Nyt puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Kaunotar ja Kulkuri PANIVAT. Babe - urhea possu tapasi jatko-osassa koiran, joka oli PROSTITUOITU. Koirakinon ollessa näin vivahteikasta, Hollywoodin boomerit erehtyivät olettamaan, että teinit jonottavat leffaan, jossa piskit pissivät toistensa päälle ja ulostavat rankkurin kumoon.

Suuri kusetus (Strays) on härski parodia lajityypistä, joka saavutti huippunsa 29 vuotta sitten, kun oikeiden eläinten, robottien ja tietokonetemppujen kombo vakuutti eläinten puhuvan. Vaikka alapääjutuissa ja hablaavissa hurtissa on ajattomuutta, leffan floppaamisen johdosta voimme viisastella, että olisi fiksumpaa tehdä parodia, kun edellisestä relevantista versiosta on 3-5 vuotta eikä 20-25. Näytelty Kaunotar ja Kulkuri -uusinta (2019) on sympaattinen pätkä, jonka muistelu antaa Suurelle kusetukselle huumorin kaipaamaa syvyyttä, mutten ole huomannut, että kukaan olisi maininnut sitä sen jälkeen, kun se dumpattiin suoratoistoon. Kysyn, missä on uusi, tuoreiden entisten lasten kulmia nostava Pixar-parodia tyyliin Sausage Party, ja vastaan, että pian valmistuu leffa Spermageddon.

Suuri kusetus kertoo naiivista borderterrieristä, joka uskoo isäntänsä rakkauteen, vaikka äijä on elämäntapaluuseri, joka vihaa rakkia, jonka hän omi naisystäväänsä kiusatakseen. Kun sankari päätyy kauas kotoa, hän tutustuu kodittomaan bostoninterrieriin, joka opettaa katujen koodin ja on päävastuussa tuhmista jutuista. Onnistunut silaus on se, että jengiin liittyy australianpaimenkoira ja tanskandoggi, joilla on vain lieviä ongelmia yksityiselämässä. He symboloivat boomereita kulissien takana: he ovat kookkaampia ja rauhallisempia kuin räkyttävät terrierit, mutta mutkattomasti he tahtovat auttaa kavereita. Heillekin on kirjoitettu kakka- ja kikkelijuttuja. Heidän perusluonteensa ansiosta on helppo ajatella - tiettyyn pisteeseen saakka -, että se on se bostoninterrieri, joka saisi myös Kaunottaren ja Kulkurin unohtamaan korkeamman sivistyksen ja myöntämään, että koirien kulttuuri on anaalikeskeistä.

Kysymys heteromiehille. Jos olisi pakko, mitä koiraa näistä neljästä panisit? Muutkin tietävät, että oikea vastaus on australianpaimenkoira, joten leffa ei turhaan provosoi: hän on ainoa nainen. Narttu on kiltti, nätti ja fiksu. Tanskandoggi on kiltti, ruma ja lievästi autistinen mutta isomunainen. Luonnollisesti he vaikuttavat kuuluvan yhteen. Se on kivaa ja hassua, enkä kuvaile parodiaksi ehtaa eläinsatujen ja animaatioiden logiikkaa, joka on oletusarvoisesti loogisempaa kuin virallinen ihmiselämä, jota se toki kommentoi. Vastaavia ansioita esiintyy, mutta toisaalta joka toinen vitsi on epätoivoisen teennäinen kosiskellessaan teinejä, joista tekijät tietävät sen, että yksi sellainen haistatti ***** viimeksi tänään aamiaisella.

Kun pakollista huumekohtausta mainostettiin, harkitsin leffan skippaamista. Sen lusittuani nyökkään kai yritykselle sitoa vitsejä yhteen, mutten usko hymyilleeni tälle kliseelle sitten Haroldin & Kumarin kolmiulotteisen savianimaatiokikkelin. Pakotetun särmikkäät kohtaukset pettävät hahmot, ja kreisikomediassakin se pätee, että on kiehtovaa tutustua kulttuureihin, joiden sisäinen logiikka joustaa mutta pitää. Käypä esimerkki petoksesta on se, että heti kun lapsenmielinen sankari lakkaa uskomasta omistajansa ylemmyyteen, hän ilmoittaa purevansa äijän kullin irti. Kyllä 15 miljoonaa edgelordia nyt kympin maksaa? Ei maksanut.

Jos pidin materiaalista, en huomannut teknisiä ongelmia. Toteutus ei ole kehnompaa kuin miltä toteutus tuntui 29 vuotta sitten. Vähiten uskoin ihmisiin. Will Forte ajaisi asiansa kärjistettynä turhapurona, jos muu ihmiskunta jäisi koirien kommenttien ja alitajuntamme varaan, mutta on virhe käsitellä useita ihmisiä sketsihahmoina katsojien eikä ihmisiä heikosti ymmärtävien koirien ehdoilla. Voiton puolelle teoksen heilauttaa alle 90 minuutin kesto: on kiehtovampaa kokea pikainen semieksoottinen tuhnu kuin keskimääräinen 2020-luvun Oscar-ehdokas.