Ice Age 3: Dinosaurusten aika 3D
Ensi-ilta: | 01.07.2009 |
Genre: | Animaatio, Komedia, Lasten, Seikkailu |
Ikäraja: | 7 |
Teattereihin saapuu 4 versiota elokuvasta: alkuperäinen, alkuperäinen 3D, suomenkielinen ja suomenkielinen 3D. Arvostelussa on suomenkielinen 3D-versio.
Ensimmäinen Ice Age syntyi jonkun ymmärrettyä, ettei monesta aiheesta ole halvempaa tuottaa animaatiota tietokoneella, kuin jääkaudesta kaikessa yhden värin loistossaan. Leffalla on spesiaali paikka sydämessäni: harvoja elokuvia raivohulluvihaan yhtä pyhästi kuin niitä tietokoneanimaatioita, joita jopa katu-uskottavat kovanaamat kehuivat käyneensä katsomassa teatterissa vuosina 2001-2003, kun amerikkalainen piirroselokuva kuoli pois. Pyhä viha on ehtyvä luonnonvara. Jatko-osiin olen suhtautunut myönteisemmin ja varsinkin kolmosen 3D-version nätti traileri vietteli verkkokalvoni. Blue Sky Studios todisti jo Hortonilla oppineensa silmäkarkin salat. Ice Age 3 on kuin onkin huima vuoristorata, mutta jotenkin toivon, että olisin nähnyt vaikkapa espanjankielisen version, sillä tarinan, dialogin ja vitsien ymmärtäminen on yhä yhtä kidutusta.
Ice Aget ovat eteenpäinkävelyelokuvia tyylipuhtaimmillaan. Kolmas kierros alkaa tilanteesta, jossa erikoisen elukkalauman kookkaimmat jäsenet, mammutit Manny & Ellie ovat saamassa jälkikasvua. Sapelihammastiikeri Diego potee huvikseen alemmuuskompleksia ja on lähtemässä kävelemään yksikseen. Laiskiainen Sid tahtoo omia kakaroita. Sid löytää dinosauruksen munia, hoopoilee tovin miespuolisena mutsina ja joutuu äitidinosauruksen kaappaamaksi. Sankarit lähtevät kävelemään eteenpäin, saapuvat jään alla sijaitsevaan kadonneeseen dinosauruslaaksoon, tapaavat uuden sivuhahmon ja kävelevät kunnes elokuva loppuu. Kuten olen mielipiteeni ilmaissut, surkeampaa tarina-aihiota ei ole olemassa. Jos Ice Age 3 olisi Scrat-oravan suosituista ja kieltämättä hauskoista tammenterhojahdeista koostuva episodielokuva ilman tarinaa, tarina olisi parempi.
Ice Agen versio kadonneesta maailmasta on kokoelma "kadonnut maailma" -kliseitä, mutta toteutettuna nättiin satumaiseen tyyliin, jolla Hortoninkin maisemia maalailtiin. Karkkivärejä ei säästellä ja kuitenkin olennainen tuntemattoman uhka on läsnä. Pakolliset lihansyöjäkasvit ja jättiläishyönteiset saavat omat kohtauksensa, laavaa ja pohjattomia kuiluja löytyy. Dinosaurusten läsnäolo jää jokseenkin latteaksi. Onko hyppysellinen luovuutta liikaa pyydetty? Blue Sky Studiosin pojat ja tytöt ovat opiskelleet urakalla Jurassic Park -trilogiaa, jonka aikanaan kiintoisia, nykyään kuluneita konsepteja toistetaan surutta. Aikansa elänyttä Tyrannosaurus Rexiä rajumpi loppuvastus on otettu copy-pastella Jurassic Park III:sta, mikä on jo säälittävää. Wikipediakin on keksitty - kirjastosta puhumattakaan!
Vitseille ei voi kuin pudistella päätään. Todellako - vitsi urokseksi paljastuvan lehmän lypsämisestä? Mille pennut nauravat aikuisina, kun jo lasten tarjonta on tätä? Kuka on ylipäätänsä kehdannut esitellä tarinapalaverissa kymmeniä kertoja käytetyn käteenvetovitsin? Penisvitsejä on useampiakin ja kohderyhmälle paremmin soveltuvia räkä- ja limavitsejä muutama liikaa. Hahmojen tylsyydessä on jotain huvittavaa. Sid on alkuperäisen sankarikolmikon ainoa jäsen, joka kykenee ajautumaan elokuvan arvoisiin tilanteisiin; Mannyn ja Diegon katoaminen koko sarjasta tuskin johtaisi protesteihin. Seikkailun vetovastuu on tyrkätty uuden sekopäisen näätähahmon harteille, kun komediapuolen johdossa taas ovat kakkososassa esitellyt opossumiveljekset. Irralliset Scrat-osiot ovat paitsi elokuvan parasta antia, ehkäpä myös Scratia parhaimmillaan. Uusi tyttöorava on varsin viehkeä femme fatale.
Leffa panostaa toimintaan, jonka viihdearvon luontevasti käytetty 3D-tekniikka kärjistää huippuunsa. Kun hahmot eivät juokse jättiläisliskoa pakoon tai ratsasta lentoliskoilla, törmäilevät ne toisiinsa silkkaa typeryyttään, mikä lienee toimintaa sekin. En minä edes tiedä, pidinkö tästä vai en. Aina kun elokuva pysähtyi, olin menettää hermoni. Viisitoista vuotta sitten Leijonakuninkaassa todettiin, että luonnon kiertokulku on kaunis asia - ja nyt meillä sitten on tämmöinen leffa, joka käytännöllisesti katsoen selittää sitä samaa mitä typerimmät pässit, joihin olen ikinä törmännyt: "metsästys on ihan sairasta, mutta valmiiksi pakatun lihan syönti normaalia". Onnekasta siis, ettei elokuva useinkaan pysähdy. Mitä tähtiin tulee, annan ylimääräisiä sakaroita kolmiulotteisuudesta, kuten olen antanut aiemmillekin tämmöisille. Tähän mennessä vain Coraline on onnistunut olemaan oikeakin elokuva.
Ice Aget ovat eteenpäinkävelyelokuvia tyylipuhtaimmillaan. Kolmas kierros alkaa tilanteesta, jossa erikoisen elukkalauman kookkaimmat jäsenet, mammutit Manny & Ellie ovat saamassa jälkikasvua. Sapelihammastiikeri Diego potee huvikseen alemmuuskompleksia ja on lähtemässä kävelemään yksikseen. Laiskiainen Sid tahtoo omia kakaroita. Sid löytää dinosauruksen munia, hoopoilee tovin miespuolisena mutsina ja joutuu äitidinosauruksen kaappaamaksi. Sankarit lähtevät kävelemään eteenpäin, saapuvat jään alla sijaitsevaan kadonneeseen dinosauruslaaksoon, tapaavat uuden sivuhahmon ja kävelevät kunnes elokuva loppuu. Kuten olen mielipiteeni ilmaissut, surkeampaa tarina-aihiota ei ole olemassa. Jos Ice Age 3 olisi Scrat-oravan suosituista ja kieltämättä hauskoista tammenterhojahdeista koostuva episodielokuva ilman tarinaa, tarina olisi parempi.
Ice Agen versio kadonneesta maailmasta on kokoelma "kadonnut maailma" -kliseitä, mutta toteutettuna nättiin satumaiseen tyyliin, jolla Hortoninkin maisemia maalailtiin. Karkkivärejä ei säästellä ja kuitenkin olennainen tuntemattoman uhka on läsnä. Pakolliset lihansyöjäkasvit ja jättiläishyönteiset saavat omat kohtauksensa, laavaa ja pohjattomia kuiluja löytyy. Dinosaurusten läsnäolo jää jokseenkin latteaksi. Onko hyppysellinen luovuutta liikaa pyydetty? Blue Sky Studiosin pojat ja tytöt ovat opiskelleet urakalla Jurassic Park -trilogiaa, jonka aikanaan kiintoisia, nykyään kuluneita konsepteja toistetaan surutta. Aikansa elänyttä Tyrannosaurus Rexiä rajumpi loppuvastus on otettu copy-pastella Jurassic Park III:sta, mikä on jo säälittävää. Wikipediakin on keksitty - kirjastosta puhumattakaan!
Vitseille ei voi kuin pudistella päätään. Todellako - vitsi urokseksi paljastuvan lehmän lypsämisestä? Mille pennut nauravat aikuisina, kun jo lasten tarjonta on tätä? Kuka on ylipäätänsä kehdannut esitellä tarinapalaverissa kymmeniä kertoja käytetyn käteenvetovitsin? Penisvitsejä on useampiakin ja kohderyhmälle paremmin soveltuvia räkä- ja limavitsejä muutama liikaa. Hahmojen tylsyydessä on jotain huvittavaa. Sid on alkuperäisen sankarikolmikon ainoa jäsen, joka kykenee ajautumaan elokuvan arvoisiin tilanteisiin; Mannyn ja Diegon katoaminen koko sarjasta tuskin johtaisi protesteihin. Seikkailun vetovastuu on tyrkätty uuden sekopäisen näätähahmon harteille, kun komediapuolen johdossa taas ovat kakkososassa esitellyt opossumiveljekset. Irralliset Scrat-osiot ovat paitsi elokuvan parasta antia, ehkäpä myös Scratia parhaimmillaan. Uusi tyttöorava on varsin viehkeä femme fatale.
Leffa panostaa toimintaan, jonka viihdearvon luontevasti käytetty 3D-tekniikka kärjistää huippuunsa. Kun hahmot eivät juokse jättiläisliskoa pakoon tai ratsasta lentoliskoilla, törmäilevät ne toisiinsa silkkaa typeryyttään, mikä lienee toimintaa sekin. En minä edes tiedä, pidinkö tästä vai en. Aina kun elokuva pysähtyi, olin menettää hermoni. Viisitoista vuotta sitten Leijonakuninkaassa todettiin, että luonnon kiertokulku on kaunis asia - ja nyt meillä sitten on tämmöinen leffa, joka käytännöllisesti katsoen selittää sitä samaa mitä typerimmät pässit, joihin olen ikinä törmännyt: "metsästys on ihan sairasta, mutta valmiiksi pakatun lihan syönti normaalia". Onnekasta siis, ettei elokuva useinkaan pysähdy. Mitä tähtiin tulee, annan ylimääräisiä sakaroita kolmiulotteisuudesta, kuten olen antanut aiemmillekin tämmöisille. Tähän mennessä vain Coraline on onnistunut olemaan oikeakin elokuva.
Keskustelut (12 viestiä)
Rekisteröitynyt 26.06.2007
30.06.2009 klo 17.33
30.06.2009 klo 23.17
01.07.2009 klo 08.50
Monesti hahmojen kommunikointi, keljuilu jne, on aivan loistavaa englanniksi eikä sitä ole osattu toteuttaa suomeksi (puhumalla eikä tekstitettynä).
Ja jos sieltä kotikonnuilta on matkaa lähimpään original versioteatteriin ni lainaa kaverilta se "rippinä" ja laita arvosteluun erillinen pikatuomio.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
01.07.2009 klo 14.16
Olisiko Peltosen aika alkaa käydä katsomassa nämä animaatiot original kielellä, eikä suomituuballa.
Peltonen katsoo mitä lehdistönäytöksessä tarjotaan. Peltonen myös yrittää ottaa sen huomioon, mitä dubbaus elokuvalle tekee. Peltonen ei tässä tapauksessa ole erityisen ihastunut aiempien osien englanninkieliseen näyttelyyn, toisaalta hän piti Extreme Duudsonien työstä suomenkielisessä versiossa ja hänen lopullinen valintansa on Espanja, kuten sanottua.
01.07.2009 klo 19.11
02.07.2009 klo 15.29
Joten olen päättänyt pajauttaa olan takaa ja nauttia 3D-halluista.
Eikä sinun hiuksia kannata leikata kuten 'Lob' ehdottaa, käärit vain muutaman yrtti savukkeen ennen seuraavana arvostelun alla olevan leffan katsomista, saataisiin ehkä hieman positiivisempaa palautetta.
02.07.2009 klo 22.10
Pakko vielä ihmetellä Synecdoche, New Yorkin vähäistä suosiota Suomessa. Ainakaan IRC:ssä kukaan ei ole liittynyt yhteisööni :`(
Peltonen, sano joskus "ikuna", koska sulla on tiikeri käyttäjäkuvana.
Rekisteröitynyt 03.01.2008
03.07.2009 klo 23.22
05.07.2009 klo 23.15
Rekisteröitynyt 03.09.2008
15.07.2009 klo 21.30
Rekisteröitynyt 26.06.2007
22.07.2009 klo 00.25
Rekisteröitynyt 23.09.2007
27.12.2009 klo 05.55
Monet Peltosen mainiot tekstit on kyllä tullut luettua, mutta enpä voi kyllä henkilökohtaisesti olla mitenkään samaa mieltä ainakaan tämän leffan kohdalla.
No, tietty Peltonen on Peltonen ja minä olen minä, mutta kyllähän tämä mielestäni ainakin sen neljän tähden arvoinen on vaikken mikään elokuva-arvostelija olekaan.
Näin leffan Suomidubbauksella ja edes sekään ei juurikaan latistanut katselukokemusta. Olen kai vissiin sitten joitakin sietokykyisempi tässä asiassa.:)