Tuorein sisältö

Bon Jovi : The Circle

J.A. Kaunisto

22.12.2009 klo 12.52 | Luettu: 14691 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Bon Jovin edellinen kokopitkä Lost Highway sukelsi syvälle kantrin ja pappameiningin maisemiin. The Circle palauttaa bändin jollain lailla elävien kirjoihin. Tosin nyt katse suunnataan menneisiin päivin. Tuore albumi on muistelulevy, jossa fiilikset ja riffit poimitaan kultakauden albumeilta. Bändi kierrättää omaa tuotantoaan niin että pahaa tekee. Väsähtänyt meininki ei saa lisäpotkua useasta keskitempoisesta ruikutuksesta, Bon Jovin ennen niin vahva balladiosasto kärsii haikailevasta ja haikeasta yleistunnelmasta.

Bon Jovi on viimeisten levyjen osalta pysynyt hengissä lähinnä parin iskusiivun ansiosta. Kokonainen onnistunut albumikokonaisuus lienee viimeksi isketty tiskiin Keep The Faith -levyn aikoihin (vuonna 1992). Tuoreen levyn avaava We Weren't Born To Follow on kiekon ilmiselvä hittisiivu. Tuttua tutumpi Jovi-sävellys lainaa minkä ehtii mutta viihdyttää ja toimii isolla lavalla. Seuraavana kuultava U2-hapuilu haukotuttaa ja Work For The Working Man vie fiilikset Slippery When Wet -albumin hittisiivuun. Superman Tonight yrittää tavoitella balladiosaston herkkää kosketusta mutta vanhentuva Jovi kuulostaa vain haikealta - kuitenkin albumin parhaita vetoja. Bullet ei ole hassumpi siivu mutta jotenkin bändi vaikuttaa vaisulta. Live Before You Die voisi pärjätä kohtuullisesti Euroviisuissa. Love's The Only Rule herättää huomiota Journeyn mieleen tuovalla fiiliksellä. Mutta miten Fast Cars -nimisen biisin voi vetää puoliballadina! Happy Now ei vakuuta Jovi-miesten onnellisuudesta.

Bon Jovin muistelut vaikuttavat kovin pölyttyneiltä. Bändistä irtoaa sykähdyttävää stadionrokkia vain parin siivun verran. Myös balladiosasto kaipaisi viagraa. The Circle on tietyllä tavalla haikea tekele. Oikeastaan tietynlainen puhdittomuus sopii hyvin kuvaan, bändi muistelee sentään parinkymmenen vuoden takaisia nuoruuden vuosiaan. Kova pala, sillä nuori sitä oli allekirjoittanutkin 7800 Fahrenheitin ja Slippery When Wetin ilmestyessä. Se oli silloin mutta nyt Bon Jovi veivaa vain varmat pois alta. Vanhenevat äijät tekevät perusvarmaa viihdettä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Sister Flo - AU... The Great Debaters -... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

janteri

22.12.2009 klo 23.10

Täysin samaa mieltä. Mikä hitto ettei mies osaa enää vääntää biisejä kuin silloin ennen.

Melkeimpä verrattavissa eppuihin tämä toiminta. uusimmilta levyiltä ei sitä vanhaa loistoa ole havaittavissa...
lainaa
Wagge

Rekisteröitynyt 11.04.2007

23.12.2009 klo 02.53

Onko Kentin Rödistä tai Robbie Williamsin uusimmasta tulossa arvostelua? :s
lainaa
Pego

Rekisteröitynyt 12.09.2007

23.12.2009 klo 11.22

Tuo Robbie Williamsin arvostelu olisi tervetullut. Itse tämän levyn ostaneena pidin muutamista biiseistä todella paljon, mutta eivät ne kestä suurempaa vertailua vanhemman tuotannon kanssa.
lainaa
pelllee

23.12.2009 klo 12.18

Nämä arvostelut ovat aivan uskomatonta skeidaa. En puutu nyt siis mielipiteisiin, mutta mietipä Kaunisto vähän tuota tekstiä ennen kuin sen julkaiset. Älä yritä liikaa. Koko ajan ei tarvitse kuulostaa niin mahtavan ovelalta sanataiturilta.
lainaa
lolled

23.12.2009 klo 18.22

Pakko sanoa, että We Weren't Born To Follow on aivan liian laimea biisi radioonkin..
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

24.12.2009 klo 00.22

Luin tekstin. Tekstin perusteella odotin yhtä tähteä. Outoa.
lainaa

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova