Yhdysvaltalainen thrash metal -yhtye Anthrax tietää tismalleen, missä se tässä kohtaa uraansa seisoo.

Bändin 12. studioalbumilla "Cursum Perficio" se kuuluu ja näkyy kaikessa: yhtyeen historiaa kunnioittavassa kansikuvassa, pitkän uran vääjäämätöntä loppua ennakoivassa, matkan päätepistettä tarkoittavassa tittelissä sekä kappaleiden nimissä. Erityisesti It’s for the Kids sijoittaa tekijänsä tiukasti tähän hetkeen. Suorasukaisesti remuava kappale edustaa vanhan liiton Anthraxia, joka on uusimmilla levyillä selvässä vähemmistössä verrattuna nykyiseen, monipuolisempaan ja kokeilevampaan otteeseen. Biisi tuntuukin siltä, että se on nimensä mukaisesti osoitettu nimenomaan kakaroille. Siis bändin vanhoille ja sen mukana kasvaneille faneille, mutta toisaalta myös nykynuorille, joille verkkaisempi meininki saattaa tuntua liiankin vetelältä.

Muutokset eivät siltikään ole järisyttäviä, lopputuote tuntuu loogiselta jatkumolta vuosikymmenen takaiselle "For All Kings" -pitkäsoitolle. Anthraxin metallimusiikki on edelleen teknistä, raskasta ja tarvittaessa vauhdikasta, mutta samalla se uskaltaa kokeilla uusia sävyjä ennakkoluulottomasti. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii paljon kehuja saaneen The Edge of Perfectionin mustan metallin sävyinen kitara- ja rumputykittely, mutta vastaavanlaisia erikoisempia elementtejä on kuultavilla pitkin albumia. Esimerkiksi Infectiousin alkusoinnut ovat jotain, joka voisi hyvin soida millä tahansa Dream Theater -albumilla. Anthrax tekee nykyään aivan mitä haluaa kuulostaen siitä huolimatta itseltään.

Omaa tietä kuljetaan röyhkeän itsevarmana ja tietoisena omasta menneisyydestä, mutta pelisilmä on pettänyt pahemman kerran studion puolella. Cursum Perficio ei ole erityisen kiinnostava albumi: musiikki jää mieleen lähinnä kokeilevan otteensa ja jyhkeän äänimaailmansa ansiosta, mutta biisikokonaisuudet jättävät toivomisen varaa. Suurin syy tähän on niiden ylipitkä kesto, joka oli hallitseva ongelma myös yhtyeen edellisellä albumilla. Anthrax ei selkeästi osaa viheltää peliä poikki riittävän ajoissa. Sisältöä olisi laadukkaisiin 3-4 minuutin biiseihin, mutta nyt lähes jokaisessa vedossa on pari minuuttia liikaa pituutta. Kuunnelkaa vaikka Everybody’s Got a Plan, joka tuntuu vain jatkuvan jatkumistaan.

Anthrax tekee asiat omalla tyylillään, mutta samalla se on sokeutunut musiikkia riivaaville ongelmille. Kiinnostavia sävellyksiä kyllä löytyy ja yhtye on edelleen hyvässä vireessä, mutta vartin kestoa karsimalla Cursum Perficio olisi huomattavasti nautittavampi albumi. Jos kyseessä todella on nimensä mukaisesti yhtyeen viimeinen julkaisu sekä pitkän matkan päätepiste, ovat bändin järjestämät jäähyväisjuhlat harmillisen keskinkertaiset.