Kriitikko on lahjomaton totuuden torvi, mikä saa vastapuolen kostonhimoiseksi. Tutuksi on käynyt kidutusmenetelmä, jossa kriitikko teipataan tuoliin silmät auki revittyinä ja hänet pakotetaan katsomaan materiaalia tyyliin Mitäs me spartalaiset ja Discomadot. Tällä viikolla päähäni liimattiin 3D-lasit. Ihmisen mielikuvitus on rajaton, mutta onnekkaasti luomeni unohdettiin nitoa otsaan: ellen olisi saanut kontrolloida silmiäni, olisin alkanut nykiä, kuolata ja menettää suolen hallinnan ensimmäisen puolen tunnin aikana. Suomen laki ei salli Scar 3D:tä äärimmäisempää viihdettä.

Ma armastan Saw-sarjaa järjettömine juonenkäänteineen kaikkineen. Arvostan myös terävällä mustalla huumorilla höystettyjä Hosteleita. Mummoontuneet kutsuvat tämmöistä kidutuspornoksi, vaikka kidutuspornolla ymmärtääkseni viitataan elokuvaan, joka mässäilee kärsimyksellä sisältämättä mitään muuta ideaa. Scar 3D on vähän niin kuin teinienpuukotusleffa, paitsi ettei siinä leikitä hippaa, vaan kidutetaan ihmisiä pitkissä, tylsissä kohtauksissa. Voin kuvitella, että joku saatanan kouluampuja siementää housunsa, kun nuoret naiset kiljuvat kuin siat, kun surkeasti näytelty hihittelevä psyko repii lihaa ihan huvikseen. Scar 3D ei ole yhtä väkivaltainen tai kiehtovan perverssi kuin sarjat Saw ja Hostel, mutta tuplasti sairaampi kiitos itsetarkoituksellisen väkivallan. Kovemmankaan kauhun ystävällä ei ole syytä katsoa näin amatöörimäistä hevonsontaa.

Painotan, ettei Scar 3D ole hevonsontana mitenkään poikkeuksellista. Hevot sontivat halpaa puolen tähden kauhua suoraan DVD:lle joka viikko. Kolmiulotteisena kärsimysnäytelmänä Scar 3D on aivan omaa luokkaansa. Valkokangas on tässä tapauksessa ikään kuin ikkuna. Tekstitys on kiinni ikkunassa. Syvyysvaikutelma toimii tehokkaasti, jos tärkeimmät kohteet ovat etäällä ikkunasta. Joskus satunnaiset kohteet tulevat jonkin matkaa ikkunan, eli myös tekstityksen ohi. Mikään ei lennä katsojaa kohti: elokuva ei missään vaiheessa käytä 3D-efektiä hyväkseen mielikuvituksellisilla tavoilla. Ikkunan ohitus yksinkertaisesti häiritsee.

Usein en kyennyt tarkentamaan katsetta edes niihin kohteisiin, jotka ovat "lähellä ikkunaa". Yritettiinkö katsettani ohjata taustalle, jossa kohteet ovat teräviä? En tiedä. Useissa kohtauksissa sekä tausta että etuala ovat teräviä. Katsojan on päätettävä, mihin hän katseen tarkentaa. Tämä toivottavasti kuulostaa monimutkaiselta, sillä pointti on se, että leikkaukset ovat nopeita kuin missä tahansa modernissa elokuvassa, mikä moninkertaistaa monimutkaisuuden, siis kärsimyksen määrän. Yksi Möröt vastaan muukalaiset 3D:n tekijöistä kertoi tiimin tajunneen, että 3D-elokuvassa pitää panostaa pitkiin kamera-ajoihin, koska nopeat leikkaukset rasittavat silmiä. Scar 3D:n tiimi ei ole tajunnut yhtään mitään, ei kautta likaisten varpaitteni.

Jos Scar 3D ei ole liian nopea, se on liian hidas. Kohtaukset, niin arkiset kuin sadistisetkin, laahaavat jopa minuutteja pidempään kuin olisi tarpeen. Täyteläisen yhdentekevään tarinaan on tungettu kaikki kliseet naiskentelevista teineistä pikkukylän sheriffiin ja naiseen, jonka varoituksia kukaan ei usko. Kun esimerkiksi uusi Friday the 13th piti hauskaa kliseiden kustannuksella sortumatta parodiaan, Scar 3D vain ryömii ryppyotsaisesti eteenpäin. Teknisestä arvottomuudesta johtuen en elokuvaa koko aikaa katsonut, mikä nosti lukuisten sivuhenkilöiden persoonattomuuden uudelle tasolle: vielä ns. loppuhuipennuksenkaan aikana en muistanut, kuka on olevinaan kukakin ja miksi. Kokonaisuutta sotkee myös neiti varoittelijan unien ja muistelmien miksaaminen nykyhetkeen. Niin simppeli kuin tarina onkin, minulla oli vakavia ongelmia seurata sitä.

Kuukauden päästä ensi-iltansa saa My Bloody Valentine 3D, jota on kehuttu tehokkaaksi ja viihdyttäväksi 3D-kauhisteluksi. Scar 3D on niin moniulotteinen kärsimys, että on vain loogista, jos My Bloody Valentine 3D:tä ei nähdä Helsingin ulkopuolella siksi, että se on kohta viikon sisään "todistettu", kuinka 3D-kauhu ei kiinnosta suomalaisia vähääkään.