"Harmaa mies" ei kiinnosta ketään. Takaumassa CIA värvää Ryan Goslingin sellaiseksi pyytämällä. Siirrymme siihen, kun jalon agentin on pakko karata omille teilleen. Perään lähetetään psykopaatti Chris Evans, jonka kamaluutta osa viranomaisistakin kauhistelee. Mistä on kyse? Kerroin jo: verorahoilla työllistetään psykoja. Muuta? On USB-tikku, jos nippelitieto pitää listata, herramunjee. Loppu.

Leffan ristiriitaisuus kumpuaa Russon veljesten itseluottamuksesta, joka ei perustu konkretiaan. He ovat yhtä kaukana James Cameronin kaltaisesta visionääristä kuin Timo Koivusalo (jonka Täällä Pohjantähden alla on vahvempi komedia kuin The Gray Man, Cherry, Extraction ja Sinä, minä ja Dupree), vaikka heidän nimiinsä laitetaan kaksi lipputulohistorian top-10-leffaa: uusimmat Avengersit. Ne ohjasi oikeasti Marvel (firma).

Kliseisyys on itsetietoista; mutkien suoristaminen ja "rakenteella kujeilu" tarkoituksellista. Juoksupissatkin tuoksahtavat, kun tarina juurettomasta puunaamasta potkaistaan käyntiin ja sitten uusi takauma selittää, että sankari itseasiassa toimi kerran entisen esimiehensä tyttären lapsenvahtina. Jos tyttöä kiusataan, homma sittenkin menee henkilökohtaiseksi! Tytöllä on sydänsairaus!

Goslingin ja Evansin hahmot eivät tunne toisiaan. Puhelinkeskustelun aikana Evans virnistelee hiihtävänsä perässä armotta, joten Gosling virnistelee, että tämä on konflikti. Kumpaakaan ei kiinnosta kiihkoilun syy, vaan he tekevät mekaanisesti juttuaan. Evansilla on hauskaa. Viiksivallu ylpeilee pahuudellaan jopa lukemalla wikistä, että psykopaateilla on heikko impulssikontrolli. Suoritus toimii osittain. Kärkevää supernilkkiä vailla sovituksen mahdollisuutta on miellyttävää inhota. Se kuitenkin näkyy, miten kovasti leffa sitä tahtoo, eikä kupletissa ole enempää itua, joten sitä tuntee itsensä manipuloiduksi.

Budjetti on tasoa Bond ja Fast & Furious. Kun se näkyy, aikani kului, mutta pröystäily ei vakuuta, että tämä on iso tarina. Evansin epävakaus on pihvi, jota pitää maustaa, mutta siinä ei ole järjen häivää, että hän aloittaa kaupunkisodan, kun tarkka-ampuja ajaisi asian. Kohtaus on niin typerä, että siitä tulee ominaisuus (Fast & Furious -tyyliin), mutta typeryyskin voi olla aromikkaampaa ajatellen sekä tyylittömäksi jäävää kokonaisuutta että kohtauksen kulkua. Jos Evans lipsuisi liian pitkälle, kunnes hän päättää vetää kaiken läskiksi itsemurhakiimassa, siinäpä olisi looginen huipennus tälle. Mutta hän saa tehdä mitä vaan, koska USB.

Vitsailen jo, mutta: ensivaikutelma on tunkkainen. Gosling tappelee ensin lähellä ilotulitteita ja sitten savukranaatin kanssa. Tuumin ohjaajien heittelevän papatteja savukoneen pörinöihin kavaltaakseen 200 miljoonan taalan budjetista 180 miljoonaa. Jos eivät sentään. Tätä kestää katsoa, jos ei ajatella. Käsikähmä nojaa usein leikkauksiin, mutta on fyysistä peruspätevyyttä ja vaihtelua.

Se, että Netflix on menettänyt tilaajia, on pientä verrattuna siihen, miten käy, jos Netflix panostaa tämän ja Red Noticen kaltaisten megaleffojen jatko-osiin. Toki moni näistä tykkää, mutta vain ensimmäiset osat on "pakko nähdä". Katsoisin näitä tähtiä kernaammin missä tahansa paitsi Netflixin jatko-osissa, kun yritykset kehittää karisman kylkeen jotakin ovelaa maistuu itsetyytyväisyydeltä. Goslingin koleus ajaa asiansa aina ja hahmolla on yksi pätevä MacGyver-kohtaus, joten nytkö tämä on - ei sarja vaan - elokuvauniversumi? Niin 'vengers-veljekset satuilevat. Heidän mukaansa tämä on komediakin, vaikka sitä luulisi, että entisinä tilannekomedianikkareina he tuntevat sanan.