The Nines
Ensi-ilta: | 03.09.2008 |
Genre: | Draama, Fantasia, Sci-fi |
Ikäraja: | 11 |
Katsojaa enemmän sekaisin on tämä näyttelijänrenttu, joka on huumepäissään hukannut napansa ja joutunut poliisin kotiarestiin ensimmäisessä tarinassa kolmesta. Seuraava tarina on vilkaisu sen tv-sarjan kulissien taakse, jota nörttimäinen kirjoittaja yrittää saada käyntiin. Kolmannessa tarinassa kuuluisa pelimies on eksynyt perheineen pöheikköön. Huumehoureista draamakomediaa seuraa kuivan huumorin satiiri, jota seuraa eräänlainen trilleriviritelmä. Kokonaisuutena The Nines on pikkunäppärä elämys, joka toimii ennen kaikkea sen simppelin seikan takia, että on viihdyttävää bongata tarinoista yhtäläisyyksiä ja miettiä mitä kaikki tarkoittaa. Loppuratkaisu on niin looginen kuin odottaa sopii ja tietyllä tapaa mainio, mutta ennemminkin huvittava, kuin tajuntaa laajentava. The Nines on näitä korkealentoisia yhden idean elokuvia, jotka tuovat mieleen sellaiset sarjat kuin Äärirajoilla. The Nines olisikin oikein hyvä jakso tv-sarjaan - varsinkin jos se kestäisi vain tunnin. Eritoten keskimmäisessä tarinassa tuntuu olevan paljon löysää.
Muun muassa Tim Burtonin elokuvia kirjoitelleen John Augustin esikoisohjaus on sellaisena suhteellisen vakuuttava. Vaikka The Nines kiistatta tahtoo olla kummallinen, ohjaaja-kirjoittaja ei yritä liikaa, vaan käyttää vähän tyylitellympiä kamerakulmia ja fantasiahenkisiä kohtauksia silloin kuin se sopivalta tuntuu. Varsinkin ensimmäisen tarinan outoutta voi paikoitellen kutsua kauniiksi. Augustilla on silmää pienillekin asioille, joten kannattaahan tuota uraa ohjauksen puolelle laajentaa. The Nines ei kuitenkaan epäonnekseen ole "kaunis outo tarina", vaan hyvinkin selkeä vertauskuva kirjoittajansa, tai yleisesti fiktion kirjoittajan ajatusmaailmasta. Keskimmäinen osio – osioista tylsin – ei oikeastaan edes ole vertauskuva, vaan suoraa tilitystä siitä, mitä on olla kirjoittaja isossa liigassa. Vitsi on siinä, että tällainen "suora tilitys" on omalla tavallaan vertauskuva siitä, mitä elokuvan varsinaisessa fantasiatarinassa on meneillään. Vaikkei The Ninesiä ihan näin rankasti lähtisi analysoimaan, kyseessä on silti jonkin asteen aivojumppaa. Tarina näyttäytyy hillittynä, mutta on loppujen lopuksi suorastaan uskalias, riippuen katsojan omasta elämänkatsomuksesta.
Huomionarvoisena juttuna Ryan Reynolds pääsee näyttämään eri puolia itsestään, mikä todistaa pari asiaa. Reynolds ensinnäkin on viihdyttävää katsottavaa roolissa kuin roolissa. Toisekseen hän näyttää aina ja iänkaikkisesti siltä, kuin hän olisi totaalisesti pudonnut kärryiltä. Reynoldsin ilmeissä on jotain hyvin surullista ("...mä tahon kotiin..."), vaikka hän pystyy uskottavasti näyttelemään tyystin erilaisia hahmoja. Ensimmäisessä tarinassa Reynoldsin tulkitsemaa tähtinäyttelijää valvotaan ja lehdistösihteerin toimesta holhotaan. Toisessa tarinassa miehellä on arvostusta ja valtaa, joilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, mikäli studiopomot tai galluppeihin vastaava kansa kääntyvät häntä vastaan. Kolmannen tarinan mies luo videopelejä, eli keksii sääntöjä kokonaisiin maailmoihin, mutta on avuton pienen vastoinkäymisen jälkeen. Reynolds on karismaattinen, menestyvä ja hauska salilla asuva pumppu - ja silti hänen hahmojensa haavoittuvaisuutta ei tule koskaan epäiltyä.
The Nines tuntuisi olevan jonkinlainen käyntikortti - näytetyö Reynoldsilta ja Augustilta - ja tämän ohessa kertaalleen katsottava kiva hömppäelokuva.
Keskustelut (2 viestiä)
Rekisteröitynyt 24.02.2008
14.11.2008 klo 22.23
02.09.2013 klo 01.42