1999. Jar Jar Binksin debyyttielokuvaan Star Wars: Episodi I - Pimeä uhka on vielä puoli vuotta. Ryhmä Tähtien sota -fanipoikia on vitsaillut pitkään George Lucasin ranchille murtautumisesta ja työkopion varastamisesta. Kun yksi pojista on kuolemassa syöpään, läppä muuttuu suunnitelmaksi. Syöpä yhdistettynä eeppiseen murtoon kuulostaa pakettiratkaisulta, johon kuuluu myös nauruja ja nyyhkintää? Sen sortin sekasotkussa kuin Fanboys tekijöiden tavoitteet jäävät hämäriksi lopputuloksesta puhumattakaan. Miksi näin? Ohjaaja Kyle Newman joutui studiopomojen riepoteltavaksi ja lopulta leikkaamaan tekeleensä kokoon 36 tunnissa. Mies on kertonut, että parempi versio löytyy häneltä kotoa. Leppoisan ohjaajan muistelmia voi kuunnella Slashfilmin podcastissa, jota suosittelen lämpimämmin kuin itse elokuvaa: MP3 löytyy täältä.

Fanboys on tällaisenaan aitojen fanipoikien väsäämä kokoelma irrallisia juttuja, joista osa osuu ja upottaa. Ranchia kohti lähtee hösö punkero, rillipiru, syöpäpotilas ja heppu, joka on riidoissa syöpiksen kanssa, koska heidän piti piirtää sarjakuvaa, kunnes heppu päättikin taantua yhteiskuntakelpoiseksi autokauppiaaksi isin firmaan. Mukaan liittyy tyttö, joka on nörtti, nätti, katu-uskottava ja maailman paras samaan aikaan, mikä on ärsyttävää piilosovinismia. Porukka ajaa pakulla eteenpäin kunnes elokuva loppuu. Välillä ollaan draamakomedian tunnelmissa, välillä kreisikomedian. Arvaan, että esikuva on Sekaisin Marista, mutta Fanboys ei tavoita murto-osaakaan Farrellyn veljesten ohjaustöiden hienovaraisuudesta, ja joku saattaa hoksata, etteivät Farrellyt varsinaisesti ole hienovaraisia.

Pojat pysähtyvät esimerkiksi Star Trek -nörttiyden sydänmailla haastaakseen riitaa. Kunhan katsoja on nörtti itsekin, hän saa kuulla hilpeää dialogia, ennen kuin riitely taantuu tympeäksi mätkinnäksi. Välikohtaus ei jää täysin irralliseksi, vaan konflikti jatkuu myöhemmin ja varsinaiseen huipennukseen osallistuu itse William Shatner, mikä ei oikeastaan ole kovin hauskaa. Fanboys on tällainen elokuva. Kun nörtti väittää olevansa seksimasiina, "ikään kuin valkoinen Billy Dee Williams", tämä on ainakin minun mielestäni hauskaa, mutta sitten Billy Dee Williams näyttäytyy elokuvassa oikeastikin vain siksi, että kynäniskajedit tunnistavat hänet. Mies ei edes näyttele itseään ja teennäisyyden maku on niin vahva, että sen aiemmankin vitsin arvo katoaa jälkikäteen. Eikä nauretun naurun mitätöitymisen pitäisi olla edes mahdollista.

Rytmitys on toivottoman tökeröä. Se on totta, että kuulin 36 tunnin kokoonparsimisurakasta ennen kuin näin elokuvan, mutta ongelmien bongaaminen ei ennakkoasennetta vaadi. Joskus vuosi sitten liikkeellä oli tieto, että pahat studiomogulit tahtovat leikata syöpäjuonen kokonaan pois. On helppo ihmetellä tällaista: miten perusidean voi sensuroida?! Elokuvan nähtyäni en ihmettele yhtään, sillä tarinan palasia ei kehitetä ajatuksella eikä millekään anneta tilaa hengittää. Sellainenkin pikkujuttu kuin tämä syöpä esitellään mainitsemalla siitä kuin ohimennen. Useimpien vitsien ja vakavampien teemojen huipentumat eivät edes ehdi tuntua sellaisilta, kun leffa jo paahtaa eteenpäin kohti ehkä jopa päinvastaisia tunnelmia.

Näin vaivaannuttavaa amatöörimäisyyttä näkee yleensä vain elokuvissa, joissa ei ole mitään hyvää. Fanboys on jotain etäisesti sympaattista vanhan nössön näkökulmasta. Muutamat kohtaukset ovat elokuvasta, joka on ihan oikeasti... keskinkertainen. 36 000 tuntia ja ohjaaja ei silti saisi leikattua tästä klassikkoa, mutta sen perusteella mitä ymmärrän, tämän ei ole tarkoitus olla moinen, vaan pienen budjetin nörttileffa nörteiltä nörteille. On kiva tajuta viittauksia ja vitsejä, joita tavikset eivät tajua, ja vastaavasti vaivaannuttavaa, kun leffa josta tavikset eivät edes tykkää vääntää rautalangasta asioita juuri heille. "Hei! Sinähän olet se meidän nörttien suosima se ja se siitä ja siitä!" Monille asioille olisi helppo ummistaa silmät, jos leffa olisi rehellisesti jotain tiettyä, eikä tekemällä tehty ja tyritty sekasotku.