Indican neljäs albumi kuulostaa aikuisemmalta, vaikka suuria linjanmuutoksia ei ole luvassa. Herra Tuottajaksi hypännyt Nightwish-Holopainen on oikeastaan levyn suurin yllätys. Holopaisen ansiosta albumin pari ensimmäistä viisua rokkaavat tykimmin - jopa metallisen tukevasti. Holopaisen käden jälkeä voi etsiä myös sovituksista ja reilummin paukkuvasta rumpuosastosta. Vaikka Indican peikkometsään on eksynyt metallinen monsteri, albumia eteenpäin selatessa tuttu satumetsän henki astuu kuvioihin ja meno asettuu enemmänkin popin kuin rajuimman rockin karsinaan.

Elä ja Pahinta Tänään-biisit onnistuvat jopa hieman yllättämään. Holopaisen metallikuviot ovat suhteellisen tukevaa potkua, allekirjoittaneen mielestä viisut eivät kaipaa kuullun kaltaista skebamuuria. Toisaalta, viisuja ei sentään upoteta goottimetallin suohon. Hiljainen Maa on jo tuttua Indicaa, keijut ja satumetsän sankarit loistavat vetävässä poppishetkessä. Askeleet löytyy jo utuisesta ambient-maisemasta, rumasta metalliukosta ei ole enää havaintoa. Askeleet asettuu vahvasti Indican tuotannon parempaan puoliskoon. Sanoja kantaa jälleen rokimpaa ulkoasua mutta skeba puhuu Indica-yhteensopivaa kieltä. Levyn nimibiisi tarttuu heti, hittikerroin on säädetty kireäksi. Pyromaani on tunnelmaltaan haikean arvuutteleva, Ei Enää hyytyy turhan pitkän ulkoasun johdosta.

Indican ääni on aikuisempaa mutta muuten muutokset ovat kosmeettisia. Vanhan fanin ei kannata pelästyä Tuomas Holopaisen nahkatakkia, Indica jättää parin ensimmäisen viisun jälkeen niitit vähemmälle. Albumin loppua kohden alkaa jo odottamaan vahvempaa tuuletusta, Indican tuotanto lainaa liikaa omasta pussista. Valoissa on kuitenkin tasaisen laadukas paketti, joka jää uskalluksen puutteessa kierrättämään tuttuja Indica-kuvioita. Ehkä bändin kannattaisi jatkaa Holopaisen ohjaavan silmän alla - Indicasta ei kannata puristaa irti raskaampaa rokitusta mutta uudistumiselle on löydettävissä muitakin polkuja. Holopaisella on kuitenkin hallussaan paisuttelun ja sinfonisen hehkutuksen taito.