On kardinaalivirhe surmata perhe karpaasilta, jonka näköinen ukko on esiintynyt toimintaelokuvissa. Mutta on luvassa yllätyksiäkin. Gerard Butlerin tulkitsema Clyde Shelton on lainkuuliainen kansalainen. Shelton ei säntää suin päin koston polulle, vaan ehtii pettyä koko oikeusjärjestelmään. Osaa todisteista ei voida oikeudessa käyttää. Syyttäjä Nick Rice (Jamie Foxx) tekee limaisen psykopaatin kanssa diilin varmistaakseen, että edes toinen sellainen saa kuolemantuomion. Butler osaa näytellä surullista, ja on se vaan synti ja häpeä, jos oikeusjärjestelmää pyörittävät kukkopojat, jotka etsimällä etsivät järjestelmästä porsaanreikiä saavuttaakseen työhönsä kuuluvia perusasioita. Olemme valmiita kannustamaan Sheltonia, mikäli hän ottaa oikeuden omiin käsiinsä! Tai ainakin tahdomme kannustaa tällaisia hahmoja.

Lainkuuliainen kansalainen (Law Abiding Citizen) paljastuu onnistuneeksi Saw-klooniksi. Jos huomaat, että Saw-elokuvat tuottavat paljon rahaa, mutta et ymmärrä mistä niissä on kyse, kopio jonka saat valmiiksi on jotain sellaista kuin Scar 3D (arvostelu). Jos ymmärrät mistä on kyse, ja keksit ihan itse, että samoista ideoista voisivat tykätä nekin, jotka eivät tahdo sadistista kauhuleffaa vaan sopivasti julman jännärin, kopio jonka valmiiksi saat on tämä leffa. Allekirjoittaneelle kelpaa aina villeihin juonenkäänteisiin panostava rehellinen roska, joka kaikessa vilpittömyydessään yrittää kritisoida ihmisiä ja yhteiskuntaa lapsellisesti mutta myös tunteisiin vetoavasti.

Shelton totta tosiaan kostaa heille, jotka ovat häntä vastaan rikkoneet. Näin tehdessään hän ei yritäkään vastustaa lainvalvojia, jotka yrittävät häntä estää. Miksi hän vastustaisi? Hän on nähnyt, ettei laki tuomitse edes miestä, joka tappoi hänen pienen tyttärensä. Kuten Saw-saagan John Kramerilla, myös Sheltonilla on taipumuksia suunnitella asiat loppuun saakka. Syyttäjä Rice on elokuvan varsinainen "sankari", vai sanoisinko, että "varsinainen sankari". Elokuva vierailee mieltä kutkuttavasti harmaalla alueella. Katsojan tunteet ja järki saattavat olla ainakin muutamasta kohtauksesta eri mieltä.

Toisinaan julman ja toisinaan jopa humoristisen jännärin ainoat käytännön ongelmat ovat hidas alku ja loppu. Leffa on erinomaisen viihdyttävä keskivaiheilla, kun oikeusjärjestelmää pilkataan urakalla ja tapahtumien mittakaava kasvaa räjähdysmäisesti. Vähitellen leffa innostuu räjähtelystä liikaakin. Kun yhteiskuntakritiikki jää vähemmälle, hölmönhilpeät juonenkäänteet pitävät homman käynnissä ja katsojan epätasapainossa, mutta niitäkään ei riitä aivan kahden tunnin tarpeiksi: teoksessa on noin vartti löysää. Oivat ja hitailta tuntuvat osiot erottaa toisistaan kohtaus, jossa kertaheitolla puretaan mysteeriä ja täten myös jännitteitä selittämällä liian paljon liian nopeasti. Tavallaan on kuitenkin väärin kutsua leffaa typeräksi, sillä varsinaisista laatujännäreistäkin useimmat ovat erittäin typeriä ja epäuskottavia: ne nyt vain on tehty poikkeuksellisen hyvin. Lainkuuliaisen kansalaisen ohjaaja F. Gary Gray ei juurikaan nosta käsikirjoituksen arvoa, mutta homma toimii ja parissa kohtauksessa on yritystä.

Niin ja muuten, I love me some Gerard Butler! Oopperan kummitus, 300, P.S. Rakastan sinua, RocknRolla, Gamer ja Lainkuuliainen kansalainen ovat enemmän tai vähemmän hölynpölyä, mutta tämän putken jälkeen Butler on silmissäni aito tähti, joka riittää syyksi nähdä elokuva. Kansalaisena Butler tekee skitsofreenisen suorituksen. En ole varma mitä Butler tarkalleen ottaen yrittää, joten en tiedä onko hän huono vai hyvä, mutta jos hyväksytään että tämä on b-luokan roskaa a-luokan budjetilla, suoritus on mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Butler näyttelee kylmän laskelmoivaa sosiopaattia ja surun ja vihan murtamaa sympaattista miestä monesti samassa kohtauksessa. Ollakseen karpaasi, joka voisi uskottavasti painia 80-luvun Stallonen ja Iso-Arskan kanssa, Butlerista löytyy yllättävästi tasoja, vaikkei hän Foxxin kaltaisia palkintogaalajannuja olekaan.