Narnian Tarinat: Prinssi Kaspian
Ensi-ilta: | 02.07.2008 |
Genre: | Fantasia, Seikkailu, Sota, Toiminta |
Ikäraja: | 11 |
Tarinan voi nimittäin tiivistää näin: "Narniassa tapellaan taas, loppu". Tapaan tuumia, että Velholla ja leijonalla onnistunut Lewis innostui vertauskuvien käyttämisestä liikaa ja unohti kehittää toiseen tarinaan sen tarinan. Leijonanosa lyhyestä kirjasta on jaarittelua, mistä elokuvakin kärsii parhaista yrityksistä huolimatta. Vertauskuvia filmatisointi yllättäen korostaa.
Toisessa ulottuvuudessa, josta Narnia on pieni osa, on kulunut 1300 vuotta siitä, kun Pevensien sisarukset jättivät messiasleijonan siunaaman valtakunnan vaille kuninkaallisia. Ihmisjulmurit ovat alistaneet Narnian valtaansa. Harvalukuisina metsissä piileskelevät puhuvat eläimet, kääpiöt, kentaurit ja kumppanit hädin tuskin uskovat enää Aslaniin, joka ei ole näyttänyt harjaansa Narniassa herran aikoihin. Ihmisten orpo kruununprinssi Kaspian (Ben Barnes) on kuullut legendoja opettajaltaan. Kun hänen pahannäköisen parran kasvattanut setänsä Miraz (Sergio Castellitto) saa oman perillisen, kertoo maikka senkin, että Kaspianin kannattaisi pikku hiljaa hipsiä Narniaan päin. Maanpaossa Kaspian lupaa johtaa (uskossaan heikot) narnialaiset taisteluun (vääräuskoisia) sortajia vastaan. Pevensien pennut pöllähtävät keskelle sisällissotaa hoomoilasina, mutta ymmärtävät pian olevansa legendojen sankareita ynnä apostoleja. Sitten tapellaan kunnes toinen osapuoli putoaa.
Syvemmällä tasolla Prinssi Kaspian kertoo uskosta; uskon puutteesta, uskon kadottamisesta, uskon voimasta ja myös kristinuskon anteeksiantavasta luonteesta. Adamsonin, Christopher Markusin ja Stephen McFeelyn kirjoittama 140 minuutin elokuva onnistuu tavoitteessa ratkaisevasti ohkaista satukirjaa osuvammin. Tarina on järjestetty uudelleen ja lukuisia sen osa-alueita on elävöitetty hyvällä maulla ja turhia kursailematta.
Ensimmäisenä esimerkkinä, tarinan propagandanomainen "muiden mietteet eivät saa vaikuttaa uskoosi" -kohtaus on sijoitettu uuteen asiayhteyteen, mikä antaa sille niin vahvaa painoarvoa, että kylmiä väreitä saisi köykäisiä kynäillyt kirjailija itsekin. Toisena esimerkkinä, eräs tyhjänpäiväinen dialoginpätkä on muuttunut – tässä Disneyn fantasialeffassa! – täysiveriseksi Saatana-viittaukseksi, jonka aikana päähenkilöiden uskon lujuutta testataan Raamatun tyyliin. Tässäkään ei vielä ole esimerkkiä tarpeeksi, sillä mukana on myös uusi eeppinen toimintakohtaus, jonka tunnelataus ja lohduttomuus ovat oivempia syitä jättää herkät lapset kotiin, kuin elokuvan veretön, joskin runsas väkivalta.
Pevensien neloset ovat kirjoissa – ja kuten sanottua, ensimmäisessä elokuvassa – puunaamoja, joiden ainoa tehtävä on toimia jonakin, johon lukija voi samaistua. Elokuva on pieni ihme. Sisaruksista tuppaa välittämään, kun jopa Peter ja Susan tuntuvat ajattelevan ja tuntevan ristiriitaisia asioita. Elokuva hyötyy siitä, että nuorilla, Barnesin karismalla tulkitsema Kaspian mukaanlaskien, on enemmän ikää kuin kirjassa. Siloposkia vastustavat parrakkaat keski-ikäiset miehet ovat kärjistettyjä kuin 300 spartalaista ja samalla hitusen huvittavia, jos nyt eivät enempää kuin puhuva mäyrä tai hiiri.
Mistä pääsemmekin siihen, miksi Prinssi Kaspian on neljän tähden elokuva kaavamaisesta tarinasta huolimatta. Fantasiaolentoja tuskin voi tätä asiallisemmin kuvata, jos oletetaan, että He eivät tee muuta kuin sotivat komiasti. On hyvä alleviivata se, että Prinssi Kaspian kertoo kaikenlaisten karvaturilaisten ja hinkkimörköjen yrityksestä puolustaa kotiaan julmia, tavallisia ihmisiä vastaan: jopa edellisen osan "pahat" lajit saavat nyt ymmärrystä. Olennot ovat hyvin näyteltyjä ja suunniteltuja, ja osa niistä, kuten kaikkien rakastama urhea ja ylpeä muskettihiiri Riipitsiip heräävät henkiin sielukkaan animaation myötä. Prinssi Kaspian on vapaa sellaisesta rasistisesta hevonsonnasta, kuin jonkin lajin kuvaamisesta koomisena kevennyksenä. Piipari-kääpiötä sympaattisesti tulkitsevan Peter Dinklagen kulmakarvat ovat surulliset kuin erään Gimlin valkokangasura.
Painoin Adamsonin nimen mieleeni, kun innostuin Shrekin riemastuttavasta lohikäärmelinnakohtauksesta. Prinssi Kaspianilla ohjaaja viimein vakuuttaa olevansa muutakin kuin onnekas heppu ammattilaisten keskellä. Tämän kirjan pohjalta ei voisi paljoa oivempaa materiaalia kuvata.
Keskustelut (6 viestiä)
01.07.2008 klo 15.33 1
Rekisteröitynyt 19.04.2007
01.07.2008 klo 21.04
Rekisteröitynyt 07.08.2007
02.07.2008 klo 17.54
Molemmat leffat siis todella huonoja.
03.07.2008 klo 12.45
Narnia on tarkoitettu 5-vuotiaille äidin lompakolla kävijöille, ei muille. Voitin internetin -> k thns bai.
Molemmat leffat siis todella huonoja.
Totuuden sanoja, ystävä hyvä.
Rekisteröitynyt 26.06.2007
03.07.2008 klo 18.40
13.07.2008 klo 17.01 1
Lisäisin: mittavista muutoksista huolimatta, 4/5 tähteä jos Narnia-kirjoilla on katsojan syömmessä erityinen paikka. Muille katsojille 3/5.