Muumio: Lohikäärmekeisarin hauta
Ensi-ilta: | 08.08.2008 |
Genre: | Fantasia, Seikkailu, Toiminta |
Ikäraja: | 13 |
Muumio Imhotepin toisen tulemisen aikoihin Alex O'Connell (Luke Ford) oli pikkunassikka. Nyt hän on isäänsä Rick O'Connellia (Brendan Fraser) rupsahtaneemman näköinen mies. Alex ryöstelee kiinalaisia hautoja kyseenalaisten tahojen rahoittamana. Lohikäärmekeisarin muumioituneet jäännökset löydettyään hän poikkeaa setänsä (John Hannah) muuten vain Kiinaan perustamalla klubilla, jonne tupsahtavat myös isä-Rick ja Evelyn-äiti, joka ei näytä enää yhtään Rachel Weisziltä. Koko muumioita pieksevä, tyhmiä vitsejä laukova perhe on kasassa, joten voi keisari parkaa.
Isojen elokuvien kesä alkoi lupaavasti, mutta tähän ollaan tultu: joudun kehumaan Muumiota ja Muumion paluuta haukuttuani niitä lähes kymmenen vuotta. Ensimmäiset Muumiot ovat ärsyttäviä elokuvia siksi, että ne tekevät useampia asioita oikein kuin väärin. Mikäli varsinkin ensimmäinen elokuva ottaisi itsensä vakavasti, luultavasti ylistäisin sitä. Fraser ja Weisz olivat sympaattisia yhdessä ja kuolleen armahansa perään haikaileva muumioitunut ylipappi, jota Arnold Vosloo vaivattoman karismaattisesti tulkitsi, oli kylmien väreiden arvoinen konna. Tunnelma kuitenkin lässähti kerta toisensa jälkeen typerien vitsien myötä. Hyviä uutisia! Kolmannessa Muumio-elokuvassa ei ärsytä kuin Weiszin korvannut Maria Bello. Luontaisen suloisen Weiszin maneereita imitoivaa jäykkää eukkoa tekisi mieli lyödä lapiolla päähän aina kuin se suunsa aukaisee, mitä ei onneksi enää leffan loppupuolella tapahdu.
Yleisesti ottaen Muumio: Lohikäärmekeisarin hauta ei ärsytä, koska se on mitäänsanomaton rahastusyritys, jollaisiin on tullut totuttua. Mitäpä kehnot vitsit suoraviivaisen juonen lukuisten aukkojen ja väkinäisten näyttelijänsuoritusten rinnalla merkitsisivät? Hauskinta koko elokuvassa on se, että mukavan tuntuisella miehellä John Hannahilla – ja vain hänellä - tuntuu olevan kivaa, mihin voi ainakin yrittää samaistua. Vitsit sijaitsevat lähinnä dialogissa, joka on tökerön jäykkää alusta loppuun.
Muumion paluun tavoin leffassa kävellään eteenpäin ja odotetaan, että joku pieraisee tyhjästä taikakalun, jolla kaikki ratkeaa. Taikakaluiksi voi laskea myös lumimiehet, jotka ihan muuten vain ilmestyvät taistelemaan hyvien heppujen puolella. Ottaen huomioon, että hyvisten liittoumaan kuuluu myös muumiontappajaexperttejä ja noita, joka kykenee nostattamaan muumioarmeijoita, lohikäärmekeisari tuntuu vaaralliselta kuin purkki täysmaitoa. Suurimman osan ajasta keisari on komea tietokonetehoste, jollaista suoraan sanoen katson mieluummin kuin Jet Litä silloin, kun puunaaman ei anneta hyppiä ja potkia.
Onnekkaasti leffa on tasaisen komea jytinöineen, lumivyöryineen ja pakollisine joukkotappeluineen. Arvosana on jopa kaksi tähteä tehosteiden ja lavasteiden vuoksi ja siksikin, etteivät lahjomattomat pakarani kaikesta huolimatta onnistuneet puutumaan. Toimintakohtaukset ajavat asiansa, vaikka ohjaaja Rob Cohen on vähemmänkin sekavaa materiaalia leikannut. Lohikäärmekeisarin haudan kulttuurihistoriallinen merkitys on se, että se saa edeltäjänsä tuntumaan klassikoilta, mikä kieltämättä on kova saavutus.
Keskustelut (2 viestiä)
07.08.2008 klo 20.29
11.08.2008 klo 17.46
Itse pidin todella paljon edellisistä muumioista, mutta tämä oli kyllä kaiken huippu. Kuraa, alusta loppuun.