Ovat ne kunnioitettavia saavutuksia ne tv-sarjat, jotka onnistuvat olemaan mielenkiintoisempia ja jännittävämpiä kuin elokuvat. X-Files: Usko koetuksella on leffa, joka jää isolta kankaalta nautittunakin vaisummaksi elämykseksi kuin mitä 14 tuuman telkkarin tuijotus on parhaimmillaan. En kuitenkaan aio laskea leikkiä siihen tyyliin, että nyt on fanien usko koetuksella, heh heh. Ostin nimittäin aikanaan VHS:n, jossa kolme tv-sarjan jaksoa oli leikattu yhteen, eikä Usko koetuksella ole sitä köyhempi, jos ei rikkaampikaan tekele. Sen pitäisi kertoa jotain, että uutuuden budjetti on alle puolet siitä, millä vuoden 1998 oikea elokuva X-Files: Taistelu tulevaisuudesta tuotettiin.

Vaikka ensimmäinen asia, jota muistan etsineeni internetistä, liittyi Gillian Andersoniin, en ole perillä siitä, mitä Salaisille kansioille tapahtui viimeisinä vuosina. Ehkei tosifaneja hämmennä se, että Fox Mulder (David Duchovny) on nykyään parrakas erakko, jota FBI etsii ainakin virallisesti, ja Dana Scully (Anderson) kirurgi, joka on turhan kiintynyt kuolemansairaaseen potilaaseensa. Molemmat päätyvät auttamaan entisiä kollegoitaan, kun FBI tarvitsee paranormaalien ilmiöiden päälle ymmärtävää heppua sanomaan, onko murhatutkimuksissa auttava psyykikko (Billy Connolly) aito asia, valehtelija vai jopa syyllinen. Sopii arvata, kumpi sankareistamme omaksuu toisen kannan ja kumpi päinvastaisen. Sarjan ei tarvitse olla kuin etäisesti tuttu ja leffa aiheuttaa pienet déjà vuut.

"Usko koetuksella" on osuva suomennos (nimestä I Want To Believe), vaikka V2.fi:n uutistarjontaa kommentoivat ovat sitä solvanneet. Epäilyksen alainen psyykikko nääs on sekä entinen katolinen pappi, että tuomittu pedofiili. Mies kertoo olevansa uskossa ja kärsivänsä taipumuksistaan, vaikka totta on sekin, että lokainen maine on motiivi väittää saavansa viestejä korkeimmalta taholta. Myös liikaa välittävän Scullyn välit Jumalaan ovat katkolla, joten elokuvan nimi ei suinkaan viittaa pelkästään Mulderin työhuoneen UFO-julisteeseen. Tärkeimmät teemat olivat tässä. Elokuvan tahti on laahaavan hidas ja jutustelua piisaa, mistä huolimatta uskonkriiseistä ei saada kudottua erityisen kiintoisaa draamaa. Anderson pääsee omansa pyörteissä ihan näyttelemäänkin, mutta eipä tarinalla mitään suurempaa, elokuvan arvolle sopivaa merkitystä ole, ei Scullylle eikä Mulderille.

Ei syytä paniikkiin: tutkimukset johtavat lopulta johonkin vähän kummallisempaan tapaukseen. "Tapaus" on Salaiset kansiot -mittapuulla jokseenkin arkinen, mutta kuitenkin jotain, jota ihan tavalliset skoudet eivät omissa seikkailuissaan kohtaa. Tv-sarjassa tällainen tapaus olisi esitetty siten, että aina ennen mainoskatkoa näytetään joku pieni vihjaileva paljastus, jonka merkitys tulee selväksi vasta ennen loppuhuipennusta, jossa sitten vähän painitaan ja juostaan pimeässä ja ehkä ammutaan laukaus tai kaksi. Elokuvassa tapaus esitetään täsmälleen samalla tyylillä, paitsi ettei kukaan ole käskenyt tiivistää teosta kolmeen varttiin, tai edes leikkaamaan löysimpiä kohtauksia pois.

Salaiset kansiot luonut Chris Carter on pätevä kirjoittaja, mutta myös ohjaaja vailla ammattitaitoa saati näkemystä. Yleensä ne ovat tv-sarjoja, jotka hämärryttävät eroa sarjojen ja elokuvien välillä, mutta Usko koetuksella tuntuu siltä, kuin elokuvateatterin väki olisi iskenyt SubTV:n videotykkiin kiinni. Jännityselokuvana Usko koetuksella on täysi susi; yhden tähden elokuva yhdellä tai korkeintaan kahdella kohtauksella, joissa kamera liikkuu etäisesti mielenkiintoisella tavalla. Jos kuitenkin ajattelee katsovansa tutun tv-sarjan uusinta episodia, voi paljosta näkemästään pitääkin. Pääparin keskinäiset kemiat ne alkuperäisistäkin seikkailuista suosittuja tekivät.