Up - kohti korkeuksia
Ensi-ilta: | 09.10.2009 |
Genre: | Animaatio, Komedia, Lasten, Seikkailu |
Ikäraja: | 7 |
Ja sitten vähemmän mielenkiintoisiin asioihin. Fredricksen kaappaa vahingossa mukaan pullean partiopojun, jolla on hinku päteä. Tropiikissa he tapaavat jättiläislinnun ja sitä jäljittävän koiran, joka osaa puhua kaulapannan avustuksella. Hurtan isäntä on ilkimys. Niinpä Tiimi Fredricksen päättää auttaa lintua, ja tässä koko satu. Up - kohti korkeuksia saattaa olla jopa viiden tähden viihdettä silmissä, jotka näkivät vastaavaa loistoa Pixar-teoksissa Nemoa etsimässä ja Toy Story 2. Heikko tarina ja teemasta toiseen pomppiminen tekevät tästä pettymyksen allekirjoittaneelle, mutta huomautan, että jopa seitsemän oikein Lotossa olisi antikliimaksi meikäläisen maun mukaisten mestariteosten Rottatouille ja WALL-E jälkeen. Up on oikein kiva filmi. Siinä kävellään eteenpäin ja törmätään asioihin.
Pixar on perinnetietoinen studio, joka pyrkii kehittämään taidemuotoaan, kun kilpailijat taas lähinnä yrittävät matkia hittejä. Disney-klassikoiden tapaan Up velloo tunnesiirapissa ja panostaa hahmoihin enemmän kuin tarinaan. Hayao Miyazakilta opittuja kikkoja puolestaan ovat (tekijöiden itsensä mukaan) hallitun hidastempoinen tunnelmointi ja outona, mutta harmittomana purskahteleva huumori. Temput rimmaavat. Herra Fredricksenin tunteet vaimovainajaa kohtaan välittyvät syvästi liikuttavan elämänkertamontaasin aikana ja muutenkin. Vikaa ei ole siinäkään, että vanha kurttu löytää ystävän, jolla on käyttöä miehen mallille. Huomasin toivovani, että elokuva pysähtyisi tunteilemaan useamminkin.
Kun seikkailijoiden on vedettävä perässään taloa, seikkailu on väkisinkin omaperäinen. Yksiulotteisesta pahiksesta en pitänyt vähääkään ja koirakätyreiden sujuva artikulaatio rikkoi mielestäni sisäistä uskottavuutta (niin; vaikka tässä lennetään talolla). Perimmäinen ongelma on se, etten osannut innostua siitä, että matkakuumetta potevasta vaarista tulee lopulta fantasiaelokuvan Indiana Rambo. Mitä sankaruus mukamas merkitsee Fredricksenille itselleen? Yleensä sankareille annetaan selkeä syy tehdä jotain sankarillista. Vainotusta jättiläistipusta Fredricksen kuulee jo lapsena, mutta elukka ei merkitse miehelle mitään, ennen kuin hän siihen pinnallisesti tutustuu. Fredricksen haastetaan pohtimaan, oliko lapsuuden idoli sittenkään ihailemisen arvoinen, mutta onko tämäkään nyt niin olennaista? Muisto vaimosta on se millä on syvempää merkitystä ja tätä teemaa käsitellään osuvasti ilman koheltamista.
Varsinaiset sankaripuuhat tuntuvat päälle liimatulta velvollisuudelta: toimintaa ja pahan pahiksen pieksemistä tarvitaan, koska tämä on kallis 3D-leffa. Kokkaavasta rotasta kertova filmi oli urotyö. Siivoavasta robotista kertova filmi oli urotyö. Toimintaraina, jossa sankarin nivelet paukkuvat joka käänteessä, saattaisi olla urotyö, mutta Up ei ole mitään näin uskaliasta. Fredricksen on jo 78, mutta ukon raihnaisuus unohdetaan, naps vain. Toki se on usein huvittavaakin, kun perususkottava animaatio poukkoilee kohti villimpää fantasiaa. Vaikuttavin fantastisuus on se ensimmäinen: kun papparaisen mökki nousee maasta, tässä on jotain juhlavaa. 3D-efekti huimaa päätä tällöin ja seuraavan kerran viimeistään loppuhuipennuksessa, jossa tokkiinsa piisaa vauhtia. Ylimääräinen ulottuvuus elävöittää arkisiakin tapahtumia.
Suomenkielinen dubbaus toimii. Hauskimmat mieleeni jääneet vitsit ovat visuaalisia, joten jotain varmasti katosi käännöksessä, kuten aina. Jo ennen englanninkielisen version näkemistä tuomitsen Upin samantasoiseksi esitykseksi kuin Nemoa etsimässä on; vedenalaiset maisemat ovat ylväämpiä kuin sumuiset ylängöt, mutta Upissa irrallisimmatkin kohtaukset liittyvät kokonaisuuteen sentään jollain tavalla, olipa tapa luonteva tai ei. Tästä on helppo tulla hyvälle mielelle, mutta 175 000 000 dollarilla luulisi syntyvän hiotumpi käsikirjoitus.
Keskustelut (18 viestiä)
08.10.2009 klo 20.29 2
Rekisteröitynyt 17.04.2007
08.10.2009 klo 21.14
jari tapani peltonen on maailman huonoin elokuvakriitikko.
Rekisteröitynyt 24.06.2008
08.10.2009 klo 23.03 1
jari tapani peltonen on maailman paras elokuvakriitikko.
/agreed
09.10.2009 klo 04.28
jari tapani peltonen on maailman huonoin elokuvakriitikko.
Tai sitten, sulle mahtavin elokuva koskaan on Epic Movie.
09.10.2009 klo 10.59
Edellisestä faktasta seuraa että jokainen elokuva-arvostelu on subjektiivinen kaikesta objektiivisuuteen pyrkimisestä huolimatta. (Itse asiassa - mitä hyötyäkään olisi elokuva-arvostelijasta joka arvostelee täysin tunteettomasti; emmehän me tavalliset katsojatkaan kuitenkaan ole koneita.)
Edelleen tästä seuraa että paras elokuva-arvostelija on sellainen, joka arvosteluissaan paljastaa rehellisesti omat mieltymyksensä, ja siten useamman arvostelun luettuaan lukija voi hahmottaa arvostelijan elokuvamaun. Vertaamalla arvostelijan elokuvamakua omaansa lukija voi sitten intuitiivista tunneälyään hyödyntämällä arvioida olisiko elokuva hyvä omasta mielestä.
Maailman huonoin elokuvakriitikko on joko
a) tunteettomasti ja puhtaan objektiivisesti arvosteleva kone, tai
b) ailahtelevasti elokuvamakuaan muutteleva multipersoona tai lukijoitaan mielistelevä nuolija.
Peltonen ei taatusti ole kumpaakaan edellisistä, väittäisin jopa hänen kuuluvan enemmän tuohon parempaan kastiin (siitäkin huolimatta että hänen elokuvamakunsa ei käy aina yksiin omani kanssa, ja juuri siksi).
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
09.10.2009 klo 11.05
09.10.2009 klo 20.32
mutta makuasia!
10.10.2009 klo 17.21
10.10.2009 klo 20.23
Kyllä toi oli alkuperäiskielellä huimasti parempi, imo vertaan tohon trailerin dubbaukseen
yhtäkään dubbausta en ole kuullut joka olisi parempi kuin alkuperäinen
Rekisteröitynyt 08.08.2007
11.10.2009 klo 11.56
Itse annan 4/5.
Btw. mikä "epsilon" oli?
11.10.2009 klo 23.05
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
11.10.2009 klo 23.09
12.10.2009 klo 00.21
Rekisteröitynyt 11.08.2007
13.10.2009 klo 10.29
Moderaattori
Rekisteröitynyt 18.05.2007
13.10.2009 klo 13.30
13.10.2009 klo 17.24
14.10.2009 klo 19.17
Kyllä toi oli alkuperäiskielellä huimasti parempi, imo vertaan tohon trailerin dubbaukseen
yhtäkään dubbausta en ole kuullut joka olisi parempi kuin alkuperäinen
Kyl ainakin digimonin dubbaukset on paljo parempii.
21.02.2010 klo 03.29
"Siinä kävellään eteenpäin ja törmätään asioihin."
Elokuvan keskeisinä teemoina ovat luopuminen ja siirtyminen eteenpäin. Perässä vedettävä talo symboloi taakkaa, jota Carl raahaa henkisesti mukanaan. Elokuvan keskeinen sisältö on matka, joka vaaditaan muutokseen. Eteenpäin kävely ja asioihin törmääminen ovat teemojen kannalta jokseenkin välttämättömiä.
"Mitä sankaruus mukamas merkitsee Fredricksenille itselleen?"
Kaikki elokuvan sivuhenkilöt ovat täydentämässä päähenkilöä, jopa alleviivaavasti. On katkera vanha mies joka Carlista saattaa tulla, on lapsi jota hänellä ei koskaan ollut, on äiti joksi Ellie ei koskaan tullut, on uskollinen ystävä joita yksinäisellä miehellä ei ole ja perässä raahataan vaimon muistoa.
Tarinallisessa huippukohdassa Carl luopuu vanhasta taakastaan tyhjentämällä asuntonsa tavarasta. Kun ei takerru vanhaan on mahdollista tavoitella uusia asioita, uutta seikkailua, uutta perhettä. Toimintarytistyksen päätteeksi Carlin pimeä puoli kuolee putoamalla. Symboleja on lastattu peräkkäin niin, että luulisi hitaammankin ymmärtävän mistä on kyse.