Vapaapainija Randy "The Ram" Robinson oli kuumaa kamaa 80-luvulla - kuten oli myös Mickey Rourke, joka häntä näyttelee. Molempien näkökulmasta 90-luku oli syvältä. Kun The Ram jatkoi painimista ja tuhosi sekä perhesuhteensa että ruhoparkansa, Rourke hylkäsi Hollywoodin ja ryhtyi nyrkkeilemään, vaikkei ollut enää mikään nuorukainen. 20 vuotta loiston päivien jälkeen The Ram saa uuden tilaisuuden: legendaarinen ottelu täyttää pyöreitä vuosia, joten uusintamatsi saattaisi olla keino palata kirkkaampiin parrasvaloihin. Tulkitsemalla The Ramia, Rourke on löytänyt oman mahdollisuutensa ja ottanut siitä kaiken irti, tehden vuoden 2008 toiseksi puhutuimman roolisuorituksen heti Heath Ledgerin Jokerin jälkeen. The Ramin koettelemukset eivät ole vielä tässä - mutta loput tästä tarinasta jokaisen täytyy katsastaa itse.

Pellepaini ja pienen budjetin intiimit draamat suunnataan yleensä eri yleisöille, jotka feudaavat keskenään. The Wrestler ei valitse puolta. Jos olet sitä mieltä, että toisiaan vuorotellen mätkivät steroidihirviöt kireissä trikoissa ovat ilmiönä säälittävä, niin ehkä The Wrestler ohjaa mielipidettäsi siihen suuntaan, että säälistä katoaa jos nyt ei terä, niin pilkallinen sävy. Jos taas arvostat painijoita hurjia stuntteja tekevinä, yleisön vuoksi uhrautuvina viihdetaiteilijoina, ehkä arvostat heitä vielä enemmän tämän jälkeen. Yhtä kaikki kyseessä on liikuttava, jännittävä ja paikoitellen hyvinkin hauska tarina loppuun ajetusta miehestä, joka ei ymmärrä elämää painin ulkopuolella.

Vapaapaini on vaativa urheilulaji, jossa otteluiden lopputuloksista päättävät yleisön viihtyvyydestä välittävät henkilöt, toisin kuin mm. nyrkkeilyssä. 50-vuotiaanakin The Ram on fanien ja kollegoiden kunnioittama kehäkettu, joskin vain viikonloppuisin ja pienissä piireissä. Mies on yhä iso ja valmis suuriin riskeihin. The Ram rakastaa tätä kaikkea kuin vanha aviopari rakastaa toisiaan. Pitkinä arkiviikkoina The Ram ei kuitenkaan ole edes "Randy Robinson", vaan Robin Ramzinski: asuntovaunussa punkkaava yksinäinen, raihnainen mies, joka työskentelee lähimarketissa ja hakee naiskontaktia tissiklubilta. Kun ura näyttää olevan ohi, miesparka yrittää nousta oman elämänsä sankariksi lämmittelemällä suhdetta äkäiseen tyttäreensä (kohtalainen Evan Rachel Wood – elokuvan ainoa heikko lenkki) ja toiseen suhteellisesti yli-ikäiseen viihdetaiteilijaan, 40-vuotiaaseen strippariin Pamiin (vakuuttava ja sympaattinen Marisa Tomei).

Kamera seuraa painijamme elämää arkisesti kuin kyseessä olisi dokumentti - kuinka viekasta ohjaaja Darren Aronofskylta! Aronofsky on todistanut mm. Unelmien Sielunmessulla, että raivokkaan energinen tyyli voi rikastuttaa sisältöä, ja nyt hän sitten päinvastoin todistaa, että laatunäyttelijä kameran edessä on kaikki mitä hän tarvitsee liikutellakseen ajatuksia, kylmiä väreitä ja kyyneleitä. The Wrestler on karu ja vähäeleinen, mutta ihailtavasti hallittu elokuva. Jo muutaman minuutin sisään on kouriintuntuvaa, minkälaista tuskaa pelkkä olemassaolo on pitkään mureutetulle miehelle. Rourke on tietenkin se varsinainen sankari, joka tuntuu elävän aidosti läpi kaiken mitä The Ram henkisesti ja fyysisesti tuntee – mutta "muutaman minuutin sisään" hänen naamaansa ei ole vielä edes näytetty. Rourke ja Aronofsky hallitsevat jäykkää ja romuluista hahmoa siinä määrin, että ilman minkäänlaista taiteellista liioittelua Randy näyttäytyy rusinaksi kuivuneena He-Manina purkittaessaan mummolle munasalaattia päivätyössä, mutta säteilee voimaa ja karismaa repiessään itsensä riekaleiksi hardcore-ottelussa. Randy on painija.

The Wrestler alleviivaa tämän Bruce Springsteenin samannimisellä, syvältä kouraisevalla biisillä, joka ehti jo voittaa Golden Globen: "jos olet nähnyt yksijalkaisen koiran, olet nähnyt minut". Randy "The Ram" Robinson on yhden tempun poni. Mukava ja hyväntahtoinen mies ei onnistu muussa kuin painissa ainakaan siten, että hän itse tilannetta hallitsisi; jopa miehen kokemissa ystävyyden murusissa on aina mukana jonkinlainen surullinen säälielementti (fanien ja kollegoiden ihailua lukuunottamatta). Mitä Randysta tai tapahtumien sarjasta pitäisi sitten ajatella ja mitä tunteita tämän kaiken pitäisi herättää, se on hyvinkin pitkälti katsojasta kiinni. The Wrestler yksinkertaisesti esittää täyteläisen uskottavana sellaisen palan elävää elämää, jota useimmiten pidetään vitsinä tai tarkastellaan fanipoikalasien läpi.