Jos ennakkokohua on oikein tulkitseminen, tulevat Yön Ritari ja Hellboy II: The Golden Army tekemään ennestäänkin suunnattoman suosituista supersankarileffoista palkintogaalamateriaalia. On kelpo hetki pohtia, että mitäs sitten, jos oikeaankin maailmaan ilmestyisi yksi superveikko? Hurraisimmeko ihan varmasti Superjussille, jos sellainen pistäisi Euran Daltonit, huonekaluliikkeiden ostamat poliitikot ja Matti Nykäsen kuriin murjomalla heitä Näsineulalla? Mitä jos Superjussi purkaisi panttivankitilanteen hajottamalla Hartwall Areenan päivää ennen suosikkibändisi megakonserttia?

Hancock (Will Smith) on Los Angelesin ja maailman ainoa supersankari: haavoittumaton väkivahva mies, joka osaa lentää. Hän tekee sankaritekoja vapaaehtoisesti ja hänestä todella on hyötyä. Hän ei kuitenkaan ole ammattilainen, saatikka partiopoika missään mielessä, vaan masennukseen taipuvainen alkoholisti, jonka pää ei toimi erityisen hyvin varsinkaan krapulassa. Kun epäonninen pr-mies Ray Embrey (Jason Bateman) jää autollaan jumiin raiteille, Hancock tulee hätiin heittämällä kaaran voltilla sivuun ja tuhoamalla tavarajunan sen sijaan, että astuisi sivuun itsekin. Vakuutusyhtiöissä huokaistaisiin helpotuksesta, mikäli Hancock tulisi pyytämään suojelurahaa siitä hyvästä, ettei hän tee enää koskaan yhtään mitään.

Liikuttunut imagokonsultti alkaa tehdä töitä Hancockin julkisuuskuvan eteen vaimonsa (Charlize Theron) nyrpeästä asenteesta huolimatta. Hancock suostuu. Hänellä ei ole mitään menetettävää. Superpultsari ottaa ikään kuin vaihtelun vuoksi vastuun tekosistaan ja menee poseen, sillä Embrey vakuuttelee, että ennen pitkää kansa näkee asiat toisessa valossa. Mies on oikeassa, rikokset yleistyvät välittömästi ja kaupunki alkaa kaivata sankaria, joka Hancock myös yrittää olla ennen tärkeintä juonenkäännettä. Kaikki tämä tapahtuu ennen lyhyen leffan puoliväliä. Juopottelevan supersankarin edesottamuksia tuskin kannattaa katsomaan lähteä, sillä lähes kaikki tällainen komedia löytyy jo trailereista. Hancock on synkempi ja jossain mielessä vakavampi elokuva kuin esimerkiksi Iron Man ja Spider-Man.

Hancock on vilpitön yritys tehdä jotain vähän erilaista, kuten oli Smithin edellinenkin pätkä, I Am Legend. En kuitenkaan menisi vannomaan, että Hancock tietää mikä se tahtoo olla, kuten ei tiedä ainakaan muistinsa menettänyt nimihenkilö. Kyseessä on tavallaan supersankarin syntytarina. Jo tämä on kumma juttu, sillä syntytarinat ovat yleensä välttämätön paha elokuvasarjaa aloitellessa. Hancockin mytologiasta riittää niukin naukin ammennettavaa yhteen episodiin, joten on hankala kuvitella, mikä idea mahdollisessa jatko-osassa voisi olla. Hancock on monessakin merkityksessä laimeampi versio Highlanderista, joka olisi sekin saanut jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi sarjassaan. "There should be only one."

Puolentoista tunnin "toimintakomediaksi" Hancock on yllättävän hidastempoinen ja tunnelmoiva. Elokuvassa tapahtuu niin vähän, että jopa eeppisin toiminnallisuus on perusteeton, joskin komea tapa toteuttaa kohtaus, jossa kahden henkilön täytyy saada huutaa toisilleen. Hitaus ei tee leffasta tylsää kiitos Smithin, joka on jälleen kerran puhdasta kultaa itseään huonommassa roolissa. Hancock ei juuri muuta tee kuin öykkäröi huvittavasti ja tuijottaa surullisesti eteenpäin, mistä huolimatta Smith ilmeilee äijästä kokonaisen henkilön, josta on hyvin helppo välittää keskoseksi jäävän tarinan pyörteissäkin. Elokuvan suurin vitsi on tahaton: Jokerin ja Kultaisen armeijakunnan kesänä Hancock ei kohtaa superkonnaa, ei oikeastaan edes viinapirua, vaan lähinnä kommunikointivaikeuksia. Tarinaa ei olisi yhdeksikään elokuvaksi asti, jos hahmot osaisivat puhua toisilleen.