Varon paljastamatta liikaa, mutta melkein yllytän urkkimaan paljastuksia, jos leffa ei ala innostaa. Malignant oli katselulistallani, koska ohjaaja James Wan aloitti Saw- ja The Conjuring -saagat, mutta moni kompostoituu listan pohjalla. Jäätyäni paljastuksen uhriksi katsoin leffan heti. On sääli, etten kiirehtinyt, mutta myös "pakollinen toinen kerta" jää tavoitteeksi, joten oli kiva kokea sitä vastaava elämys. Paljastuksilla saa herätellä nukkuvia - mutta aikaisintaan vuoden kuluttua?

Aloitus vahvistaa, että vimmaista hirviötä on laitoksessakin jo ihmetelty. Päähenkilö on arkisen moniongelmainen Madison, jonka parisuhteen myrkyllisyys ja toistuvat keskenmenot vaikuttavat ruokkivan toisiaan. Pariskunta asuu "pienoiskartanossa", johon seuraava Conjuring voisi sijoittua, ja osa aavemaisesta säikyttelystä on vastaavaa, mutta varaudu raaempaan väkivaltaan. Mainostettu idea on se, että Madison alkaa nähdä tehostepörinällä höystettyjä unia tappajasta.

Meneillään on paljon, eikä se ole varmaa spoilatullekaan, loksahtaako kaikki yhteen. Varhaisille vihjeille myhäillessäni pohdin, onko kerronta oikeasti tasapainossa, mutta uskon sen olevan. Muutama vihje voi tuntua ilmeiseltä neitseellisestäkin, mutta keskimmäinen näytös todennäköisesti synkronisoi katsojan ja hahmot, kun kytät ja muut spekuloivat normaalisti. Vihjailupainotteinen mysteeri on varannut mukavasti aikaa myös tekemiseen.

Miten kova on se idea, josta innostuin? Se on paras. Jätänkö väliin parannusehdotukset, joihin kriitikko ei saisi syyllistyä yleensäkään? Jep! Idea on täsmälleen sama kuin yli 15-vuotiaassa novellissani, ja olisin omaankin makuuni harhainen, jos väittäisin, että valikoiduilla yksityiskohdilla kuten raskaudella voisi tehdä selvästi enemmän, vaikka kirjoittaisit 15 vuotta paskemmin kuin minä nykyään.

Wan on nyt myös Aquaman-ohjaaja. Ruohonjuuritason kauhunväreiden kannalta hän ajattelee turhan isosti mennäkseen ihon alle (tai pysyäkseen siellä), mutta leffa on näyttävä, action-figuurien väärti ja tarkoituksella hauska, vaikka huvittavuus kumpuaa hulluudesta eikä avoimesta sarkasmista. Conjuring 2 oli brändiään laajentava leluleffa, joka silti kanavoi intohimoja hahmokuvaukseen. Siinä Wan ottaa askeleen taakse, sillä ideat ja tyyli vievät, eivätkä suoritukset lipsu hyvästä perustasosta suuntaan tai toiseen. Outo esimerkki: kun hahmo parkkeeraa auton jyrkänteen reunalle, hän selvästikään ei tiedä miten miljöötä on tehosteilla "dramatisoitu", joten hän menettää pisaran kunnioitusta.

Aitoa logiikkaa esiintyy niukasti (leffassa ja arviossa), mutta (leffan) pakotettu sisäinen logiikka ihastuttaa takuulla roskakauhun veteraaneja. Kun vakavissaan väitetään, että näin se menee, tuntuu se niin menevän, varsinkin kun sitä unohtaa hetkeksi ne hämäävät jutut, joita ei juuri kommentoida. Saw-saaga toimi vastaavasti (osaan 6 asti).

Olisi helppo perustella, missä mielessä Saw 1 ja Malignant vievät tarinansa luonnolliseen päätökseen, jonka jälkeen vain luovuus voi pelastaa jatkumon laimealta toistolta. Jos Wan itse ilmoittaisi tekevänsä toisen Malignantin, veikkaisin yliajalle venyvän kauhun tulleen pelastetuksi lajityyppinä. Korona saattoi sen ilon pilata.