Pin Ion: Take Your Time
Jossain tuli vastaan Pin Ionista puhuttaessa sanahirvio "retro-HIM". Ville Valon orkesteria on reilusti mukana mutta retroilu painottuu lähinnä soundin 70-lukulaisiin luomuasetuksiin. Kuluva vuosituhat ei ole bändin jannujen mielestä se ainoa oikea. Helsingistä löytyvän orkesterin debyytti on muodollisesti pätevä. Pin Ion onnistuu ohittamaan tukkoon tuunatut metallikitarat ja varsinkin urkuosaston puhina tuo muistumia menneiltä ajoilta, jolloin studiossa soitettiin ihan itse ilman bittien apua. Pin Ion ei ole heavyä mutta tiukempi rokituskin taittuu välillä kovin puhtoiseen muottiin. Välillä bändiä ei erota Poets of The Fallin ja Sunrise Avenuen tuotoksista. Albumin kakkosbiisi Rainy Days tuo mieleen Negativen. Carmen Grayn voi asettaa myös vertailuun. Goottia ei sentään sotketa painolastiksi.
Kiekon avaava Burning Bridges kuulostaa kaikilta edellämainituista orkestereista. Soundeissa on kuitenkin ilmavuutta ja studiossa on ilmeisesti soitettu muutakin kuin vain riffi ja rumpukomppi. All Her Glory on vahvasti HIM mutta myös täysin vertailukelpoinen albumin avausbiisiin - soundit ovat maittavan retroilevaa mutta viisuihin ei saada lopullista kipinää. Carried Away on jopa harmittavan ponneton ilmestys. Surface on samaa tavaraa kuin tämän päivän tummailmeinen goottirock - ilman metallikitaraa ja kajalia. What You Had In Mind on muotovalio mutta iskevyyden vastapainoksi kaipaisi enemmän omaperäisyyttä. Siis kaverit, tätä tavaraa on markkinat täynnä.
Pin Ion loistaa soundiosaston miellyttävillä taka-askelilla vuosien takaiseen maailmaan. Laulumiehen äänessä on reilusti villevalomaista emotionaalista otetta ja puhkumista. Ongelmaksi muodostuu oman sanottavan puute. Paikoin bändi kuulostaa dieettiversiolta tämän päivän listabändeistä. Albumin tuotanto ei pysty nostamaan materiaalia esille, bändi jää kovin kasvottomaksi. Myös kohderyhmää on vaikea osoittaa, bändissä ei ole kasariheavyä eikä goottia ja melodisen rockin karsinakin vaihtuu välillä kovin silkinpehmeään sievistelyyn. Allekirjoittanut ei löytänyt albumilta 100 prosentin panostusta.
Kiekon avaava Burning Bridges kuulostaa kaikilta edellämainituista orkestereista. Soundeissa on kuitenkin ilmavuutta ja studiossa on ilmeisesti soitettu muutakin kuin vain riffi ja rumpukomppi. All Her Glory on vahvasti HIM mutta myös täysin vertailukelpoinen albumin avausbiisiin - soundit ovat maittavan retroilevaa mutta viisuihin ei saada lopullista kipinää. Carried Away on jopa harmittavan ponneton ilmestys. Surface on samaa tavaraa kuin tämän päivän tummailmeinen goottirock - ilman metallikitaraa ja kajalia. What You Had In Mind on muotovalio mutta iskevyyden vastapainoksi kaipaisi enemmän omaperäisyyttä. Siis kaverit, tätä tavaraa on markkinat täynnä.
Pin Ion loistaa soundiosaston miellyttävillä taka-askelilla vuosien takaiseen maailmaan. Laulumiehen äänessä on reilusti villevalomaista emotionaalista otetta ja puhkumista. Ongelmaksi muodostuu oman sanottavan puute. Paikoin bändi kuulostaa dieettiversiolta tämän päivän listabändeistä. Albumin tuotanto ei pysty nostamaan materiaalia esille, bändi jää kovin kasvottomaksi. Myös kohderyhmää on vaikea osoittaa, bändissä ei ole kasariheavyä eikä goottia ja melodisen rockin karsinakin vaihtuu välillä kovin silkinpehmeään sievistelyyn. Allekirjoittanut ei löytänyt albumilta 100 prosentin panostusta.
Keskustelut (3 viestiä)
Moderaattori
Rekisteröitynyt 25.01.2008
05.01.2009 klo 12.04
05.01.2009 klo 14.44
Mutta hieno Mucha-henkinen levynkansi!
Jesss, kannesta 4 bojoo välittömästi
05.01.2009 klo 15.58