Jos arvosteluun eksyisi mikä tahansa muu Bruce Campbell -elokuva, varmaankin tässä aluksi sopertaisin, kuinka harmittaa, että näin karismaattinen tähti on jämähtänyt lopullisesti b-luokan roskaan. Campbell kuitenkin varastaa johdantoni näyttelemällä Bruce Campbellia elokuvassa Nimeni on Bruce (My Name is Bruce), joka valittelee samaa asiaa ihan itse huumorin varjolla. Fiktiivinen Campbell on asuntovaunussa punkkaava kärttyinen yksinäinen alkoholisti, joka sisuuntuu vihjauksista, että hän on parhaat päivänsä jo nähnyt. Nörtähtävät teini-ikäiset fanit uskovat yhä Bruceen, ehkä vähän liikaakin, sillä kun kiinalainen muumiohirviö alkaa mesota, fanipoika etsii sankarinsa käsiinsä luullen, että Evil Dead -tähti osaa oikeastikin jotain.

Campbell kärrätään pieneen tuppukylään. Synttäriyllätystä epätoivoisesti odottava miesparka käsittää asiat itsekin hieman väärin, ja tässähän sitä materiaalia sitten onkin 80 minuutin tarpeiksi, kun varsinaista tappelua tarpeeksi kauan lykätään. Campbellin itse ohjaama pienen budjetin pläjäys on samaan aikaan jotenkin surullinen kyhäelmä ja kuitenkin tasaisesti hymyilyttävä, rento pätkä, joka yrittää kovasti olla ja onkin katsojan kaveri. Kovan luokan fanittaminen voi olla näkymiä avartava harrastus: montaa kummallista elokuvaa ei tulisi ollenkaan katsottua ilman sitä omaa idolia. Tällainen elokuva Nimeni on Bruce ei ole. Campbell ihan vain rehellisesti rahastaa nimellään, joka merkitsee jotakin, kuten muillakin tähdillä.

Rahastaminen on ainakin suhteellisen rehellistä. Kauhukomediana Nimeni on Bruce on kevyempää kamaa kuin tietyt 80-luvun lastenelokuvat, lukuunottamatta rankkaa kiroilua ja puolustuskyvyttömien ajoittaista mukilointia. Pari päätä irtoaa ja tekoverta käytetään noin desi, mutta mistään splatterista ei ole kyse. Kiinalainen kummitus on tarkoituksella muovinen ja nolo, mikä on ontuva tyylivalinta. Fiktiivisen elokuvatähtemme ammatin puolesta kohtaamista luola-alieneista on täytynyt tehdä vielä muovisempia ja nolompia kontrastin vuoksi, joten touhu tuntuu vähän tekemällä tehdyltä.

Vitsiä väännetään muun muassa törmäilystä, eritteistä, homoista ja sovinismista. Pääherkun virkaa toimittaa röyhkeä, sellaisilla sanoilla kuin groovy ja boomstick maustettu dialogi, jollaisen lausumisessa Campbell on omaa luokkaansa. Campbell on moitteeton ja luotettava koomikko, mutta eipä hän kulttimainetta sen vuoksi ansainnut, vaan koheltamalla kahjommin kuin piirroshahmot. Tästä suorituksesta, kuten koko elokuvastakin puuttuu energia, meno ynnä meininki. Hippaleikki muovihirviön kanssa ei tunnu oikein kiinnostavalta, kun edes hirviötä koskeva komedia ei vakuuta enempää kuin Epic Movien hengenheimolaisten hjuumori. 80 minuuttia, mikä on jonkinlainen virallinen vähimmäiskesto, tulee nipin napin täyteen sellaisen materiaalin kuin diaesityksen ja romanttisen sivujuonen ansiosta. Millään muotoa Nimeni on Bruce ei ole hyvä elokuva edes omassa lajityypissään ja budjettiluokassaan.

Sisäpiirivitsinä filkka on ihan kiva viihdyke Campbellin ja muun roskaviihteen ystäville. Muilta moni vitsi ja viittaus jäisikin tajuamatta. Jack Daniels ja muut kaverit taatusti parantavat katselukokemusta. Hupaisan junttimainen tunnussävel on ainoa asia mikä teki pysyvän muistijäljen mieleeni sen ajatuksen ohella, että varmasti katsoisin semmoisen leffan, jossa Campbell ei tekisi muuta kuin kiroilisi, murisisi, ähkisi ja itkisi elämäänsä käpyisessä asuntovaunussaan. Ehdotankin vakavissani tätä tekeillä olevan My Name is Still Brucen juoneksi.