Tuorein sisältö

Fighting

Ensi-ilta: 24.07.2009
Genre: Draama, Toiminta
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

24.07.2009 klo 01.30 | Luettu: 23286 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

On olemassa yksi syy kiinnostua toimintadraamasta Fighting: sen nimi on Fighting. Kuinka moneen tappeluun päähenkilön tulee vähintään osallistua, jotta tällainen elokuva on elämys? Tasan yhteen. Fightingissä on viisi tappelua, jos se lasketaan mukaan, kun piraattituotteita kauppaava päähenkilö retuuttaa bisneksiään häiritseviä hyypiöitä. Loput tappelut ainakin yrittävät toimia draamaa kannattelevina peruspilareina. Pilareista yksi on melko komea. Yksi on tavallinen ja tylsä. Yksi on leikattu jotenkin sekavasti (tiedäthän, graniitista). Yksi sortuu tarkoituksella. Tällaiselle leffalle olisi tilausta: en ainakaan muista nähneeni vastaavaa sitten Rocky Balboan, josta kovasti pidän. Fighting on pari/kolme/neljä kertaa kehnompi raina kuin Rocky V.

Channing Tatum on isokokoinen katunilkki Shawn MacArthur. Mainitun välikohtauksen jälkeen Terrence Howardin tulkitsema hissukka onnenonkija kysäisee, josko jannua kiinnostaisi 5000 dollaria. Kyse on laittomista katutappeluista New Yorkissa. MacArthur lähtee kisailemaan tositarkoituksella. Katsojan on tarkoitus ottaa tosissaan se, että vaikka matseja on vain se mainittu määrä, elokuvan lopussa panokset ovat nousseet satoihin tuhansiin dollareihin. Nyt jos koskaan kaipasin montaaseja. MacArthurin nousu tuntemattomasta kovanyrkistä laittomien piirien kovimmaksi haastajaksi tuntuisi uskottavammalta, jos hömppämusiikki soisi 1-2 timmin matsikoosteen taustalla. Jo se auttaisi, jos joku sivuhahmo selittäisi, miksi MacArthurin palkkion perään ilmestyy nolla 20 minuutin välein.

Fighting saattaisi toimia 80-luvun tyyliin tehtynä kornina väkivaltafantasiana. Kyseessä kuitenkin on vakava ja jäykkä draama. Draama, jonka käsikirjoitus on niin surkea, että ohimoni suonen syke oli halkaista kalloni kolmeen osaan. Valokeilassa on ilmeetön, persoonaton päähenkilö. MacArthurista kerrotaan lähinnä se, että hän on joskus riidellyt sekä isänsä että loppuvastuksen kanssa. Isä oli loppuvastuksen valmentaja - ui-jui? Loppuvastus esitellään jo alussa, jotta niin sanottuja jännitteitä ehditään epäluontevasti rakennella. Lopputaistelu ja -ratkaisu on kirjoitettu käsittämättömän kömpelösti. Päähenkilöä on mahdotonta kannustaa, vaikka vastustaja on töykeä sika - tämä jos mikä on jo taitavaa.

Tappelujen välissä nähdään mitä sattuu, vaikka asiat sentään yritetään sitoa yhteen. Romanttinen sivujuoni löytyy totta kai, ja aion käydä sen läpi lähes kokonaan (=varoitus). Hetkeä ennen piraattikahakkaa MacArthur näkee kauniin naisen. Bojong! Seisoo. MacArthur päättää ahdistella emäntää. Kun hän ansaitsee rahaa, hän tarjoaa asioita, ja ämmä alkaa yllättäen lämmetä. Akka testailee naisellisen viekkaasti, mitä mieltä MacArthur on hänen elämäntilanteestaan... Kun MacArthur sen hyväksyy ja tarjoaa fyrkkaa vähän reilummin, nainen luonnollisesti loukkaantuu tällaisesta tarjouksesta, mutta avaa saman tien jalkansa ja ottaa äijän omistukseen. Arvioin, ettei romanssi ole aivan yhtä kaunis, kuin vaikkapa ensimmäisessä Rockyssa.

Tosiaan vain yhdessä tappelussa on menoa ja meininkiä. Tappelut kuitenkin ovat siedettäviä. Niiden välillä pysyin hereillä vain miettiessäni, miten paljon tätä vihaankaan. Yksi mielenkiintoinen kysymys: onko Terrence Howard oikein hyvä, vai aivan kamala? Mies sai potkut Iron Man -sarjasta, mutta toisaalta Hustle & Flow -rooli vei hänet Oscar-ehdokkaaksi. Howardin hahmo avustaa ja kaikella ystävyydellä käyttää hyväkseen MacArthuria. Hahmo on tuntuu samanaikaisesti haavoittuvaiselta ja hieman lipevältä, joten kyseessä ei ole se perinteinen valmentaja tai paras kaveri. Howard on uskottava nössönä, ja koska tiedän, että hän osaisi näytellä karua katutappelijaa itsekin, on suoritusta pakko arvostaa, vaikka käytännössä hahmo ärsytti minua. Luontaisesti karismaattisesta Tatumista ohjaaja Dito Montiel ei saa paljoa irti ja muut näyttelijät näyttelevät joko itseään tai yhdentekevästi - joten Howard ansaitsee taputuksen päähän näissä spesiaaliolympialaisissa. Bloodsportin ja jopa Karate Kidin tökeröt jatko-osat ovat viihdyttävämpiä kuin Fighting, vaikka - ja koska - tämä on tehty aivan tosissaan.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Year One - Kaiken al... Turmion Kätilöt - US... >

Keskustelut (12 viestiä)

Lloyba

Rekisteröitynyt 10.04.2007

24.07.2009 klo 06.27

"Luontaisesti karismaattisesta Tatumista"

oliko tämä sarkasmia, koska mielestäni hän on ehkä pökkelöin pökkelö since arska ja hercules in new york :|
lainaa
Chrisberg

24.07.2009 klo 13.28

Se on katsos se eleettömyys. Suu mutrussa ja pienet silmät tuikeina, se on viehättävän pikkupoikamaista koska ukolla on isot lihakset. Näytellä ukon ei pitäisi, ehkäpä vain patsastella yrmynä alusvaatemainoksissa...
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.07.2009 klo 15.24

Lloyba kirjoitti:
hän on ehkä pökkelöin pökkelö since arska ja hercules in new york :|


Niin niin! Tässä oli taas yksi eriävä mielipide, jonka kanssa olen samaa mieltä.

Luontaisella tarkoitan sitä, että Tatum on parissa leffassa ainakin minulle vihjaissut, että ehkä hänessä on ainesta, kunhan hän eksyy hyvään leffaan. Olen toiveikas, että G.I. Joe on juuri sopivan viihdyttävää typeryyttä Tatumille.

Chrisberg: Tatumilla ei ole riittävän isoja lihaksia ainakaan Fightingin tapaiseen elokuvaan. Tämä on yksi syy monen joukossa, miksi se tuntuu kummalta, että hahmon palkkiot moninkertaistuvat koko ajan.
lainaa
Chrisberg

24.07.2009 klo 15.59

Niin juu... kyllähän tällaisessa pätkässä ukolla pitäisi olla kunnon muskelit. Mietin miten upeaa olisi nähdä Vin Diesel tässä (käsikirjoittaja, ohjaaja jajajajaja vaikka ketkä vaihdettuna). Kunnon viihdemäiskettä, hienhajua ja fiksu kässäri (voiko sellainen olla tässä genressä?)
lainaa
Chrisberg

24.07.2009 klo 16.19

Tatum sopisi ehkä draamaan.. tyyliin poikien sisäoppilaitos, jossa tapahtuu kummia ja tummia. Tatum olisi se hiljainen karismaattinen/outo söpö joka saa aikaan muutoksia tai what ever :P.


lainaa
Roni

24.07.2009 klo 23.01

Lol tää sai IL arvostelussa NELJÄ(4) tähteä.
lainaa
jep

24.07.2009 klo 23.35

Roni kirjoitti:
Lol tää sai IL arvostelussa NELJÄ(4) tähteä.

Toiset pitävät enemmän salmiakista kuin suklaasta, kun taas toiset katsovat mielummin anaa... Niin ja huom. iltalehti on aina iltalehti!
lainaa
Visse

Rekisteröitynyt 11.04.2007

25.07.2009 klo 11.28

Chrisberg kirjoitti:
Tatum sopisi ehkä draamaan.. tyyliin poikien sisäoppilaitos, jossa tapahtuu kummia ja tummia. Tatum olisi se hiljainen karismaattinen/outo söpö joka saa aikaan muutoksia tai what ever :P.




Pahuus did it!
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.07.2009 klo 19.32

Ei helvetti repeilin ääneen lukuisia kertoja lukiessani tätä (nousuhumala selittänee asiaa).

"...Kyseessä kuitenkin on vakava ja jäykkä draama. Draama, jonka käsikirjoitus on niin surkea, että ohimoni suonen syke oli halkaista kalloni kolmeen osaan..."

"...MacArthurista kerrotaan lähinnä se, että hän on joskus riidellyt sekä isänsä että loppuvastuksen kanssa. Isä oli loppuvastuksen valmentaja - ui-jui?..."

Hahah. =D Jooh, jos tulee vastaan tää leffa, niin pitää yrittää vältää. Vaikuttaa sellaselta sonnalta, että hyh. Koko elokuvan ideassa/juonessa ei ole kyllä oikeastaan mitään järkeä.
lainaa
Niko

26.07.2009 klo 11.40

Jari-Pee kirjoitti:
Chrisberg: Tatumilla ei ole riittävän isoja lihaksia ainakaan Fightingin tapaiseen elokuvaan.


Samaa katselin itsekin. Esim. Jason Statham olisi ollut kaikin puolin sopivampi henkilö. Tosin Statham taitaa olla liian "äijä".
lainaa
Chrisberg

27.07.2009 klo 11.54

Visse kirjoitti:
Chrisberg kirjoitti:
Tatum sopisi ehkä draamaan.. tyyliin poikien sisäoppilaitos, jossa tapahtuu kummia ja tummia. Tatum olisi se hiljainen karismaattinen/outo söpö joka saa aikaan muutoksia tai what ever :P.




Pahuus did it!


Ai niin joo... Mietinkin miksi tuo tuntui niin kliseiseltä vaikken ole koskaan tuollaista nähnyt.

Iltiksen, Etlarin ynnä muiden arvosteluita kirjoittelevat paavo perusjampat jotka eivät elokuvista ymmärrä hevon v.ttujakaan.
lainaa
Chrisberg

27.07.2009 klo 12.01

Kai tässä leffassa kuuluisi olla joku vähän reppanan näköinen poikanen (isoilla lihaksilla), koska leffan idishän on että nuori sälli pääsee isojen poikien leikkeihin. Statham vaikuttaa äijätietäväiseltä ja on liian vanha.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova