Lukija
Ensi-ilta: | 27.03.2009 |
Genre: | Draama, Rikos |
Ikäraja: | 15 |
Elokuva jakautuu osiin, jotka kuuluvat yhtä selkeästi samaan kokonaisuuteen kuin maalis-, touko- ja lokakuu. Ensimmäinen osio on kuin nolo eroottinen novelli. Saksassa 1958 viisitoistavuotias Michael, tavallinen taneli, tutustuu 36-vuotiaaseen konduktööriin Hannaan. Kyläillessään poika vahingossa tahraa itsensä, jolloin... oi joi, nyt tulee kuumaa kamaa... jolloin tämä kypsempi kaunotar vaatii, että kyllä poikasen on nyt mentävä paljuun alasti - ihan siis pornoleffojen perusjuonta mukaillen. Seuraa reilut puoli tuntia taiteellista nussimista. Tarinan kannalta ähkinnässä on oleellista vain se, että Hanna vaatii ennen yhdyntää, että Michael viihdyttää häntä lukutaidollaan.
Ensimmäisessä jatko-osassa Michael on lakiopiskelija. Luokkaretki vie pojan oikeudenkäyntiin, jossa natseja syytetään massamurhasta. Yksi Auschwitzin entisistä vanginvartijoista paljastuu Hannaksi... Hanna on kuulemma käskenyt juutalaisvankien lukea itselleen. Michael ei ole iloinen. Ai juu: sehän se olikin se ainoa asia, jonka olemme tähän mennessä oppineet, että saadessaan takapuolta ensimmäistä kertaa eläessään, Michael tykkäsi siitä. Mihin leffa on menossa? Tätä ehtii ihmetellä laahustavan oikeudenkäynnin aikana. Aivan uusista asioista puhutaan suut pölisten. Väliajoilla professori ja Michaelin luokkatoverit filosofoivat siitä, millaisia pahiksia natsit olivatkaan. Olivatko oikeastikin? Parhaan ymmärrykseni mukaan Lukija yrittää selittää katsojalle, että vaikka natsit tekivät pahoja asioita, joillakin heistä oli sälpäkkä perse.
Kolmas osio ei edes yritä lihottaa teemoja, joita oikeudenkäynnin aikana esitettiin. Bernhard Schlinkin alkuperäisromaanin idea on kuulemma pohtia sitä, miten myöhemmät sukupolvet suhtautuvat holokaustin alati haalistuvaan muistoon. Leffasta löytyvät älyllisen sisällön rippeet olisivat olleet ajankohtaisia Saksan rajojen sisällä joskus 30-40 vuotta sitten. Alkuperäisideaa on lähes mahdotonta löytää sotkusta, joka alkaa alkukantaisen henkilökohtaisena aikuistumisriittinä, siirtyy saarnaamaan historiasta ja loppuhuipennuksena pyytää meitä välittämään ihmisistä, joihin emme ole kunnolla tutustuneet. Kumpi on elokuvan päähenkilö, Michael vai Hanna? Kumpaakin käsitellään kuin sivuhenkilöä.
Näennäisen ammattimainen toteutus ei kestä kriittistä mulkoilua. Alaikäiseen sekaantumisesta kertova porno-osuus, eli "sensuelli kuvaus fyysisestä rakkaudesta" on harkitusta kuvauksesta huolimatta tahattoman koominen. Ohjaaja Stephen Daldry uskoo käyttävänsä alastomuutta hyvällä maulla, koska tissi, pylly tai jopa jorma tuodaan kameran eteen ilman suurta draamaa ja ne katoavat sekunneissa, kun kamera tai näyttelijä kääntyy toisaalle. Käytännössä elokuvan alkupuoli on yhtä vilauttelua. Daldry ei kehtaa nuoleskella kauaa riisuuntuvia tai kylpeviä näyttelijöitään, joten hän laittaa nämä riisuuntumaan ja kylpemään koko ajan. Kömpelyys ei kärjisty samalla tavalla muun elokuvan aikana, mutta eipä kiireettömän viipyilevä tunnelmointi ilman mitään tunnelmallista ainakaan peitä tarinan päämäärättömyyttä, tai sitä eduskunnan täysistuntoa.
Oscarin saanut Kate Winslet vakuuttaa aina, tällä kertaa rehellisesti yksinkertaisena naisena. Olisi kuitenkin ollut kansan etu, jos Oscar-voitto houkuttelisi ihmisiä katsomaan tämän sijasta Revolutionary Roadin. Siinä Winsletin syvällisimmät surun hetket eivät tunnu ylinäyttelemiseltä ohjaajan tietäessä miten nappuloilla pelataan. David Kross on moitteeton nuorena panomiehenä, kuten on teoriassa myös Ralph Fiennes vanhempana Michaelina, mikä kuitenkin on yksinkertainen rooli. Fiennes lienee mukana korkean taiteen ystäviä hämäämässä: laatunäyttelijän naamaa tungetaan näytille alkua myöten perusteettoman takaumarakenteen luvalla. Daldry on hukassa ja pikakelausta vaativasta tarinankerronnasta päätellen kypsä siirtymään aikuisviihteen puolelle.
Keskustelut (3 viestiä)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
28.03.2009 klo 09.08
28.03.2009 klo 19.33
02.08.2009 klo 22.07 2