Dyyni: Osa kaksi
Ensi-ilta: | 28.02.2024 |
Genre: | Sci-fi, Seikkailu, Toiminta |
Ikäraja: | 12 |
Osa 1 näyttää, että vaikka klassikon uusisi tositarkoituksella, kaikki on jo tehty paremmin, koska kyseessä on klassikko. Tarinan pihvin sisältävä Osa 2 todistaa, että Dyynissä itsessään kytee potentiaalia, jota ohjaaja Denis Villeneuve simppelisti ei tavoita.
Ville vakuuttaa ymmärtävänsä Frank Herbertin romaanin. Dyyni ei ole voimafantasia valkoisesta pelastajasta. Siksi Ville tahtoo tehdä kolmosenkin, koska Dyynin messias -romaanilla Herbert selvensi asiaa. Ville on jo selkeä. Arvokkaampi asia ja arvokkain juttu, jonka kahtia jaettu tarina voi tehdä, on se tunne, että hahmot ja maailma todella hengittävät, jolloin muukin on mahdollista kuin pikakelatut kliseet. Harry Potter onnistui. Jopa Twilight onnistui ironisesti. Ville ei.
Jos Pär Ze Lémuaa ei ole saatavilla, Timothée Chalamet on osuvin valinta prinssiksi, joka joutessaan harkitsee messiaan hommia. Naama löytyy nilkin kohdalta Wikistä, ja nouseva äänenpaino aktivoi alkukantaista herrafobiaa, enkä siis tylytä Timppaa, vaan nyökkään suorituksen toimivalle puolelle. Sukunsa viimeinen toivo Paul Atreides jäi aavikkokansan luo. Messiashuhut ovat lähtöisin imperiumin kieroilta nunnilta. Päähenkilönä Paul ei tahtoisi huijata, vaikka soopan puhuminen innostuneille hihhuleille olisi keino lopettaa elokuva kahta tuntia aiemmin. Tosi samaistuttavaa.
Se mikä maailmanrakennuksessa toimii on 100% heimopäällikkö Javier Bardemin ansio. Hahmo uskoo. Ehkä hän haluaa uskoa? Hän esittää kuivuudessa elävän kansan viisauksista useimmat, joten en kääntynyt häntä vastaan, kun hän kertoi vettä piisaavan, vaikka se kaikki on varattu pyhän uimahalliketjun tarpeisiin. Sehän on runoutta, kun hän kieltää itkemästä aavikolla. Se ei ole, kun hän ilmoittaa kusevansa vain kerran vuodessa ja uudelleenkäyttävänsä senkin ketsuppina, mutta saatoin hallusinoida jotakin. Ja, siis: Bardem näyttelee. Leffa tursuaa ostettua karismaa, mutta Bardem painaa duunia tavoitteiden eteen.
Paul jää turhauttavan etäiseksi. Zendayan aavikkoruusu rakastuu Pauliin, koska niin sanotaan. Hahmo symboloi sitä, että aavikkokansaltakin löytyy modernia järkeä, jos moinen Paulille kelpaa, mutta kolmen tunnin leffanpuolikkaan pitäisi kyetä romantiikkaan ellei jopa dramatiikkaan. Osa 1 esitteli Paulin äidin ajan kanssa, mutta paljonpa se kannatti: se on huono vitsi, kun mamma vetää huumeita ja ryhtyy piirtelemään tussilla naamaansa örisevänä superhihhulina.
Pahuus on suhteellista, joo. Harkitsin imperiumin monotonisen johdon kantaa kunnioittavammin kuin jonkun Orpon. On kuitenkin myös Härkösten klaani. He asuvat mustavalkoisella planeetalla mustan auringon varjossa! Jos en olisi nähnyt Oiva Lohtanderin SAK-mainosta, saattaisin kokea Stellan Skarsgårdin näköisen Jabba the Huttin eksoottisena kärjistyksenä. Dave Bautista on kertonut sen olevan tärkeää, ettei hän näyttele puhtaita apinoita, joten hän huutaa ihan englanniksi. Se ei ole minkään valtakunnan kerrontaa, vaan rahvaan manipulointia, että käytännössä vasta loppusuoralla ja oikein ajan kanssa esitellään sheivattu albiino elvis, joka puukottaa huvikseen palvelijoitaankin, jotta herra "ajatuksia herättävä kerronta" itse voisi lopussa tapella aidon pahiksen kanssa. Having a cake and eating it too.
Tämä on elokuva, jossa kootaan armeija ja pistetään ranttaliksi. Kaikki syvällisempi on sisäistetty – ja Star Warsin esiosat tekivät sen kaiken paremmin. Arvostan mm. sitä, kuinka Paulin ensimmäiselle hiekkamatoratsastukselle löytyy aikaa, mutta sitä hämmentävämpää on, miten luonnosteltuja hahmoja avaavat asiat ovat.
Jos ennätyksellisen realistinen eli partainen ja jopa muna heiluen svengaileva Tarzan painisi eeppisesti valtavan gorillan kanssa, kokisitko vision ehyeksi, jos sama gorilla heti kohta kantaisi harteillaan kiikkutuolissa istuvaa mummoa, koska Janen isoäiti tuli kylään? Siinä oli kaikki hiekkamadoista. On useita komeita otoksia, joissa peltiromu räjäytetään sissitaktiikoilla, mutta yleisesti kuvaus ja editointi eivät vakuuta, jos muistelen esimerkiksi kolmen tuoreen tv-sarjan verrannollisia huipentumia. Vielä 5-10 vuotta sitten leffateatterit olivat pyhä uimahalliketju minulle, mutta taas koin käyneeni siellä lähinnä kuuroutumassa.
Keskustelut (12 viestiä)
29.02.2024 klo 18.14 24
29.02.2024 klo 21.38 2
Jos peltonen ei tykkää = hyvä leffa. Jos peltonen tykkää = paska leffa
Oli varmaan leffateatterissa äänet liian kovalla -2,5 tähteä
01.03.2024 klo 08.21 2
Kun otit Peltonen esille liian kovalla tuutatun ääniraidan - joka epäilemättä pitää paikkansa - niin pitäisiköhän sinunkin tutusta uutta tulemista tekevien VHS-kasettien ja analogisen ääniraidan ihmeelliseen maailmaan? Minua kiinnostaisi kuulla mielipiteesi asian suhteen. Kilpaileva suomenkielinen elokuvasivusto on hiljattain julkaissut kaksi erittäin mielenkiintoista artikkelia asian suhteen, joita nähtävästi ei pysty tähän linkkaamaan.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
01.03.2024 klo 10.00 2
Kuvasto ei kehity. Pandemian jälkeen en ole enää käynyt leffateatterissa 1-2 kertaa viikossa kuten normaalisti. Kun käyn, äänet ovat selkein hyvä asia (poikkeus sääntöön: Tenet oli sietämätön). Silmät kuitenkin pyörivät, kun romanttisen juonen tilalla on yhtäkkiä kovalle laitettava lemmenbiisi, ja kun todellisen, loogisesti rakennetun tai kuvallisesti vetoavan huipennuksen tilalla on lisää satunnaista mölinää.
Fyysisen median paluusta tuskin irtoaa kommentteja. Keräilin hirveällä himolla VHS-kasetteja ja sitten DVD-levyjä, jne, kunnes oli selvää, että ehdin pistää leffan pyörimään keskimäärin kerran ennen seuraavaa formaattia.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
01.03.2024 klo 10.18
...joita nähtävästi ei pysty tähän linkkaamaan.
Copypaste toimii rekisteröimällä tunnus. Tätä SEO-spämmiä tuli siinä määrässä, että oli pakko ottaa vierailta pois päältä.
01.03.2024 klo 10.43
...joita nähtävästi ei pysty tähän linkkaamaan.
Copypaste toimii rekisteröimällä tunnus. Tätä SEO-spämmiä tuli siinä määrässä, että oli pakko ottaa vierailta pois päältä.
Tämä minun jo yli vuosikymmen tällä sivustolla käyttämäni nimimerkki ei mahdu tuohon teidän rekisteröitävään nimeen, joten voisitteko ystävällisesti lisätä nimen merkkimäärää, niin pääsen liittymään jäseneksi.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
01.03.2024 klo 10.58 1
Tämä minun jo yli vuosikymmen tällä sivustolla käyttämäni nimimerkki ei mahdu tuohon teidän rekisteröitävään nimeen, joten voisitteko ystävällisesti lisätä nimen merkkimäärää, niin pääsen liittymään jäseneksi.
Laitan tiedoksi koodarille.
01.03.2024 klo 22.55 1
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
02.03.2024 klo 21.11 2
02.03.2024 klo 23.42 4
Zimmerin musiikki kannatteli leffaa, koska ihan vaan se, että joku kävelee hiekassa tuntui aina hetken aikaa jännältä.
Imaxissa nautittuna tällaiset fiilikset tuoreeltaan. Joskus kuulee Suomessakin läpyläpyt leffan jälkeen (esim. jopa yliarvostettu Oppenheimer), mutta Dyynin jälkeen kaikki vaan nousivat ja läksivät pois.
Rekisteröitynyt 28.10.2007
04.03.2024 klo 09.19 2
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
05.03.2024 klo 14.34 1
Tämä minun jo yli vuosikymmen tällä sivustolla käyttämäni nimimerkki ei mahdu tuohon teidän rekisteröitävään nimeen, joten voisitteko ystävällisesti lisätä nimen merkkimäärää, niin pääsen liittymään jäseneksi.
Laitan tiedoksi koodarille.
Nyt on pidemmät nimet.
Kirjoita kommentti