12-kesäisten albiinoneekereiden rispektillä rasvattu räppäävä pellepainija John Cena on John McClane. Jos sanoin John McClane, tarkoitin että Danny Fisher. Danny Fisher on peruskyttä, joka ottaa puolivahingossa hengiltä superterroristin kollegan. Tasan vuosi tapauksen jälkeen terroristi pirauttaa Fisherille, että nyt olisi parasta tehdä niin kuin kapteeni käskee, tai tapahtuu hirveitä. Fisherin on juostava ympäri kaupunkia ja selviydyttävä pirullisista haasteista kellon käydessä. Järjestysvalta ja yrmeät erikoisagentit yrittävät auttaa, mutta jytinä ja melske saattaa kaupungin kaaokseen, eikä McClane... Fisher voi luottaa kuin sinnikkyyteensä. Se on ilmeisesti syönyt Renny Harlinia, ettei häntä värvätty ohjaamaan Die Hard – koston enkeliä. Suomen lahja Hollywoodille on päätynyt filmaamaan oman leffan saman käsikirjoituksen pohjalta.

Se, mikä merkitys tarinalla on toimintaelokuvassa, tulee taas selväksi. Katsoin yhteen putkeen toiminnallisuudet Fast & Furious ja 12 Rounds tässä järjestyksessä. Rainat ovat yhtä pitkiä, mutta Rennyn vähemmän jaaritteleva viihdepaketti sai ajan kulumaan nopeammin heikommasta laadusta huolimatta. Vaikka 12 Rounds on lähinnä halvempi versio kolmannesta Die Hardista, on Aidan Gillenin tulkitsema nolo vellihousuterroristi varastanut pari temppua myös Speedistä, joten homma pysyy melkein arvaamattomana. Tasaisen huvittava tarina rimmaa mainiosti yhteen mekastuksen ja kiihkeän tempon kanssa. Jos aivot pitää jättää narikkaan, filmi ei saa hidastella, tai Simo-Jukka vihainen.

Cenan orjayhteisön WWE:n tuottama teos haiskahtaa suoraan DVD:lle tarkoitetulta roskalta, tai Harlinin arkun viimeiseltä naulalta, mutta käytännössä Rennyn apinameininki täyttää isonkin kankaan varsin mallikkaasti. 20 miljoonan dollarin budjetti riittää yhteen Hollywood-tähteen ja pulloon kivennäisvettä, tai kunnon räjähdyksiin ja rytinään. Cenan edellisen teoksen The Marinen budjetti oli suurempi, mutta 12 Rounds tuntuu vähintään tuplasti isommalta tuotannolta. Yritän tässä nyt ilmaista, ettei poikamme maailmalla ole aivan toivoton tapaus.

Laatuohjaajaksi Harlinia ei erehdy luulemaan. 12 Roundsin toimintakohtaukset toimivat kaikessa kaavamaisuudessaan, mutta monissa muissa ns. jännittävissä kohtauksissa kamera heiluu niin mauttomasti ja tarpeettomasti, että kikkailu vastaa sitä, kuin jos yläkulmassa näkyisi mikrofoni, tai jonkin kiiltävän pinnan heijastuksessa Renny itse. Kaikki ylistävät Jason Bournen seikkailuja, mutta ei tämä ole syy kuvata uhoavia ukkoja käsivaralta sunnuntaiaamun kohmelossa.

Cena on painikehissä melko yhdentekevä tuttavuus kiitos räppärihahmonsa. Cena ei vakuuta notkeudella, ei monipuolisuudella - ei fyysisesti, ei kielellisesti. Cenalla ei ole karismaa, ei näyttelijänlahjoja, vähemmän pumpattuna hän luultavasti kelpaisi vain lapioimaan liukumiinoja. Sitä ei kuitenkaan voi ohittaa, että pelkästään Cenan kaulalihakset näyttävät vaarallisemmilta kuin minä kokonaisuudessani. Cena on epäuskottavan näköinen turbosonni, joten se näyttää jonkin käänteisen psykoloogisuuden vuoksi uskottavalta, kun Cena kiipeilee raitiovaunussa, tai nostelee kolmesataakiloista ukkoa vain vähän puhisten. Räppäri-imagosta riisuttuna Cena on omalla tavallaan viihdyttävä rehellinen suorittajamies. Onnekkaasti äijä on eksynyt itsensä näköiseen teokseen.