Amon Amarth on verraton tarinankertoja. Yhtye on valjastanut melodisen metalli-ilmaisunsa kertomusten vetojuhdaksi, jonka keinoin herätetään eloon menneen maailman viikinkiseikkailut ja pohjoisen mytologian jumaltarut. Ennen muinoin näitä tarinoita kerrottiin ja kuunneltiin leirinuotioiden äärellä, mutta hyvin nämä maistuvat levymuotoonkin puristettuna. Kiinnostavat sanoitukset ovatkin aina tuoneet bändin musiikkiin lisäsyvyyttä ja tehneet kuuntelukokemuksesta monin verroin kiinnostavamman.

Musiikillisesti "The Allfather Awakens" tallaa pitkälti tuttuja polkuja. Pohjana toimii totutusti murinavokaalein kuorrutettu melodinen kuolonmetalli, johon on viime vuosien aikana sekoittunut jatkuvasti enemmän hevimetallin ryhdikkyyttä. Esimerkiksi kitarariffit ja -harmoniat ovat paikoitellen ehtaa Iron Maidenia, jonka ansiosta musiikki sopii monenlaisille metallifaneille. Amon Amarth on edelleen riittävän raskasta rajumpaa menoa arvostaville, mutta toisaalta värikkäät melodiat ja mukana laulettavat kertosäkeet kolahtavat vaivattomasti perushevin ystävillekin.

Hyväksi havaittu lähestymistapa ei siltikään ole aina tuonut haluttua lopputulosta, sillä edellisellä albumilla viikinkihevarit seilasivat rumalla tavalla karille. "The Great Heathen Army" oli puuduttava esitys, jonka luotaantyöntävyyttä lisäsivät sille ympätyt outoudet. Erityisesti levyllä kuultu Saxons and Vikings tuntui lähinnä simapäissä keksityltä vitsiltä, jonka ei olisi ikinä pitänyt päätyä levytettyyn muotoon. 13. studioalbumi palauttaa bändin voittojen tielle ollen selkeä parannus edeltäjäänsä nähden. Vaikka ilmaisun ydin on edelleen pääosin ennallaan ja sanoitusten teemat ammennetaan tutuista lähteistä, musiikista löytyy tällä kertaa riittävästi asennetta ja laatua.

Kymmenen kappaleen kokonaisuus pitää sisällään onnistumisia pitkin matkaa. Huippuhetkistä vastaavat säväyttäviä melodioita viljelevä Gjallarhorn, rokkaavasti laukkaava Eight Legs of Thunder, jämäkällä otteella moukaroiva The Allfather Awakes sekä akustiseen lähestymistapaan luottava Upphaf. Erityisesti viimeiseksi mainittu, yllättävänkin rauhallinen veto tuo aiemmin mainitun nuotiofiiliksen upeasti albumimuotoon. Rouheamman annin kylkeen leppoisampi tunnelma sopii kuin Mjölnir-vasara ukkosenjumala Thorin kouraan. Onkin suorastaan ihmeellistä, miksi yhtye on pantannut tätä puolta itsestään näinkin kauan.

Amon Amarth on uusimmalla julkaisullaan vakuuttava ilmestys. Tekeminen on kautta linjan korkeatasoista ja materiaali jytisee suurimman osan ajasta erittäin väkevästi. Bändi on edelleen kovassa vireessä, mikä kuuluu niin sävellysten terävyydessä kuin tiukassa soitossakin. Ei yhtään hullumpi suoritus yhtyeeltä, joka on ollut aktiivinen jo useamman vuosikymmenen ajan.