Ystävät hämärän jälkeen (2008)
Ensi-ilta: | 18.03.2009 |
Genre: | Draama, Kauhu |
Ikäraja: | 15 |
Tämä arvostelu voisi olla mielenkiintoisempikin. Mitäpä jos herra kriitikko olisi nähnyt jonkin erinomaisen sijaan jotain uutta? Moisessa tilanteessa hänen velvollisuutensa olisi vihjailla salamyhkäisesti, että heh heh, Elillä on semmoisia taipumuksia... Valitettavasti Eli ei kuitenkaan ole salaperäinen olento, hän on vampyyri, minkä kertovat jo mainokset. Eli tarvitsee ihmisverta elääkseen, hän on allerginen auringonvalolle ja lisäksi on luonnollisesti olemassa tätä tarinaa varten kehitettyjä erikoissääntöjä. Katsoja näkee Elin imuttelemassa jo varhaisessa vaiheessa, kun Oskar-parka miettii yhä, alkaisiko tyttö hänen kanssaan. Ystävyys on ok, mutta Eli pitää huolta, ettei pojalla ole mielessä mitään romanttista. Eli on 12, mutta hän ollut 12 todella kauan. Kukas piru se hänen isänsä sitten on?
Ystävät hämärän jälkeen on ruotsalainen kauhudraama, joka vastoin todellisuuden lakeja on saanut huomiota jopa itseriittoisessa Amerikassa. Tomas Alfredsonin ohjaustyö on erittäin herkkä, aistikas ja elämänmakuinen mitattuna millä tahansa mittareilla, vaikka kyseessä on kauhua, josta harvemmin näitä sanoja käytetään. Oskar ei ole se tuntemamme 16-30-vuotiaan jullin näyttelemä puolikoominen nörtti, vaan aito, hauras esiteini, jolla on todella paha olla. Nimenomaan Oskarin realistisuus tekee lumoavaa siitä, kuinka fyysisesti samanikäisen Elin suurisilmäisen tyyneyden takaa erottuu kokeneen naisen viisautta ja toisinaan häivähdyksiä eläimellisyydestä, jonka kurissa pitämiseen kypsyyttä tarvitaan. Lapset ovat sympaattisia, mutta eivät sankareita, eikä heitä selitetä puhki. Ajoittaisista raakuuksista huolimatta tärkeimmät kauhut ovat aineettomia. Mitä viattomien kasvojen takana tapahtuu? Mitä katsoja siitä ajattelee?
Ystävät hämärän jälkeen kertoo varsin näppärän, helposti ymmärrettävän, mutta tulkinnanvaraisen tarinan. Missään vaiheessa en tuntenut, että elokuva yrittäisi taittaa matkan kahden pisteen välissä. Tapahtumat tuntuvat luonnollisilta: kun vampyyri muuttaa ruotsalaisjunttien lähiöön, näinhän siinä käy. Svedupellejen kapakki-ilta istuu jatkumoon yhtä luontevasti kuin säästeliäästi käytetty julmankaunis kauhuromantiikka. Jos verenroiskeet eivät ole Alfredsonin tärkein tapa luoda kauhua, ei väkivalta ole tavoista edes se hyökkäävin. Arkiset kouluun sijoittuvat kohtaukset ahdistavat, koska ne tosiaan tuntuvat arkisilta – selvisin jo noista tunnelmista, herra elokuvaohjaaja, älä raahaa minua enää sinne, ei, ei ja ei! Lapset näyttäytyvät enkeleinä ja demoneina, eikä tämän totuuden maalaamiseen tarvita mitään kummempaa, kuin lapsien tapaan käyttäytyviä lapsia.
Huomattava osa hidastempoista, syvällisen surumielistä draamaa toimisi ilman yliluonnollisia elementtejäkin. Kuitenkin henkilökohtainen mieltymykseni on se, että kaiken huomioon ottaenkin minkä tahansa muun hirviölajin, jopa ihmissuden käyttö olisi nostanut elokuvan vielä korkeammalle tasolle. Eli on lumoava ja jokseenkin ainutlaatuinen elokuvahirviö... Kiva siis varsinkin vampyyrien maineen kannalta, että jokin muistuttaa meitä kuolevaisia, miksi yön lapset olivat vielä joskus 70-luvulla mystisiä ja pelottavia, eivätkä noloja kliseitä.
Alfredsonin ainoa todellinen Akilleen kantapää on tehostepuoli. Huippuluokan teknistä osaamista kukaan ei vaadi, useimmat tehosteet itseasiassa toimivat ja täten on ikävä nipottaa muutamasta sekunnista. Kuitenkin nukkemainen ruumis ja selkeä tietokonetehoste erottuvat selkeinä muuten niin tarkkaan sommitellusta kokonaisuudesta. Alfredson tiimeineen saa jo öisen lumisateen näyttäytymään runollisena, varsinaisten huippukohtien syöpyessä mieleen pysyvästi. Pikkuvirheet yksin muistuttavat, että kyseessä on elokuvaa, eikä unta.
Hiusmurtumista huolimatta kuvailisin teosta väkevämmäksi kokonaisuudeksi kuin mitä on astetta satumaisempi Pan's Labyrinth. Näitä kypsiä kauhudraamoja ei ole suunnattu kauhun ja fantasian suurkuluttajille, vaan kenelle tahansa taidokasta ja omaleimaista elokuvataidetta arvostavalle. Tällaiset elokuvat avaavat kuivemmillekin aikuisille portin lasten mielikuvitusmaailmoihin olematta vähääkään lapsellisia.
Keskustelut (9 viestiä)
Rekisteröitynyt 17.03.2009
25.03.2009 klo 03.18
Oli kyllä yksi vuoden suosikeista ja yksi siedettävimistä kauhuleffoista sitten Panin Labyrintin ja... ööh.. Hohdon.
Olihan tuossa toteutukseltaan kaikkia kökköyksiä ja järjettömyyksiä. Rytmityksessä tai taisi olla jotain mainittavaa, mutta ei mitään oikeaa haittaa.
Ei mikään täydellinen elokuva, mutta kannattaa katsoa.
Ja btw, pelätkää sitä ilmeisesti 2010 tulevaa jenkki-remakea, huuuu...
Rekisteröitynyt 16.02.2009
25.03.2009 klo 05.07
Rekisteröitynyt 23.04.2007
25.03.2009 klo 06.51
Tämän ja Oldboyn jenkki-remakea kauhulla odottaen, indeed.
25.03.2009 klo 19.10
[spoileria/]
Se lievästi omituinen alapääshotti jäi hieman kaivelemaan, joten oli pakko selvitellä tarinan taustatietoja. Kirjan mukaan Eli on oikeasti poika, jolta on strategiset vehkeet leikattu irti. Tähän siis viitattiin näillä "en oo oikeesti tyttö" -lausahduksilla.
[/spoileria]
26.03.2009 klo 01.17
Rekisteröitynyt 03.01.2008
27.03.2009 klo 11.09
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
27.03.2009 klo 15.21
Ehh? Mistä tämän pääsee katsomaan. Ei tunnu löytyvän vuokraamoista ja elokuvateattereisakin ovat näytökset jo tainneet loppua?
18.3. oli suomenkielisen DVD:n / arvostelijan tsiigaaman Blu-rayn julkaisupäivä. Äkkiä vilkaistuna leffa on vuokrattavana ainakin CDON:in nettivuokrista, joten luulisi tämän fyysisistäkin vuokraamoista joskus löytyvän.
13.05.2009 klo 14.55
10.01.2011 klo 21.54
Kriitikko viittasi 70-lukuun kirjoituksessaan. Faktat kannattaisi kuitenkin tarkistaa, elokuva/kirja kertovat vuodesta 1981.