Tuore Beavis & Butt-Head -leffa on sitä, mitä pitää. Sen aikana visioin vanhojen fanien höhöttävän jälkeläistensä nyrpeydelle, kunnes fanit hyväksyvät olevansa onnettomia kalkkiksia.

Tunnen vielä heikommin aiheen Bob's Burgers. Tulokkaiden aitiossa fiilis on se, että leffaversio tekee itsevarmasti omaa juttua, joka lienee: lakoninen mitäänsanomattomuus. Pilkkaako Bob's Burgers yrittämistä? Ei firmoja, vaan kunnianhimoa? Energiaa on joskus enemmän kuin Kukkulan kuninkaalla, muttei enempää kuin Kukkulan kuninkaan introlla, jossa menomusa säestää oluen siemailua. Sarjaa on katsottu 11 vuotta, koska tyhjäkäynti on lomaa maailman pahuudelta? Sellaisia teoksia on tehty, mutten odottanut sitä tältä.

Masentunut Bob melkein sammuu, kun vajoama estää asiakkaiden pääsyn ravintolaan. Vaimo ja kanta-asiakas tsemppaavat ja junailevat kokoon ruokavaunun. Vajoamasta löytyy ruumis, joten perheen lapset kiinnostuvat mysteeristä. Seuraava merkittävä käänne on se, kun googletat leffan jälkeen, olivatko epäillyt vakiohahmoja.

Mysteeri on vaisumpi kuin Simpsonien jaksopari Mr. Burnsin ampumisesta ja noin kaikki kouluikäisille suunnatut rikosjutut, jotka tähtäävät suhteelliseen salaperäisyyteen ja vaaran tuntuun. Keskeinen tapahtumapaikka on huvipuisto, jos jäit pohtimaan, miten energia räpsähtää.

Kaikki näyttävät Muppettien Beakerilta eli leuattomalta ja mulkosilmäiseltä tapilta. Kauloissa on viivat, kuten George Lucasilla on parta. Kukaan ei sano "mii mii", vaan moni nainenkin kuulostaa keski-ikäiseltä mieheltä, mikä tuo mieleen YouTuben fanidubbaukset. Jos Bobin perhe pistetään riviin sivuhahmojen kanssa, kaikille piirretään täsmälleen sama lasittunut katse alaspäin sojottavilla suupielillä - toistuvasti. Oletettavasti Bob's Burgers on 2000-luvun alun "klassinen", hädintuskin animoitu animaatio, mitä tässä vaiheessa juhlitaan. Kaulattomasta pönötyksestä yhä nautiskellaan, jos joku vähän villimmin liikahtaa. Yksityiskohtaiset taustat kolmiulotteisuuden tunnulla "eivät pilaa tunnelmaa".

The Simpsons Movie on pätevä, ponteva kunniakierros, jonka kierrätetty materiaali on ominaisuus, jos entinen fani tai tulokas ei jaksa etsiä hyviä jaksoja puuron keskeltä. Simpsonien maanpako ja Homerin ja Margen välirikko tarjoavat jotakin erilaista ainakin keston salliman rakenteen johdosta. Entäs Bob? Pupukorvia käyttävää perheen kuopusta haukutaan lapselliseksi koulussa, mutta hän johtaa murhatutkimusta ja korvia sitten melkein kommentoidaan. Se on yhtä varmasti uutta kuin lisätiedot sivuhahmosta tai parista. Jos muukin on, en osaa kuvitella, miten vähän on sarja.

Hahmojen erot näkyvät, jos niin halutaan, mutta erot hautautuvat joukkopönötykseen. Unohdin elokuvan aikana jopa sen, että kyseessä on musikaali. Koin laulujen ihan mukavasti vahvistavan, että pönötys on tarkoituksellista, mutta yllätyin aina seuraavasta, koska pönötyksen hyväksyminen ei ole mielentila, jossa odotat yhtään mitään.

Trivian mukaan tekijöiden ensimmäinen idea oli kannibaaliperhe, mitä studio piti liian rajuna. Päätän uskoa, että he testaavat protestiksi, miten vaisuksi homman voi viedä, aivan kuten South Parkin tekijät uhosivat aikanaan menevänsä tahallaan liian pitkälle. Mukana toki on sanailua ja vitsejä, jottei katala juoni paljastu... Kun ruokakärryn avustaja pyytää asiakkailta käytettyjä hammastikkuja takaisin, hän tajuaa virheensä, joten hän pahoittelee sitä. Rö hö hö?!

Saatoin jollekin oikeastikin hymähtää. Arvosanan arpomisessa turvaudun jippoon: jos yhteisö on kunnioittanut kuvissa näkyvää burgeribikini-ideaa "fanifiktiolla", kunnioitan yhteisöä 2,5 tähdellä. Mutta ei. Ehkä tätä katsovat lähinnä botit.