Valvomo jatkaa populaarin pop/ska-humpan levittämistä. Vaikka Valvomon kasvot ovat iloisen kepeät, teksteissä on sanomaa ja lantakasojen pöyhimistä. Pelkkänä taustamusana albumi on mainio kesäinen soundtrack, sanojen kuuntelu saattaa hieman rauhoittaa bilehiletystä - kokonaisuus on rautainen viihdepaketti. Kotimainen ska-poljento saa Valvomon myötä toivottua radionäkyvyyttä - bändin pirteä ulosanti vaikuttaa omasta maasta kaiveltulta eikä sorru turhan yliyrittämisen puolelle.

Mitä Sitten avaa kiekon epä-Valvomomaisesti. Rokimpi ja tummempi lähestymistapa pudottaa yhtyeen tusinabändien joukkoon. Ei Ne Kuule säästelee myös parhaita paukkuja vaikka viisu tarttuu kertosäkeen kohdalla hihaan eikä päästä helpolla irti. Nimibiisi Toivo ja Epäluuloinen laittavat jo jalkaan viestiä, Soo Soo yrittää olla uusi kesähitti ja onnistuukin törkeän tarttuvalla höpöphöpö-keinuttelulla. Viikonpäivät kamppailee myös kesäbiisin asemasta, aseista riisuva yksinkertainen kipale. Gestapo on kiekon parhaita siivuja, hillittömästi hötkyilevä jenkkakolonna ottaa kyytiinsä välittömästi. Kansallislaulu lisää skebaan särökerrointa - teksti yrittää osoittaa sormella.

Valvomon Toivo toimii alkupuolen kappaleiden jälkeen entistä paremmin. Bändissä on riittävästi venymiskykyä, homma ei ole pelkkää ska-luentaa. Valvomosta on helppo pitää mutta vielä helpompi inhota. On aina vaikeaa säilyttää tietty rentous ja auringonpistoksen leimaama iloisuus sortumatta ylilyönteihin. Samoin teksteissä ei vaivuta synkkyyteen vaikka asiaa on moneen suuntaan. Valvomo onnistuu hyvin vaikeassa tehtävässään - hukkaamatta mahdollisuuksia ankaraan radiosoittoon.