Jos pidät trailerista, katso leffa. Tuo ei ollut tylytys, eikä taidekritiikkiä Twitterissä, vaan asiallinen tiivistys. The Super Mario Bros. Movie tarjoaa trailerimaisesti samaa kuin traileri. Se on oma vika, jos traileri saa odottamaan muuta.

Trailerissa Mario ja Donkey Kong tappelevat, Bowser kiduttaa Luigia päästäkseen Marion jäljille ja sateenkaarirallia ajetaan. Mitä ihmettä? No, jotenkin Kong pitää esitellä, kun taustalla on tilaa notkua. Mario on hitusen tarpeellisempi hahmo, mutta kun Bowser kuulustelee Luigia, Mario ei ole tehnyt mitään: pahis vain tahtoo tietää, missä mennään. Autoilu taas on liikkumisen muoto.

Traileri ei johda harhaan. Kohtaukset ovat pidempiä, mutteivät vedellä jatkettuja, vaan esimerkiksi ralli ehtii mennä villiksi tärkeimpien Mario Kart -viittauksien merkeissä. Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves on uusin leffa, jonka traileriin on laitettu 10 sekunnin näytteitä mm. 15 sekunnin takaumista. Se on mälsää. Jos Marion ja kalan kielari vastaa mielestäsi velhojärjestön historian selittämistä, minä olen väärässä: kalakohtaus on leffassa lyhyempi, joten rahat takaisin, kai.

Prinsessa Persikka on supernätti. Perinteitä mukaillen lautassilmät ja suppusuu muodostavat bimbomaisen lepäävän ilmeen, mutta nyt naama venyy vaihtelevasti, joten olemukseen kehittyykin neuroottisuutta häivähdyksellä sarkasmia. On kuin fiksu likka yrittäisi kohteliaasti mutta kulmat koholla ymmärtää muita hulluja. Tiedätkös, että minä voin, uh, syödä Persikkaa tunteja, tuumaa maailmoja valloittava Bowser. Persikka tarvitsee siis liittolaisia. Väitetysti.

Taikasienistä ja -kukista saa supervoimat, jotka tuuraavat hahmonkehitystä. Jos paistinpannua käyttävä Toad keksisi maustaa sieniä kukilla, hän ja Persikka pärjäisivät kaksin, mutta eipäs haaveilla Dostojevskista. Ohimennen ehdin spekuloida, että nyt Mario ottaa tarinan omakseen ehkäpä esiteltyjen putkimiestaitojen keinoin, mutta ei. Käsikirjoituksesta vastaavalle tekoälylle syötettiin kaikki pelit, muttei käsikirjoituksia.

Bowserin lemmenkipeys on hauskaa verrattuna 80-luvun pelien tarinankerrontaan, mutta hänen ja Persikan vuorovaikutuksen puute estää tilannetta nousemasta vanhan Nintendo-lehden sarjiksen tasolle. Naisia ei saa enää edes kidnapata. Ei Persikka passiivinen ollut sarjakuvassakaan, joten tekijöiden mainostama moderni feminismi on ensisijaisesti onnistunut poistamaan juonen juonettomasta pelistä. Leffa voisi olla oikea leffa, jos Bowser ja Persikka ehtisivät vaikka hallitusmuotoja vertailla Marion ryömiessä koopan paskassa kaikella ammattiylpeydellä.

Vauhdin ja lyhyen keston ansiosta tämä epäelokuva on: nostalginen vuoristorata. Hymyilin, väreilin. Pelit tunnetusti eivät välitä logiikasta. Leffa on riemastuttavan röyhkeä yritys luoda ekosysteemi ja pikkutarkka kulttuuri, jossa pelien ideoita ei selitetä tai sensuroida, ne vain ovat - ne kaikki. Palikat leijuvat ilmassa. Tie on sateenkaari. Bongaa nyt 10 juttua joita kaveri ei, kuten: pianossa lukee Ludwig von Koopa.

Leffa on vuoden 1993 elokuvan täydellinen vastakohta, eli sujuva, viihdyttävä, myönteinen konseptille elämänhalusta ja niin uskollinen, ettei ensimmäinenkään oma idea pääse fania hämmentämään. Mitä elokuviin tulee, Sonic the Hedgehog on Mariota sympaattisempi ja sävykkäämpi hahmo, mutta mälsissä maisemissaan hänen pitääkin olla.