Lapsena tulitikuilla ei saanut leikkiä, mutta joku poltti koulun. Ehkä pyromaani voisi karata vankilasta 30 vuotta myöhemmin, kun entiset kiltit piltit yrittävät opettaa tapoja jälkikasvulleen. John Cena voisi näytellä keuhkosyöpäistä James Bondia, joka jo aikanaan vakuutti muille, että mimmitkin tykkää enemmän sätkän sohimisesta sytkärillä kuin tuhopoltoista.

Käytännössä: "Tulitikkuaski" eli Matchbox on kahdesta relevantista neppiautobrändistä se, jolla ei ole identiteettiä. Askiin mahtuvat autot ovat realistisia. Hot Wheels -neppiautot edustavat fantasiaa, mistä johtuen molemmat brändit kaapannut Mattel ei hautaa toista.

Leffassa lapset leikkivät leluilla viitisen sekuntia, mikä ei edes ole kohtauksen pointti. Yhdestä varttuu agentti Cena. Kun agentti piipahtaa kotikulmilla, keskeneräinen tapaus vetää entiset kaverit mukaan. Kiinnostavaa on se, että leffassa on absoluuttisesti ei mitään kiinnostavaa. Tämä on neppiautoleffa ilman neppiautoja ja Tosi valheita -skenaario ilman valheita. Kukaan ei tahtonut tehdä tätä, mutta kuten nykyään on tapana, kyseessä on teknisesti sama leffa kuin muutkin.

Pahikset pieksevät Cenaa, mutta hän vapautuu ja käyttää rajuja ja makeita showpainiin viittaavia liikkeitä, kun häntä sohitaan puukolla! Jos nautimme kevyen toimintajännärin viboista, mielestäni on silti lupa kysyä, joko kohta on neppiautoja. Juoni pyörii ydinpommin ympärillä, joten mitään ei ole luvattu. Isoja takaa-ajoja on pari, mutta nekin korostavat ammuskelua. Autoja ei juhlita siten kuin Fast & Furious -saagassa.

Taustatarina olisi sama, jos leffa väittäisi, että hahmot olivat lapsina Saarioisten roiskeläppäjengi, koska he söivät niitä usein tai ainakin kerran pitelivät pakettia. Ohjaaja tunnetaan Extraction-elokuvista, joissa hyvää on vain toiminta, joten ehkä hän hioo oman brändinsä huippuunsa ja ohjaa itsetarkoituksellista toimintaa seuraavaksi Marimekolle.

Siinä ei ole mitään hyvää, huonoa tai mitään, kun Cena selittelee kavereille, miksi heidän on pakko roikkua mukana kansainvälisessä agenttiseikkailussa. Tämä on samaa, tämä on ei mitään. Puhutaan kliseistä tai huomisen säästä. Kun leffa joskus harvoin viittaa leluihin, se ei maistu vain studiopomon vaatimukselta, vaan ohjaajalta vaikuttaa menneen tovi ymmärtää, mistä leluista pomo sönköttää. Kun on hyvä tilaisuus "nepata", leffa viittaa Grand Theft Autoon. Kun sivuhahmo valmistautuu tsemppipuheeseen, hän kysyy muilta, muistavatko he yhä, kuinka he lapsina tapasivat. Sitten hän tietenkin vihjaa, että hän olisi tappanut itsensä, jos hän ei olisi saanut kaveriksi kunnon Ramboa. Ai juu, ja vedimme roiskeläppiä, hän lisää, koska edellisestä viittauksesta on puoli tuntia.

Cenan tympeä suoritus faktoja listaavana robottina ei kytkeydy edes siihen konseptiin, että hahmolla oli lapsuus. Muiden edustamaa seuramatkojen hömppäenergiaa ei tee mieli tylyttää, kun ei ole mitään, minkä C-divisioona voisi tyriä. Leffa ei ole "kuin tekoälyn kirjoittama", vaan se on Hollywoodin vanhempi tekniikka, jossa tietty prosentti sanoista vaihdetaan Scrabblen palikoilla, mutta taas ei viitsitty. Sen tunnistan, että on jopa haastavampaa tehdä sujuvaa toimintaa kuin filmata nätti auringonlasku sysipaskaan ihmissuhdedraamaan, mutta paljonpa tekee mieli kiittää, kun elämys olisi antoisampi, jos kliseet toimisivat huonommin. Ohjaajan huumorintaju on niin heikko, että tämä on myös toimintakomedia ilman komediaa. Tämä on omaa konseptiaan häpeävää tyhjää.