Lamb Of Godin edellinen kiekko Sacrament nosti orkesterin modernin metallin parhaaseen iskuryhmään. Bändin Panteran asenteella jyräävä rässi-metalcorejyystö iski naulaa päähan harvinaisen tehokkaasti. Uudella kiekolla asennetta kaivetaan myös Slayerin ja Slipknotin suunnalta. Wrath on likaisempi ja asenteellisempi. Parhaimmat biisit ovat kuin Slipknot, Slayer ja Pantera samassa paketissa - pirun tyrmäävää nyrkkipusua. Set To Fail, Contractor ja Fake Messiah ovat suurinpiirtein parasta, mitä nykymetallilla on tänään tarjota. Lamb Of God onnistuu edellä mainituilla siivuilla olemaan pirun aggressiivinen mutta kuitenkin hämmästyttävän joustava ja murskaava riffikone. Fake Messiah on kuin nopeutettua klassikko-Slayeria.

Lamb Of God ei päästä kuitenkaan kuulijaa helpolla. Mukaan on säädetty myös vapaammin hengittävää fiilistelyä ja loppua kohden metalcoren vaikutus tuntuu raskaammalta. Bändillä on kuitenkin ihailtavan vahva näkemys ja kyky säätää persiille potkivaa metallicaa. Tosin vauhtiakin voisi hieman säätää, loppua kohden yliääniohjukset alkavat menettää tiukimman osumatarkkuuden. Kiitosta pitää jakaa tajuttoman onnistuneesta tuotannosta, joka hakkaa silmille terävästi mutta riittävän rosoisella rautalangalla. Vokaaliosasto on aggressionaamojen parasta irvistelijäkaartia. Rumputuli tuntuu selkärangassa.

Rajusti laukkaavan metallikiekon on vaikea säilyttää intensiivisyyttä ja tuoreutta koko levyn mitalta. Lamb Of Godin tuorein onnistuu kipeästi ja tekee temput vielä albumin loppupuolen siivuilla. Bändin riffimylly takoo yksinkertaisista aineksista riittävän moni-ilmeisen ja haastavan paketin. Loppupeleissä on vaikea osoittaa yhtä asiaa, joka antaa kyseiselle albumille vahvan purukaluston ja törkeän toimivan iskuvalikoiman. Bändin räjähtävä energiataso yhdistettynä järjettömän vetovoimaiseeen soittotyöskentelyyn aiheuttaa lähes täysosuman. Olisiko käsissä yksi vuoden kovimmista nykymetallin albumeista.