Kymppi on täydellinen numero monissakin yhteyksissä. Yhdeksikkö on vähemmän täydellinen, vaikka onhan sekin tietysti aika hyvä. Numero yhdeksän tuppaa syystä tai toisesta vainoamaan renttumaista näyttelijää, kuuluisaa tv-kirjoittajaa ja perheellistä videopelisuunnittelijaa, joita kaikkia näyttelee Ryan Reynolds. Yhdeksiköt ovat sitä mitä miehet tarvitsevat, yhdeksiköt ovat sitä mihin miehet kerta toisensa jälkeen törmäävät. Miehiä yhdistää moni muukin asia. Huomionarvoisinta lienee se, että he kaikki pitävät jossain määrin pirteistä pulskista emännistä (joita näyttelee Melissa McCarthy – joka näyttelee kertaalleen myös itseään, luultavasti), vaikka kauniit arveluttavat blondit (heitä näyttelee Hope Davis) yrittävät pistää kapuloita rattaisiin...

Katsojaa enemmän sekaisin on tämä näyttelijänrenttu, joka on huumepäissään hukannut napansa ja joutunut poliisin kotiarestiin ensimmäisessä tarinassa kolmesta. Seuraava tarina on vilkaisu sen tv-sarjan kulissien taakse, jota nörttimäinen kirjoittaja yrittää saada käyntiin. Kolmannessa tarinassa kuuluisa pelimies on eksynyt perheineen pöheikköön. Huumehoureista draamakomediaa seuraa kuivan huumorin satiiri, jota seuraa eräänlainen trilleriviritelmä. Kokonaisuutena The Nines on pikkunäppärä elämys, joka toimii ennen kaikkea sen simppelin seikan takia, että on viihdyttävää bongata tarinoista yhtäläisyyksiä ja miettiä mitä kaikki tarkoittaa. Loppuratkaisu on niin looginen kuin odottaa sopii ja tietyllä tapaa mainio, mutta ennemminkin huvittava, kuin tajuntaa laajentava. The Nines on näitä korkealentoisia yhden idean elokuvia, jotka tuovat mieleen sellaiset sarjat kuin Äärirajoilla. The Nines olisikin oikein hyvä jakso tv-sarjaan - varsinkin jos se kestäisi vain tunnin. Eritoten keskimmäisessä tarinassa tuntuu olevan paljon löysää.

Muun muassa Tim Burtonin elokuvia kirjoitelleen John Augustin esikoisohjaus on sellaisena suhteellisen vakuuttava. Vaikka The Nines kiistatta tahtoo olla kummallinen, ohjaaja-kirjoittaja ei yritä liikaa, vaan käyttää vähän tyylitellympiä kamerakulmia ja fantasiahenkisiä kohtauksia silloin kuin se sopivalta tuntuu. Varsinkin ensimmäisen tarinan outoutta voi paikoitellen kutsua kauniiksi. Augustilla on silmää pienillekin asioille, joten kannattaahan tuota uraa ohjauksen puolelle laajentaa. The Nines ei kuitenkaan epäonnekseen ole "kaunis outo tarina", vaan hyvinkin selkeä vertauskuva kirjoittajansa, tai yleisesti fiktion kirjoittajan ajatusmaailmasta. Keskimmäinen osio – osioista tylsin – ei oikeastaan edes ole vertauskuva, vaan suoraa tilitystä siitä, mitä on olla kirjoittaja isossa liigassa. Vitsi on siinä, että tällainen "suora tilitys" on omalla tavallaan vertauskuva siitä, mitä elokuvan varsinaisessa fantasiatarinassa on meneillään. Vaikkei The Ninesiä ihan näin rankasti lähtisi analysoimaan, kyseessä on silti jonkin asteen aivojumppaa. Tarina näyttäytyy hillittynä, mutta on loppujen lopuksi suorastaan uskalias, riippuen katsojan omasta elämänkatsomuksesta.

Huomionarvoisena juttuna Ryan Reynolds pääsee näyttämään eri puolia itsestään, mikä todistaa pari asiaa. Reynolds ensinnäkin on viihdyttävää katsottavaa roolissa kuin roolissa. Toisekseen hän näyttää aina ja iänkaikkisesti siltä, kuin hän olisi totaalisesti pudonnut kärryiltä. Reynoldsin ilmeissä on jotain hyvin surullista ("...mä tahon kotiin..."), vaikka hän pystyy uskottavasti näyttelemään tyystin erilaisia hahmoja. Ensimmäisessä tarinassa Reynoldsin tulkitsemaa tähtinäyttelijää valvotaan ja lehdistösihteerin toimesta holhotaan. Toisessa tarinassa miehellä on arvostusta ja valtaa, joilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, mikäli studiopomot tai galluppeihin vastaava kansa kääntyvät häntä vastaan. Kolmannen tarinan mies luo videopelejä, eli keksii sääntöjä kokonaisiin maailmoihin, mutta on avuton pienen vastoinkäymisen jälkeen. Reynolds on karismaattinen, menestyvä ja hauska salilla asuva pumppu - ja silti hänen hahmojensa haavoittuvaisuutta ei tule koskaan epäiltyä.

The Nines tuntuisi olevan jonkinlainen käyntikortti - näytetyö Reynoldsilta ja Augustilta - ja tämän ohessa kertaalleen katsottava kiva hömppäelokuva.