Anna Abreun kolmas albumi jatkaa Now-kiekon "aikuisempaa" tanssibiittilinjaa. Kotimaisin voimin säädetty levy (tuottajina Rauli Eskolin ja Patric Sarin) kuulostaa maukkaalta ja potkii jalkoja tanssilattialle. Suuren maailman tyyliin soundeissa on painavaa niittiä ja ilotulitusta. Kuitenkin, väistämättä herää kysymys, miltä albumi kuulostaisi ulkomaisten huipputuottajien ja reilumman dollarinipun käsittelemänä. Nimittäin ainakin allekirjoittaneen mielestä Anna laulelee väärässä maassa - nuoressa naisessa olisi ainesta pohjolan tasku-Shakiraksi. Kun Annalta sujuu vielä latinomaiden paikallinen puhe, Abreu-nimi olisi sorvattavissa suuremmankin väestönosan lemmikiksi. Nousu Britney Spearsiksi edellyttäisi vähintään Ruotsinmaan tuottavien/säveltävien kultasormien kosketusta ja vahvaa panostusta kansainväliseltä suurfirmalta. Vaikka Raken tuotanto on pätevää ja innostavaa, siitä puuttuu tuoreus ja innovatiivisuus. Kun vertaa vaikka Britneyn/Madonnan ja Annan tuoreimpia levyjä, ero soundimaailman korukuvioissa ja kuorrutuksessa on selkeä. Nimittäin Annan levyn biisimateriaali riittää mainiosti vertailussa vaikkapa Britneyn tuoreimpaan tuotokseen.

Tottakai Britneyn pophuttu on pahimmillaan todella hengetöntä kiiltokuvatapettia. Mutta kansainvälistä soundiahan sitä etsitään. Rake kokeilee dance-ja jopa trancevaikutteita ja menevää kasaribiittiä, r&b jää paitsioon. Kuitenkin monet biisit ovat tuotannoltaan suhteellisen suoraviivaisia. Se on pienestä kiinni, kun sorvataan maailmanhittejä. Jännä syntikkaintro tai kertsiin säädetty rytmikokeilu saattaa herättää viisun lopulliseen lentoon. Annan albumin aloittava sinkkubiisi Music Everywhere on osuva esimerkki iskevän kertosäkeen voimasta - ruotsalaistyyppinen rytmipala on melkeinpä pelkkää kertosäettä mutta kun se toimii! Liquid etsii kiihkeämpää rutistusta ja trancevaikutteita. Itämaisilla mausteilla koristeltu Aural Exam onnistuu tunnelman luonnissa ja tuotannossa on koukkuja mutta lopullinen terävyys on kateissa. Impatient on makea Jenkkislovari ilman r&b -kuvioita, kaipaisi enemmän kirpeää tunteiden kipunointia. Mr. Perfect vaikuttaa kovin tuubista puristetun oloiselta, varsinkin kylkeen teipatut säröskebat särähtävät korvaan. 7 Days, 7 Nights hahmottuu helposti omaksuttavaksi hittipalaksi. Letting Me Go ilahduttaa toimivalla electrotaustalla, Slam jyskyttää suhteellisen suoraviivaisesti ja yllätyksettömästi mutta tehokkaasti. Capital C ansaitsee pisteet Madonna-fiilareista ja 2nd Chance ilahduttaa vahvalla kasarinosteella. Do Avesso yllättää kevyellä kosketuksella ja Annan kielivalinnalla.

Annan paras albumi on riittävän hyvä kotimaan kärkeen mutta aineksia olisi ison veden takaiseen menestykseen. Ruotsin tuottajanerot, täältä löytyisi tulevan maailmantähden ainesta. Muoviset pintaliitomusiikin markkinat kaipaavat piristystä, vaikkapa Anna Abreun raikkaan ja pirteän olemuksen muodossa. Jos päivän poppia on siedettävä, miksi ei sitten Annaa. Anna pitää ehdottomasti lähettää näytille Euroviisuihin.