Herttaisista, koskettavista piirretyistä on pula näinä apinamambo 3D:n aikoina. Totaalisen seniili ukko Pesonen on neljännessä elokuvassaan jo siinä kunnossa, että partasuti erakko pitäisi laittaa hoitoon. Valitettavasti ruotsalaisanimaatio on hampaaton. Dementia esitetään höpsönä asiana, låppu. Sen ehkä pitäisi Pesosesta huolestuneita lohduttaa, että äijäpaha tuntuu olevan tyytyväinen puhellessaan kissalleen Viirulle, kanoilleen ja joillekin kärsäpäisille ötököille, joilla ei ole roolia tarinassa. Onko vanhusten höperyyden pilkkaaminen kersoille sopivaa hassuttelua? Totta kai, pennut katsovat mitä tahansa, eivätkä tajua mistään mitään. Viiru & Pesonen - Muisti pätkii kannattaa totta kai käydä katsomassa, paitsi jos huoltaja itseään säälii.

Osaako Pesonen uida? Omasta mielestään ukko on ansainnut uimamitalinkin, mutta ehkä muisti pätkii valikoivasti. En ole perehtynyt sarjan mytologiaan, mutta arvaan Pesosen olleen nuorempana insinööri. Hän kehittää itselleen mekaanisen uima-avustajan, jolla helpostikin voisi päästä hengestään. Onneksi Pesonen vain haaksirikkoutuu saarelle parin metrin päähän rannasta. Pelastauduttuaan Pesonen päättää muuntaa kojeen kattotiiliä sinkoavaksi tappoaseeksi. Kanat ampuvat hänet alas katolta, jolloin muisti alkaa pätkiä pahemmin, mistä pääsemme itse asiaan. Kissa kertoo irrallisia tarinoita menneistä tapahtumista. Kuinka Viiru ja Pesonen tapasivat? Kuinka Viiru oli ensimmäistä kertaa kateissa? Kuinka parivaljakko ja broilerit päätyivät soittamaan rockmusaa? Kaikkiin jännittäviin kysymyksiin vastataan. Ja yhdessä vaiheessa joko kissa tai Pesonen hourailee, että Viiru onkin iso ja Pesonen pieni. Tätä spektaakkelia mainostetaan julisteessakin.

Viritelmä saa puolitoista tähteä, koska pidin etäisesti huvittavana sitä, kuinka kattavan kajahtaneena Pesonen esitetään. En vilpittömästi tiedä, onko dementia leffan teema virallisesti, mutta mielikuvitusta tulkinnan tekemiseen ei tarvita. Jos teos olisi millä tahansa tavalla viihdyttävämpi, satuilisin tässä varmaankin, että mökkihöperön hulluus tuodaan ilmi onnistuneilla tyylivalinnoilla kuten rakenteella, jossa ei ole päätä eikä pyllyä. Tarinaa ei ole, on vain houreita houreiden perään. Pariin otteeseen en enää tiennyt mikä on muistelmaa, mikä unta ja mikä nykyhetkeä. Näin se ymmärtääkseni hukkuu ymmärrys oikeastikin.

Visuaalisessa toteutuksessa ei ole ihmeempää kritisoitavaa tai kehumista. Halpa käsinpiirretty animaatio on vaivattomasti viehättävämpää kuin halpa tietokoneanimaatio, vaikka vertailuun laitettaisiin teos, jossa tapahtuu jotain erikoista (...Discomadot), ja Viiru & Pesonen, jonka eeppisimmässä kohtauksessa pappa jahtaa polkupyörää raukealla kylätiellä. Suomenkieliset ääninäyttelijät ovat mukavan leppoisia lässyttäjiä. Pidin heistä enemmän kuin useimmista animaatiosuomalaisista näinä päivinä. Rattoisa tunnelma ja ajoittainen kohellus varmasti muodostaisivat viehättävän kokonaisuuden, jos irralliset höpötarinat edes jotenkin nivoutuisivat yhteen. Vaan miksi nivoutuisivat - lapset katsovat mitä tahansa.

Arvaan, ettei Viiru ja Pesonen - Muisti pätkii saa näin alhaista arvosanaa muualla, koska useimmat kriitikot sisäistävät minua paremmin sen, etteivät tällaiset elokuvat ole elokuvia, vaan lastenelokuvia. Minä raukka toivon aina pitäväni näkemästäni itsekin. Edellinen teatterissa katsastamani pikkulapsille suunnattu visiosta vapaa pienen budjetin kohtauskokoelma Mimmi lehmä & varis oli hyvinkin sympaattinen tarina ystävyydestä. Sitä katsoi mielellään, ihan itse, ilman lapsen apua. Neljäs Viiru & Pee -viritelmä on päämäärätön ja 69 minuutin mittaisenakin tuskaisesti ylipitkä sotku naapurista. Vanhasta kunnon Pekka Töpöhännästä jäädään reippahasti jälkehen.