Vicky Cristina Barcelona
Ensi-ilta: | 31.10.2008 |
Genre: | Draama, Komedia |
Ikäraja: | 11 |
Kivaa, että ohjaaja-kirjoittaja Woody Allenin uusimmainen heijastetaan peräpohjolankin lakanoille. Vicky Cristina Barcelona ei paha kyllä ole vanhan neurootikon terävimpiä töitä. Nätisti, harvakseltaan jopa kauniisti sommiteltu elokuva kertoo yksinkertaisen tarinan, jonka aikana ehditään pohtia pinnallisesti käsitettä rakastuminen ja vielä pinnallisemmin varsinaista rakkauttakin. Vicky tahtoo suunnitella rakastumisensa. Cristina tahtoo kokea jotain niin villiä, ettei hän itsekään tiedä mitä. Juan Antonio ja Maria Elena ovat omien sanojensa mukaan - ja katsojankin mielestä - lähes luotuja toisilleen, mutta eivät kuitenkaan aivan: pari voi siirtyä hetkessä onnesta sotaan. Luonnostelmiksi jäävillä sivuhenkilöillä on teemaan hieman lisättävää. Vaikka elokuva on kertovinaan sydämen tekemistä kummallisista valinnoista, ei se ole puoliksikaan yhtä mehukas kuin Allenin oma yksityiselämä.
Tällä kertaa Allen yrittää erottua keskinkertaisuuden suosta käyttämällä kertojaa innokkaammin kuin ranskalaiset. Kertoja kertoo suoraan, minkälaisia hahmoja näytillä on, mitä nämä ajattelevat, mitä on tapahtunut lähimenneisyydessä ja mitä kohtausten välissä. Minä uskon vahvasti siihen tarinankerronnan sääntöön, ettei yleisölle saa pitää luentoa, jollaisia Vicky Cristina Barcelonassa riittää kurssiksi asti. Ammattitaitoaan Allen ei menetä väärällä polullakaan. Tapahtumat lipuvat eteenpäin sujuvasti ja jokin koukku on koko ajan olemassa. Laskelmoitu ja kärjistetty tarina ei kuitenkaan onnistu tarjoamaan yhtä ainutta tuoretta ajatusta, tai lopultakaan mitään tunteisiin vetoavaa. Elokuvaa on ihan kiva katsoa, mutta jälkimaku on esanssinen.
On ennustettu, että Penélope Cruz kiukkuili tässä itselleen palkinnon poikineen vuodenvaihteen gaaloissa. Jo luonnostaan tumma ja tulinen Cruz onkin herkullisen äkäisellä tuulella, mitä taustalla kuorsaavat maalaismaisemat ja latinoiden letkeät kansantanhut vielä korostavat. Javier Bardem yhtälailla loistaa raukeana koijarina, josta ei maalaudu mitenkään lipevää kuvaa gigolon elkeistä huolimatta. Kokonaista elokuvaa Maria Elenan ja Juan Antonion suhteesta katsoisi huomattavasti suuremmalla mielenkiinnolla kuin jenkkitytöissä viipyilyä. Rebecca Hall viehättää valikoituina hetkinä tiukkapipona, jonka sydän sanoo mitä aivoilla on ongelmia ymmärtää. Scarlett Johansson on harvinaisen mitäänsanomaton, mikä on toki tarkoituksellistakin kaiken huomioonottaen. Hahmot näyttäytyvät uskottavina ja useampiulotteisina, vaikka kyseessä ehdottomasti on kavalkadi kärjistyksiä.
Kiireettömien keskustelujen välillä jaaritteleva kertoja saa Vicky Cristina Barcelonan tuntumaan siltä, kuin Allen olisi jälkikäteen säikähtänyt, ettei elokuva näytäkään siltä mitä hänen muistiinpanoissaan lukee. Katsojan omalle mielikuvitukselle ja yleensäkin päättelykyvylle jätetään kiusallisen vähän liikkumavaraa. Kyseessä ikään kuin on valmiiksi pureskeltu taide-elokuva.
Keskustelut (2 viestiä)
19.11.2008 klo 00.18
Rekisteröitynyt 16.02.2009
16.03.2009 klo 05.52