Radio Rockin bändikisan voittaja Doom Unit voidaan laskea vuoden debyyttilevymenestyjien joukkoon. Bändin stonerista ja grungesta ammentava tummasävyinen rockin ja metallin hybridi on tuunattu iskeväksi mutta ehkäpä turhan puhtoiseksi äijamenoksi. Vokaaleista löytyvä Eddie Vedder/Chris Cornell –fiilistely kantaa jo pitkälle. Bändin saama hehkutus olisi varmasi laihempaa ilman Japen perinnetietoista keuhkoamista. Allekirjoittaneen korviin aggressiotason laihuus ja vaaran tunteen laimeus aiheutti kummastusta, sopii radioaalloille mutta paikoin jortikkaa piilotellaan kovin häveliäästi. Jannut ovat kuitenkin pätevästi omaksuneet grungen ja stonerin parhaat hetket.

Albumin osuvimmat siivut tekevät tehtävänsä. Kiekon aloittava Cylinder rouhii mukavan tukevasti ja kitarasoundissa pörisee äijämäinen ote. Radiohitti Killing Time on astetta tylsempi tekele, iskevä siivu pyörii liian orjallisesti kertosäkeen ympärillä. The Path synkistelee tajuttoman tunnelmallisen vokaalin vahvistamana – albumin paras veto. Hide Your Scars omistaa muutaman tukevan riffin mutta viisu kaipaisi kiukkuisempaa otetta. Must I Die Alone hehkuu varsinaista doom-grungea. Red Horizon sisältää albumin kireintä riffittelyä. I Am laahaa ja raahustaa kuin aavikolle unohdettu tuurijuoppo. Mutta, mutta...Chameleon kuulostaa muottiin pakotetulta ja Mistakes jää puolittain harjoitelmaksi.

Doom Unit kuulostaa valmiilta tapaukselta. Bändillä on tunnistettava tyyli ja homma on sisäistetty taidolla. Tasaisen varma debyytti kaipaisi enemmän huippuja ja ainakin allekirjoittaneen mielestä lisää ärräpäitä sekä v-asennetta. Paketti on kuitenkin niin hyvin kasassa, että seuraava albumi saattaa lähettää jannut kiertoradalle.