Scorpions: Humanity Hour 1
Skorppareiden edellinen kiekko Unbreakable palautti bändin hardrockin pariin. Kiekko ei jaksanut kantaa puolta väliä pidemmälle mutta ainakin poppilinja ohitettiin sujuvasti. Tuore kiekko on säädetty Yhdysvalloissa tuottajaguru Desmond Childin avustamana. Child on tuonut kiekolle reilun annoksen Bon Jovia. Aitoa Scorpions-henkeä on kuitenkin säilytetty ja vaalittu. Kovin metallipitoisesta tekeleestä ei ole kyse. Child on taikonut törkeän upeat soundit, kuorrutusta ja sokerihumalaa säästämättä - mutta myös raskaampi puoli pääsee esille.
Humanity Hour 1 on konseptialbumi. Bändi ja Child ovat käsitelleet ihmisyyden eri osa-alueita, sortumatta kuitenkaan poliittiseen julistukseen. Musiikki kuulostaa puunatulta ja tuotetulta, Childin aikaisempien tuotosten ja Scorppariperinteen jakojäännökseltä. Toisaalta viisuihin on saatu tarttuvaa iskupintaa, negatiivinen puoli on Bon Jovi-ainesten tuoma oman identiteetin karsiminen. Hour 1 aloittaa terävästi tämän päivän metallitempuilla. Tykimpi tööttäys toimii kohtuullisesti. The Game Of Life lainaa tuttua Scorpions-kaavaa. Biisi on kiekon parasta antia, tosin veto jää hieman laiskaksi. We Were Born To Fly yrittää säväyttää terävillä skeboilla mutta tuotanto vesittää sokeriannoksella. You're Lovin' Me To Death on mahtiballadi, joka paisutetaan orkesterin sisääntulolla. Love Will Keep Us Alive rouhii alussa kuin Zakk Wylde mutta jatkossa laitetaan Bon Jovit kiertoon. Humanity laittaa pakettiin laiskasti ja tutunoloisesti levyn perusidean; Scorpions tuunattuna Desmond Childin pehmokosketuskella. Välillä vain orkesterikuviot ja Bon Jovilla kuorrutettu Scorpions on liian suuri pala nieltäväksi.
Humanity Hour 1 ei ole huono levy. Vanha henki elää yhä. Suurin ongelma on Desmond Child ja materiaalin rokkiasteen hiipuminen. Muutamassa vedossa kitaroissa on elävää iskua mutta kokonaisuus kuulostaa huippuunsa hiotulta Idols-kiekolta. Dinosaurus on hengissä, mutta voisivat syöttää tälle rautapitoisempaa purtavaa. Tuskin vanha monsteri enää oppii uusia jippoja. Tosin vanhatkin temput maistuvat maukkailta hyvin esille laitettuina.
Humanity Hour 1 on konseptialbumi. Bändi ja Child ovat käsitelleet ihmisyyden eri osa-alueita, sortumatta kuitenkaan poliittiseen julistukseen. Musiikki kuulostaa puunatulta ja tuotetulta, Childin aikaisempien tuotosten ja Scorppariperinteen jakojäännökseltä. Toisaalta viisuihin on saatu tarttuvaa iskupintaa, negatiivinen puoli on Bon Jovi-ainesten tuoma oman identiteetin karsiminen. Hour 1 aloittaa terävästi tämän päivän metallitempuilla. Tykimpi tööttäys toimii kohtuullisesti. The Game Of Life lainaa tuttua Scorpions-kaavaa. Biisi on kiekon parasta antia, tosin veto jää hieman laiskaksi. We Were Born To Fly yrittää säväyttää terävillä skeboilla mutta tuotanto vesittää sokeriannoksella. You're Lovin' Me To Death on mahtiballadi, joka paisutetaan orkesterin sisääntulolla. Love Will Keep Us Alive rouhii alussa kuin Zakk Wylde mutta jatkossa laitetaan Bon Jovit kiertoon. Humanity laittaa pakettiin laiskasti ja tutunoloisesti levyn perusidean; Scorpions tuunattuna Desmond Childin pehmokosketuskella. Välillä vain orkesterikuviot ja Bon Jovilla kuorrutettu Scorpions on liian suuri pala nieltäväksi.
Humanity Hour 1 ei ole huono levy. Vanha henki elää yhä. Suurin ongelma on Desmond Child ja materiaalin rokkiasteen hiipuminen. Muutamassa vedossa kitaroissa on elävää iskua mutta kokonaisuus kuulostaa huippuunsa hiotulta Idols-kiekolta. Dinosaurus on hengissä, mutta voisivat syöttää tälle rautapitoisempaa purtavaa. Tuskin vanha monsteri enää oppii uusia jippoja. Tosin vanhatkin temput maistuvat maukkailta hyvin esille laitettuina.
Keskustelut (2 viestiä)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
08.07.2007 klo 11.33
Aasinsillasta siis asiasta toiseen. Mr. Child on kyllä sellainen jäppinen, että hieman pistää epäilyttämään, jos herran nimi mainitaan levyn yhteydessä tuottajana. On toki kynäillyt varsin loistavia biisejä mm. Bon Joville ja Aerosmithille, mutta tuotantopuolella laatu on vähän ailahtelevaa.
Esimerkiksi Meat Loafin uusimmalle Bätille oli ymmärtääkseni juuri Desmondin ansiosta koottu varsin sekalainen seurakunta taustavoimiksi. Tästä syystä levy olikin sitten osiensa summa, eli täyttä huttua, eikä ollenkaan sitä vanhaa tuttua. Uskon vakaasti, että ilman Childiä ruorissa olisi Bättikin iskenyt trilogian edellisten osien malliin.
Rekisteröitynyt 22.10.2007
30.10.2007 klo 14.05
Aiemmassa Unbreakable-levyssä oli selkeämpi linja sekä kovempi asenne, jotka just sopii mielestäni tälle bändille.
Uusi ei ole varsinaisesti huono levy, mutten kuitenkaan ostaisi tätä.