Olipa kerran rikas mies, jolla oli joutelias, hösöttävä vaimo... Kun akka oli vähällä tylsistyä, se päätti pärjätä kokkikurssilla paremmin kuin tavikset, joilla ei ole varaa pilkkoa säkillistä sipulia harjoitellakseen, taikka ennakkotietoa siitä, miltä jokainen spesiaaliherkku á la carte maistuu kultalusikka suussa. Eukon keittokirjasta tuli menestys. Opetus: ole valmiiksi rikas ja voit menestyä, vaikka olisit oma itsesi.

Olipa kerran tavallinen nainen, joka oli jumissa tavallisessa työpaikassa... Hänkin oli tylsistyä, joten hän päätti kokeilla keittokirjan jokaista reseptiä ja raportoida urakasta blogissa. Blogista tuli suosittu ja nainen sai kirjasopimuksen ja kaikkea. Opetus: jos olet ahkera ja puhut tavisten kieltä, sinusta saatetaan tehdä Hollywood-elokuva, vaikket jumalauta olisi muuta tehnyt kuin kommentoinut keittokirjaa.

Tositapahtumiin perustuva draamahömppä Julie & Julia kertoo nämä tarinat. Ennen vanhaan Pariisissa Julia Child (ravinteikas ja kuitupitoinen Meryl Streep) alkaa tehdä kokinuraa. Tänä päivänä Yhdysvalloissa Julie Powell (puolimakea, aromikas Amy Adams) aloittaa blogaamisen. Ellei tämä, mikä on vuoden surkuhupaisin elokuvaidea? Yritän tehdä selkeän vertauksen. Minun elämääni on vaikuttanut esimerkiksi Disney. Leikitään, että kirjoittajan urani huipentuu siihen, että kirjoitan romaanin, joka on Disneyn inspiroima. Kuka lähtisi katsomaan Walt Disneyn elämänkertaa, joka kertoo myös siitä, kuinka kirjailija Peltonen katsoi ja kritisoi piirrettyjä?

Totisesti, jopa Timo Koivusalon ohjaama Puhelinluettelo-trilogia (Kuponkeja & karttoja, Aakkosellinen hakemisto ja päätösosa Pekko ja Keltaiset sivut) kiehtoo ajatuksena enemmän kuin Julie & Julia, sillä kärsin kernaammin tyylipuhtaiden katastrofien, kuin kuivan keskinkertaisesti toteutettujen kammottavuuksien äärellä. Julie & Julia on näytelty hyvin. Streep tulee saamaan vuotuisen Oscar-ehdokkuuteensa. Ensimmäisen puolen tunnin ajan pidin pirteän huoletonta kimitystä ja hösötystä herttaisena. Suorituksen syvyys ja vetovoima jää rajalliseksi. Olin ymmärtävinäni muun muassa, että akka murehtii lapsettomuutta, mutta surua kestää noin sekunti. Julia sopisi sivuhahmoksi tv-sarjaan Pokka pitää tai hanhenmaksapallerokokiksi Turhapuro-saagaan, mutta pääosassa sokerihumalainen ilopilleri käy rasittavaksi. Ja tämä on kenties teoksen pienin ongelma.

Elokuva palvoo tätimoonikaansa. Blogaaja-Julien silmissä akka on pyhä guru. Joko olin loppuvaiheessa niin tympääntynyt, että olin sokea sarkasmille, tai sitten blogaaja pohdiskelee täysin vakavissaan, että Julia on täydellinen ihminen, jolla ei ole normaalien ihmisten luonnevirheitäkään. Ikään kuin tämmöinen ei hämmentäisi, sanomaa väännetään rauhalangasta puheilla pyhiinvaellusmatkasta Julia-museoon ja kohtauksella, jossa blogaaja jättää idolinsa valokuvan alle uhrilahjan.

Kutsuin tätä draamakomediaksi, mutta lähinnä kyseessä on ruoka... elokuva? Molemmalla naisella on koti, toimeentulo ja sympaattinen puoliso, kummankaan elämässä ei ole minkääntasoista draamaa. Jännitteiden korvikkeeksi pinnalle on ripoteltu mitä sattuu, eikä mikään anna kokonaisuudelle sivumakuakaan. Esimerkiksi, pirttihirmun siskolle tarvitaan mies ja blogaaja riitelee miehensä kera kevyemmin, kuin minä riitelen päivittäin itseni kanssa. Myös sanan "komedia" käyttö on kehnosti perusteltua. Hösö-Streep ja tiukkis-Adams ovat huvittavia omalla luvallaan muun sisällön heitä tukematta. Tyttöjen vuoksi katsoin filmin loppuun saakka. Viimeksi kun toinen pakarani oli jo nousemassa tuolista, leffan nimi oli Scar 3D, ja siksipä tajusin, että myös tämä on sadistinen ö-luokan kauhuelokuva.

Kokkaus voi olla taidetta. Elokuvamuodossa, kun haju- ja makuaistin helliminen on mahdotonta, tarjolla on vain taiteen visuaalisia puolia. En tiedä, vaikka joku nauttisikin isolla kankaalla tirisevistä rasvakönteistä, mutta kasvissyöjänä voin vakuuttaa, että katson mielummin kuinka ihmisiltä hakataan leikisti päitä irti, kuin eläinten silpomista, elävältä keittämistä ja sitä, kuinka lehmänjalasta tehdään hyytelöä. Yäk! Ihmiset jotka nauttivat tällaisesta ovat sairaita psykopaatteja, jotka eivät kykene inhimillisiin tunteisiin.