Valkoisella miehellä on isot aivot ottaen huomioon missä ne sijaitsevat. Alistettavista kansoista, kuten Australian aboriginaaleista, voi päästä eroon monella tapaa. Koska rasistisista rasistisinkin valkoinen sika työntää kernaasti töpselin naaraspuoliseen mutiaiseen, mikäpä olisi nerokkaampaa, kuin ottaa lopputulokset eli kermanaamakakarat valtion hoiviin. Kuinka ollakaan, jokainen puoliverinen ei jätä äitiään vapaaehtoisesti. Muun muassa reipas säihkyväsilmäinen poika nimeltä Nullah (Brandon Walters) tuntee suurempaa vetoa mustien esi-isiensä mystiseen, luonnonläheiseen kulttuuriin, kuin vaniljalärvien rodunjalostusprojekteihin.

Baz Luhrmannin neljäs ohjaustyö Australia kertoo ennen muuta tästä pojasta ja kuvaillusta tahrasta mannervaltion historiassa. Meneillään on paljon muutakin, kuten voi arvata, kun mies Moulin Rouge!:n ja Romeo + Julian takana ohjaa näin ylimalkaisella nimellä varustetun elävän kuvan. Australia on myös kolmea tuntia lähentelevä eeppinen rakkaustarina vanhan Hollywoodin malliin.

Englantilainen leidi Ashley (Nicole Kidman) saapuu maahan samalla hetkellä, kun jää leskeksi. Ukkovainaan karjatilalle olisi ostajia. Tilalla työskentelee paitsi Nullahin perhe, myös kieroja valkolaisia. Temperamenttinen rouva ei aio jäädä juonien uhriksi. Hän palkkaa takamaan äijämäisimmän lehmipojan Droverin (Hugh Jackman) ajamaan karjan sinne minne edesmennyt isäntäkin olisi sen ajattanut. Tämän könsikkään edessä nöyrtyy lehmä jos toinenkin.

Elokuvan alkupuoli keskittyy suureen seikkailuun, joka karjanajosta muodostuu. Luhrmann yhdistelee erinomaisen viihdyttävästi kepeää romanttista komediaa ja runollisen aistikkaita kuvia, joista kauneimmat ovat kauniita kuin mikä tahansa tänä vuonna valkokankailla. Herttaisen naiivi Nullah toimii kertojana, mikä saa koko mantereen tuntumaan satumaiselta. Ihmemaa Ozista tuttu iskelmä Over the Rainbow on osuvassa käytössä, kunnes vitsiä aletaan lypsää. Jos yksittäiset hetket ovatkin kuin elämää suuremmasta klassikkoelokuvasta, ei Australia ole sellainen kokonaisuutena.

Synkällä toisella puoliskolla näemme, kuinka Japani pommittaa Australiaa toisen maailmansodan merkeissä. Osiot yhdistyvät toisiinsa yhtä loogisesti, kuin leffa ja sen kaavamainen jatko-osa. Molemmilla puoliskoilla päähenkilöitä koettelee eeppinen tapahtuma, joka näyttäytyy latteampana kuin pitäisi. Karjanajo ja sota eivät ole monimerkityksellisiä asioita, vaan lähinnä säkeistöjä siiheen lauluun, jossa kysytään "mistä tunnet sä ystävän".

Koettelemusten arvoa syö sekin, että räjähdyksiä ja hermoheikkoja kantturoita vaarallisempi asia mantereella tuntuu olevan eräs keskinkertaisesti näytelty psykopaattinilkki. Yksioikoiset psykopaatit melkeinpä kuuluvat tällaisiin teoksiin. Tämä nilkki kuitenkin on mauton ja hajuton juntti, kliseinen kaikilla väärillä tavoilla. Nilkki ei niinkään ole hahmo, kuin puhtaan pahuuden symboli, jonka on tarkoitus nostaa panoksia ja manipuloida tunteita. Nilkillä on kätyreitä ja esimieskin, mutta väittäisin, että käytännössä hahmo varastaa elokuvalta uskottavuuden yksinään. Jotkut Australian kohtauksista lähentelevät fantasiaa, mutta väitän näin silti, sillä tärkeintä uskottavuutta on sisäinen uskottavuus. Moiseen kuuluvat muun muassa johdonmukaisesti käyttäytyvät hahmot.

Se, miksi aboriginaalien kurja kohtalo on merkityksellisin asia koko tilkkutäkissä, johtuu ihan siitä, ettei muille asioille anneta merkitystä lainkaan. Sota, rakkaus, hahmot jotka kuolevat, kaikki tämä on pelkkää pintaa. Rakkaustarina on viittä vaille yhdentekevä siitäkin huolimatta, että Jackman ja erityisesti Kidman tekevät takuutyötä. Kun tykkäät maidonvalkeasta topakasta aristokraattitädistä ja likaisentummasta hyväsydämisestä eräjormasta, totta kai ilahdut siitäkin, että he tahtovat pusutella. Australiassa on hyvinkin paljon ilahduttavia tai jopa kylmien väreiden arvoisia kohtauksia, yksityiskohtia, näkymiä ja mitä vielä, mutta osien summa ei ole enempää kuin osien summa. Jopa Australia itse, maa ja mantere, tuntuu vain niiden maatilkkujen summalta, jotka elokuvassa vilahtavat.

Tylsyys ei Australian synteihin kuulu. Hömppää ja puppua arvostavalle, kioskipokkareihin niistävälle yleisölle elämys on varsin suositeltava.