Joko rauha on palaamassa galaksiin? Lähes kymmenen vuotta kestäneen Tähtien Sodan mustamaalaamiskampanjan soisi olevan ohi nyt, kun varsinainen, kuusiosainen elokuvasaaga on valmistunut. Vanhojen Luke & kumppanit -leffojen fundamentalistifaneilla ei ole enää velvollisuutta, tai jos minulta kysytään, oikeutta kiinnostua mistään sarjaan liittyvästä, ei varsinkaan tosifaneille (miulle) suunnatuista oheistuotteista. Episodien II ja III väliin sijoittuva Star Wars: The Clone Wars on tietokoneanimaatio episodien II ja III ystäville. Elokuva on jatkoa myös käsinpiirretylle Star Wars: Clone Wars -sarjalle ja se toimii pilottina uudelle tv-sarjalle, jota tullaan tähän tietoon tuottamaan 100 kertaa 22 minuuttia, eli 36+ tuntia. The Clone Wars on Sinkkuelämää-leffan ohella kesän selkeimpiä erikoistapauksia, joiden kohderyhmää sitä joko on, tai sitten ei ole.

Niin kuin varsinaiset episoditkin, The Clone Wars alkaa keskellä monimutkaisia tapahtumia pikaisen johdannon jälkeen. Tasavallan jediritarit Anakin Skywalker ja Obi-Wan Kenobi ovat sotimassa klooniarmeijoineen separatistien droideja vastaan kaukaisella planeetalla, kun jedineuvosto saa tietää, että joku on kidnapannut etanagangsteri Jabba the Huttin pojan. Jabban toukan pelastusyrityksestä leffa tosiaankin kertoo - mutta ei se haittaa. Huttien klaani olisi arvokas liittolainen sekä tasavallalle että separatisteille, joten luonnollisesti tapaukseen liittyy kreivi Dookun salajuoni. Juonella itsellään ei ole kamalasti merkitystä, sillä kloonisotien raivoaminen on likimain tauotonta. Välillä hahmojen on aivan pakko puhua keskenään ilman valomiekkoja, laserin pauketta ja räjähdyksiä, mutta eduskunnan täysistunnot on tällä kertaa painettu taka-alalle.

Valittua visuaalista tyyliä ja sen toteutusta olisi helppo kritisoida, jos näkymiä lähtisi vertaamaan yli 100 miljoonaa dollaria maksaneisiin animaatioihin. Hahmot näyttävät lelu-ukkeleilta (toim. huom. arvostelija rakastaa lelu-ukkeleita) ja hyvin pitkälti sellaisia ovatkin: hiukset ja osa vaatteista ovat kuin muovia ja liikehdintä on kauniisti sanottuna tyyliteltyä. The Clone Warsin ei kuitenkaan tarvitse näyttää valkokankaalla kuin keskinkertaiselta ollakseen kunnioitettava saavutus, ja se näyttää ältsin mageelta. Jos animaatio itsessään ei yllä episodien tasolle, on ohjaaja Dave Filonin kameramiehillä enemmän energiaa - ja munaa - kuin George Lucasin käyttämillä hepuilla. Pyhä Yrjö itse on palannut samanlaiseksi tuottajaksi, jollainen hän oli episodien V-VI aikaan: Lucas tekee kaikki päätökset, jotka tahtoo tehdä. Lucas on muun muassa päättänyt, että uusi Hutt-hahmo on räiskyvä homoseksuaali, joka kimittää kuin Truman Capote. Ihan tosi.

The Clone Warsin ohella tulossa on myös toinen tv-sarja, joka toteutetaan oikeilla näyttelijöillä ja joka sijoittuu episodien III ja IV väliin. Olen ollut epäileväinen kumpaakin projektia kohtaan hyvästä syystä. Henkilökohtaisesti innostuin Tähtien Sodasta vasta Kloonien Hyökkäyksen myötä, missä on se logiikka, että ennen Kloonien Hyökkäystä Tähtien Sota ei ollut Anakin Skywalkerin ja vain ja ainoastaan Anakin Skywalkerin tarina. Lucasin luoma maailma on rikas, mutta riittääkö tarinoissa puhti, kun niistä tärkein on jo kerrottu?

The Clone Wars ei tähän kysymykseen vastaa, mutta onnistui vakuuttamaan ainakin minut siitä, että Anakinin tarina on vielä vaiheessa. The Clone Wars koostuu lähinnä tieteisfantasia-armeijoiden taisteluista planeetoilla ja avaruudessa, mutta kuitenkin sen mielenkiintoisinta antia on yksi pieni lisäys laajaan tarinakokonaisuuteen: Anakinille määrätään hyvästä syystä padawan-tyttö oppisopimuskoulutukseen. Pimeälle puolelle hiljalleen valuvan jedin ja rämäpäisen tytön kemiat pelaavat kutkuttavasti yhteen. Tarinan ajatteleminen kokonaisuutena antaa syvyyttä suoraviivaiselle rymistelyllekin, onhan ensimmäinen järkevä ajatus uuden hahmon sanoessa päivää se, että miksi ja milloin tyttö tulee kuolemaan? Mielenkiintoista on myös mm. seurata jedien suhdetta kloonisotilaisiin, jotka ovat samaan aikaan sekä inhimillisiä, että omasta tahdosta vapaata kertakäyttökamaa. Sithin Kosto on entistä traagisempi elokuva, mikäli katsoja on tutustunut tarinan tähän puoleen jossain tarjotussa muodossa (kirjat, sarjakuvat, pelit, tämä).

Itsenäisenä elokuvana The Clone Wars on perinpohjaisen merkityksetön tapaus. Mitään ei oikeastaan tapahdu. Silti tuijotin sitä intohimolla kuin yhtä merkityksettömiä piirrettyjä poikasena. Tätä on saatava lisää. Syksyllä saavat ainakin amerikkalaiset.