua Adalmiinan helmi.
Useimmat biisit ovat kivoja miedosti anarkistisia hittejä. Laulavat näyttelijät kuulostavat laulavilta näyttelijöiltä. Pieneen, lähes turhaan rooliin kiinnitetty Sarah Kivi saa oman numeronsa ja hän kyllä vakuuttaa: näyttelijän vahvuus ja itsevarmuus on äänen osalta ja muutenkin toisella tasolla nähden siihen mihin päärooleissa venytään. Koreografiat ja tavat joilla meininkiä kuvataan muodostavat niitä tuhnumaisia tunnelmia. Joku tykkää katsoa junaonnettomuuksia - minä huvitun kernaasti tällaisesta. Esimerkkinä musikaalinumerosta, päähenkilön isä katoaa elokuvasta, sitten hän ilmestyy tajuamaan, että hänen pitäisi olla huolissaan, mutta sitten hän ei olekaan, joten hän alkaa laulamaan Tiktakia kaikkien heiluessa eduskuntatalon portailla. Kyllä hävettää olla suomalainen.
Dialogi on elokuvan parempia puolia. Sanailun laatu sinänsä vaihtelee, mutta näppäriä heittoja viljellään joskus useita peräjälkeen, mikä ei kovin yleistä maamme komedioissa ole. Lausujoitakaan en lähde laajemmin lyttäämään. Vallinoja vetää överiksi paris-hiltonina ja unohtaa näytellä muistinmenestyksen jälkeen, mutta sama se, kyllä häntä sietää ja hänen ympärillään nähdään paljon karismaa. Ohanwelle luulisi löytyvän keikkaa jatkossakin. Adan uusi kaveri Jenni Hakala on pirteänä ja jokseenkin kummallisen muotoisena olentona kivaa katsottavaa. Anteeksiantavalla asenteella leffa viihdyttää enimmän aikaa jollain tapaa. Pitkäveteinen loppu ikävästi vaikeuttaa varsinaisten suositusten jakelua.
Olen toivonut jo vuosia Manowar-musikaalia. Yksi lippu on jo myyty, Neil Hardwick, jos liittoudut seuraavaksi Teräsbetonin kanssa.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (6 viestiä)
Rekisteröitynyt 24.06.2008
05.01.2010 klo 22.08
11.01.2010 klo 16.06
11.01.2010 klo 16.09
11.01.2010 klo 19.11
14.01.2010 klo 22.48
Hitsin hitsi. Neil taitaa olla somppufaneja.
Jou, vähän nyt! Chike on hyvä tyyppi ja ihan ansaitusti mukana tässä tuotoksessa.
10.04.2010 klo 20.32