Jos terroristit olisivat siirtyneet atomiaikaan muutama vuosi sitten, Yhdysvallat olisi varmasti lähi-itää entistä innokkaammin rankaiseva virallinen poliisivaltio nyt, 2008, presidentinvaalien alla. Miltä vaalit näyttäisivät? Vaikuttaisiko lopputulokseen yhä sellainen iltalehtimateriaali, kuin että republikaanien varapresidenttiehdokkaan tyttären kadonnut mies, näyttelijä Boxer Santaros (Dwayne "The Rock" Johnson), punkkaa yksinkertaisen, yhteiskunnallisesti valveutuneen pornotähden (Sarah Michelle Gellar) kanssa muun muassa valonaralla videolla, jota vaarallisempi on tosin se video, jossa sama mies näyttäytyy murhapaikalla ennen murhaa, tai lavastettua murhaa, vai mikäs tässä nyt olikaan tämä idea?

Kumpikaan video, tai mikään murha ei kiinnosta sankariamme yhtään. Hän nimittäin on hieman sekaisin. Hän on menettänyt muistinsa, vähän niin kuin se uuskommunisti (Seann William Scott), joka näyttelee kaksoisveljeään poliisia (Scott), joka on kidnapattu ja huumattu. Vaikka valekytän peilikuva jätättää, hän ei sentään ole ennustanut tulevia maailmanlopun tapahtumia leffakäsikirjoituksessa, kuten ystävämme elokuvatähti ja pornostara. Mutta onko mahdollista... ratkaista maailman energiakriisi voimalaitoksella, joka imee energiaa valtamerestä ja siirtää sen langattomasti eteenpäin?

Uskomatonta mutta totta, tämä kaikki liittyy oleellisesti tieteiskomedian Southland Tales tarinaan. Muu elokuvaan eksynyt materiaali on asia erikseen, ja sitäkin on pirun paljon.

Pitkään työn alla ollut ja monista ongelmista kärsinyt Southland Tales on Richard Kellyn ensimmäinen ohjaustyö sitten vuoden 2001 kulttimaineeseen nousseen Donnie Darkon. Donnie Darko vaatii selvetäkseen useita katselukertoja, ja Southland Tales on juuri sitä, mitä Donnie Darkon ohjaaja tekee noustuaan isojen poikien liigaan: eeppisempi Donnie Darko. Southland Tales ei kumarra kliseitä tai kaavoja, tai välitä tuon taivaallista siitä, älyääkö katsoja puoliakaan juonesta, tai yhdenkään hahmon merkityksestä. Mandy Moore, Christopher Lambert, Jon Lovitz, Kevin Smith ja lauma muita hassunnäköisiä tai kummalliselta kuulostavia näyttelijöitä tulkitsee enemmän tai vähemmän oleellisia sivuhahmoja aivan miten sattuu. The Rock ylinäyttelee pääroolissa rankemmin kuin aikanaan painikehässä, mikä on vitsi, tai sitten ei.

Helpointa on ymmärtää se, että käsikirjoituksestakin vastannut Kelly on yhteiskuntakriittisellä päällä. Mitään mullistavaa sanottavaa Kellyllä ei ole, hän vain liioittelee tosimaailman epäkohtia mustan huumorin keinoin. Tulkitsen asian niin, että Kelly tuomitsee kaiken akselilla Yhdysvaltain sotahulluus – ympäristön saastuminen – itseään tuotteistavat typerät kanat. Tarina ei tosin sisällä mitään, mikä alleviivaisi saarnan, vaikka kertojanakin toimiva Justin Timberlake, tuo arpinen huumeita käyttävä mies, joka sihtailee kansaa tykillä, lainaakin ahkerasti Raamattua. Sen myönnän, etten tajunnut paljoakaan siitä, mitä tapahtui kun kaluvitsit ja ammuskelu (joo, näitäkin löytyy) taukosivat ja tarinan tieteisfantasiaosuus vietiin päätökseen.

Southland Tales on jotain hämärän kulttiklassikon ja kuolemanvaarallisen aivopierun väliltä. Jos Kelly olisi hionut elokuvasta hitusen mielenkiintoisemman näköisen, turvautunut omaperäisempiin ratkaisuihin kuin kääpiöihin seisomassa taustalla, vaaka voisi kallistua enemmältikin oikeaan suuntaan. Kelly osaa kirjoittaa, lavastaa ja kuvata kohtauksensa mielenkiintoisesti, kun vain viitsii. Leffan kaikenkattava outous on kiistatonta ja varsin viihdyttävää kahden ja puolen tunnin kestosta huolimatta: Kelly ei vain vakuuta sillä, että kaikella olisi tarkoituksensa, että kaikki kuuluu oleellisesti kokonaisuuteen. Näin vakuutti esimerkiksi Terry Gilliam samanhenkisessä klassikossa Brazil, joka myös veti ongelmia puoleensa ennen ensi-iltaa.

DVD-julkaisun viimein saanut Southland Tales on kuvattu jo 2005. Leffa saattaa kokea toisen tulemisen puoli tuntia pidempänä ohjaajan versiona, jota jään odottamaan mielenkiinnolla.