Historiaa saisi louhia kattavammin, tuumasin joskus 10-vuotiaana, kun kolmannen Kolmen muskettisoturin katsoin. The Woman King palvelee. Kyseessä on "mustien naisten Braveheart", jonka rattaita rasvasi naisvetoisen Black Pantherin menestys. Kaupallisia kaavoja ja voimafantasioita maustetaan hieman Braveheartia modernimmin, mutta satuna nämä kannattaa ottaa. Braveheart jätti mainitsematta mm. sen, että australialainen posliiniskotti nylki vihollisesta itselleen matkamuiston. Woman King sentään myöntää afrikkalaisten sankareiden tukevan orjakauppaa 1800-luvulla.

Viola Davis näyttelee naispuolisten eliittijoukkojen kenraalia, joka on taatun tomera ja näyttelijän uraan nähden vakuuttavan fyysinen amatsoni. Otsikko tarkoittaa kuningatarta, neuvoen odottamaan tarkennuksia. Nuorella mieskuninkaalla riittää kynnettävää haaremissa, mutta kulttuuri sallii erillisen "naiskuninkaan", joka on jotakin neuvonantajan kaltaista. Kenraali toivoo sitä kunniaa. Hän ei kannata orjakauppaa, vaan yhteiskunnan modernisointia. Kuningas pitää maanviljelyä "homojen hommana", mutta hän kuuntelee ja kenraali itse auttoi hänet valtaan.

Kuningas on edeltäjäänsä kiltimpi myydessään orjiksi "vain" vankeja ja vähemmistöjä. Leffa ei virittele synninpäästöä afrikkalaisille, jotka myivät toisiaan, vaan illuusio on se, että leffa käsittelee aikalaisten ehdoilla kulttuuria, jossa niin pääsi käymään. Vaatii rohkeutta luopua tuottoisasta bisneksestä, jolla naapurin Flandersista pääsee eroon, aivan kuten nykyään on epäkohtia, jotka "arvokonservatiivit" ottavat vakavasti aikaisintaan kun oma lapsi on tulilinjalla. Leffa kertoo kehityskelpoisten barbaarien ja naapurissa asuvien reteästi höhöttävien barbaarien sodasta. Orjuus kehittyy teemana siinä sivussa.

Muna vai kana: Black Pantherin naissoturit ovat innostava fantasiaversio historiallisista murhamuoreista, joita Woman King käsittelee uskottavammin jättämällä voimahaarniskat pois. Perusperinteisesti nuorukainen liittyy mukaan ja kokee fyysisiä ja henkisiä haasteita. Raiskatut kaverit ovat kernaasti fundamentalistisia soturinunnia, kun tulokas taas ajautuu romanttiseen sivujuoneen. Miksi vain miessoturit saavat avioitua? Jos amatsonien vatsalihakset kiiltelevät kuin Apollo Creedillä sielläkin päin Afrikkaa, missä lihava puoliso on statussymboli, ehdotan että myymme sivarimme sinne.

Koko kööriä on kiva katsoa, mutta väkevän Davisin ohella Lashana Lynch on erikseen mainittava. Omituisen näköinen täti on jäänyt väkisin mieleen, kun hän on mm. Captain Marvelin kaveri ja väliaikainen 007, mutta nuo isot, joutavasti kirjoitetut sivuroolit ovat jättäneet suppean kuvan siitä, kuka hän on olevinaan. Sivuroolissa hän on nytkin Davisin hahmon potentiaalisena seuraajana, mutta hänellä on aikaa luoda vivahteikas soturitar veikeästi ilmeillen, joten hän on se, jonka toivoisin tarttuvan alhaiseen kilohintaani.

Jos heikkouksia etsimällä etsitään, löytyy jostain puolivälistä, pätevien taisteluiden väliajalta ja harmaimmalta alueelta dynaamisuuden puutetta, mutta ei tämä tyhjää lyö, vaan Braveheartin mittaan tämän olisi saanut venyttää nykyisillä eväillä. Normaalit, kätevän elokuvamaiset käänteet pistivät silmään hetkittäin, kun kypsempää potentiaalia on, mutta kätevyyden keinoin tunnelataus lähtee kasvamaan ja mitäpä en vaihtaisi siihen.

Suurpiirteinen historiallisuus, patoumien purkaminen eksploitaatiolla ja utopistinen haaveilu kohtaavat osuvassa suhteessa. Moderni vertaus on se, että psykopaattiraiskaajia kyllä voi mätkiä omaa pesää siivoamatta, mutta ylvään sankarillisuuden puuskassa on fiksua vähän sitten siivotakin, kuten Ukrainassa pyritään parhaillaan kitkemään korruption perinteitä. #satu