W.
Ensi-ilta: | 02.01.2009 |
Genre: | Draama |
Ikäraja: | 7 |
Amerikassa kaikki on suurempaa. Kun meillä puupäisiä lausuntoja suoltaa vain entinen mäkihyppääjä ja pornotähti, ehkä välillä joku salarakaskin, heillä on quote-automaattina presidentti. Monen eurooppalaisen on ollut melko vaikea ymmärtää, miksi Ykä Tuplawee tuli alunperinkään valituksi maansa johtoon (vaikka sai vähemmän ääniä kuin vastaehdokkaansa), eikä tämä Oliver Stonen teos oikeastaan sen syihin paneudukaan. Kertoopa vain tarinan epätodennäköisestä ja ehkä vähän epäpätevästäkin poliitikosta ison kriisin keskellä.
GWB:n nuoruuden hurjasteluista on kerrottu monta juorua, joista Stone on poiminut kyytiin muutamia. Josh Brolinin sinällään uskottavasti esittämä George nuorempi ryyppää, nai ja harhailee työstä toiseen herättäen pahennusta James Cromwellin esittämässä George vanhemmassa. Isä kuitenkin järjestää poikansa kerta toisensa jälkeen leivänsyrjään kiinni, vaikka suhde kovia kokeekin matkan varrella. Käännekohta tulee, kun Tuplawee kokee joko uskoontulon tai sydänkohtauksen krapulalenkillään. Korkki menee kiinni ja ura kohti politiikkaa alkaa - ensin Teksasin kuvernööriksi, sitten Valkoiseen taloon. Uudelleensyntyneet kristityt inhottavat George vanhempaa, mutta juniorille he ovat tärkeä äänestäjäkunta, joiden vetoapu on tarpeen. Periamerikkalainen loanheittokin opitaan.
Elokuvan varsinainen sisältö pyörii keväässä 2003, jolloin Bush oli juuri oman poliittisen itsemurhansa ovella - lähdössä Irakiin ja luonnostelemassa pahan akseliaan. Stonella on, kuten arvata saattaa, oma vahva näkemyksensä siitä, kuka hiukan simppelin ja tuittupäisen miehen takana naruja vetelee. Karl Rove esiintyy leffassa erinomaisen vastenmielisenä takapiruna, ulkopolitiikkaa taas käytännössä johtaa demoninen Dick Cheney. Sankareita Bushin hallinnosta ei elokuvassa juuri löydy - Colin Powell vastustaa kyllä sotaa, mutta suostuu lopulta puhumaan pehmeitä joukkotuhoaseista YK:ta myöten. Ainoa valtiomies koko filmissä onkin isä-Bush, jonka harkitsevaa olemusta nostetaan jalustalle yllättävässäkin määrin.
Ollakseen kertomus GWB:n elämästä tarina tekee melko omituisia loikkauksia asiasta toiseen. Katsojilta odotetaan lähihistorian tuntemusta, sillä avainkohtia kuten kuvernööriyttä, vuoden 2000 vaaleja ja sitä, miksi George ylipäätään sivuutti lahjakkaamman veljensä Jebin käsitellään vain sivulauseissa. Dramaattisena ratkaisuna keskittyminen yhteen tilanteeseen ja takaumiin on ymmärrettävä, mutta vaikeuttaa kokonaiskuvan saamista. Parasta antia sen sijaan on Bushin keskustelu hallintonsa kanssa; voimme vain arvailla, paljonko dialogista on totta tai edes lähellä sitä, mutta monen suomalaisen mielikuvaan Georgesta se varmasti sopii.
W. olisi pahimmillaan voinut olla vain kokoelma valtiomiehemme hölmöjä sutkauksia, mitä se ei onneksi ole - vaikka muutama klassikkotokaisu mukaan on saatukin. Stone on elokuvantekijänä vakava silloinkin, kun aiheena on poliittinen satiiri, eikä piikittelevä pohjavire mene varmasti ohi keneltäkään. Ongelmana onkin ehkä se, että eri linjoja asiassa on niin paljon, ettei niitä ole mahdollista käsitellä yhdessä elokuvassa. Lopputulos on hajanainen kokoelma episodeja, joista ehkä voi muodostaa jonkinlaisen kokonaiskuvan, jollainen katsojalla ehkä oli jo teatterin penkkiin istuessaan.
Keskustelut (2 viestiä)
Rekisteröitynyt 26.06.2007
08.01.2009 klo 19.46
10.01.2009 klo 23.25