Yhdysvallat on huvikseen pommittanut kivikaudelle Turaqistanin onnellisen aavikkokansan. Jälleenrakennus eli amerikkalaistaminen on hyvässä vauhdissa: rättien ohella päitä komistavat lippalakitkin. Se on hieman jo paksua, että maata pyörittää nykyään Yhdysvaltain entisen varapresidentin (Dan Aykroyd) firma Tamerlane, joten paikalliset pitävät yllä vastarintaa. Amerikkalaisittain rutiininomaisen kaaoksen keskelle lähetetään palkkamurhaaja Brand Hauser (John Cusack) kera rääväsuisen sihteerinsä (Joan Cusack) tappamaan paikallinen öljyministeri Omar Sharif (tajusitko vitsin? En minäkään). Hauser on kone työssään, vaan ei erityisen motivoitunut tappamaan ihmisiä vain siksi, että he ovat Tamerlanen kilpailijoita. Tästä on pomon (Ben Kingsley) kanssa tullut jo vähän riitaa.

Hauser omaksuu peiteroolin. Odottaessaan tilaisuutta napsaista kohde päiviltä, hän joutuu valmistelemaan paikallisen pop-diivan Yonica Babyyeahin (Hilary Duff) häitä. Yliseksuaalinen bimbo pyörittää peppua ja tunkee skorpionia pöksyihin, mutta onnistuu herättämään Hauserissa lähinnä suojeluvietin. Tamerlanea vastustava reportteri (Marisa Tomei) sen sijaan saa viisarinkin värähtämään. Uuvuttavan pitkäveteisessä tarinassa Hauser hengailee typsyjen ja kaikkien kanssa ja juo tabascoa tunteitaan kontrolloidakseen - vai pysyäkseen hereillä?

War, Inc. on näitä tiettyjä mustia komedioita, jotka eivät tunnu edes tahtovan naurattaa, vaan saarnata. On varmasti vaikeaa tehdä hyvällä maulla satiiri yhdysvaltalaisesta sotahulluudesta, kieroilusta ja korruptiosta, joten mikäs siinä sitten, tehdään sellainen huonolla maulla – silmää iskien, heh heh. War, Inc. on liian hidas ja tylsä ja liiaksi draamaa kosiskeleva ollakseen kreisikomedia, mutta se turvautuu lajityypistä tuttuihin keinoihin, kuten irtovitsien sijoitteluun taustalle tarkkanäköisiä katsojia varten. Osa ideoista on Hei Me Lennetään -tasoa sillä oleellisella erolla, ettei ohjaaja Joshua Seftel ole tai halua olla hauska mies. Onko mahdollista, ettei miinoihin astuneiden jalkaproteesipotilaiden tanssinumero irroita hymähdystäkään? Helpostikin. Jos tuommoinen omalla painollaan etenevä kohtauksen palanen on olemassa vain siksi, että se on näpsäytys tosielämää kohtaan, niin mitäpä hauskaa siinä olisi. Huumoria ei voi sanoa oivaltavaksi, ei ytimekkääksi, ei hyvällä tahdollakaan.

Elokuvan jaksaa juuri ja juuri katsoa uinahtamatta näyttelijöiden vuoksi, mutta läheltä piti! Veli-Cusack on uneliaita elämään kyllästyneitä rooleja ennenkin vedellyt, ja tällaisen moitteettoman tasapaksuuden ympärille on kätevästi ripoteltu sisko-Cusackin ja kumppaneiden pikkunäppäriä suorituksia sivurooleissa. Huvittavinta koko sotkussa on se, miten Duff katoaa rooliinsa arabien Britney Spearsina, mutta enpä tiedä, onko tässäkään muuta hauskaa kuin Duffin tunteminen entuudestaan. Babyyeahin ympärillä parveilevat äkäiset, väkivaltaiset arabit käyttäytyvät kuin gangstaräppärit, mikä kieltämättä on kreisiä, ja varmasti tämä kreisimmältäkin tuntuisi, jos myös perinteisellä tavalla käyttäytyvillä arabeilla olisi leffassa näkyvä rooli. Kokonaisuus on kokoelma irrallisia ideoita eri ääripäistä, joten on varsin taitavaa, miten tasapaksuksi kokonaisuus on saatu naamioitua...

Ontuvaa, ennalta arvattavaa tarinaa lukuunottamatta War, Inc. on tehty ammattitaidolla siinä mielessä, että se lienee tasan sitä, mitä tekijät tahtovatkit. "Tää on sarkasmia, hei - kai sä tajuut?" Lähteestä riippuen budjetti on ollut 5-10 miljoonaa, joten sille on hattua nostettava, että näin nimekkäillä näyttelijöillä miehitettyyn "pieneen elokuvaan" on saatu myös räjähdyksiä ja rymistelyä ja yleensäkin mittakaavaa.

Jos tosiaan uskomme että olin hereillä, saatoin hymähdellä loppuvaiheen Austin Powers -hölmöilylle, joka on sentään rehellistä, totaalista tuubaa. Olin viimein vaipunut samalle vetelyyden tasolle, mitä elokuva itse edustaa. Millään War, Inc.:ssä ei ole mitään väliä, eikä ole edes selvää, mitä väliä millään pitäisi olla. Pirun jenkit! Heh... heh?