Wachowskin sisarukset eivät ole aiemmin suunnanneet kaksi ja puoli tuntia kestävää elokuvaa keskittymishäiriöistä kärsiville, tai tarjonneet koskaan mielipuolista huumetrippiä perinteisten perhearvojen puolestapuhujille, mutta ehtaa Wachowskia Speed Racer yhtä kaikki on. Matrix-trilogiassa vallankumoukselliset erikoistehosteet paukkuivat, kun uskonnot, filosofiat, nahkapuvut ja nörttikulttuuri kohtasivat toisensa elämää suuremmassa sekamelskassa, josta löytyy sitä enemmän järkeä mitä useammin sitä katsoo. Speed Racer on kyhätty samalla kaavalla, joskin kaikki irrallinen korkealentoinen on korvattu irrallisella hömpällä. Tulevaisuuden sateenkaarikansalle suunnatulta konsolipelirallilta näyttävässä elokuvassa autot hyppivät ja kieppuvat fysiikan laeista vapaana ja ihmiset asuvat Tähtien Sodan kaupungeissa tai Tim Burtonin pikkulähiöissä ja John Goodman ja ulosteita nakkeleva apina johtavat nyrkkitappelua Dick Tracy -gangstereita vastaan ja hiih, henkeä ei ehdi vetää, kun jo tapahtuu muutakin.

Nopeus Ajaja on aika korni nimi elokuvalle, joten paljon voi päätellä siitä, että Speed Racer on itse asiassa myös päähenkilön (Emile Hirsch) nimi. Speed vajoaa jo nuorella iällä autistiseen tilaan, elleivät hänen ympärillään tapahtuvat asiat liity suoraan kilpa-ajoihin tai autoihin, jotka ovat hänen perheensä työ ja uskonto. Sarja epäonnisia tapahtumia riistää Speediltä mestariajajana tunnetun isoveljen. Perheenjäsenen kuolemasta ei voi täysin toipua, mutta Racereilla menee jo mainiosti, kun Speedkin alkaa osoittaa potentiaalia kilpa-ajajana. Vastustajat pelaavat kieroa peliä turhaan, sillä ainoastaan Trixie-tyttö (Christina Ricci) saa Speedin kolaroimaan. Imelänkiimaista sivujuonta ei tarvitse pelätä, sillä Trixie on jo valmiiksi Speedin ymmärtäväinen ja kannustava tyttöystävä (mieskatsojat nyökyttelevät), jota ilman Speed-parka ei olisi selvinnyt peruskoulustakaan (ja nyt naiset).

Kesto selittyy sillä, että tavanomaista urheilusankarin tarinaa höystetään politiikalla. Rento bisnespamppu Royalton (mainio Roger Allam) pyytää Speediä talliinsa, ja paljastaa paholaismaisuutensa, kun lajin puhtauteen uskova poika kieltäytyy. Jatkossa Speed, salaperäinen Racer X (Matthew Fox) ja muutama muu kisaavat paitsi voittaakseen, myös palauttaakseen lajin kunnian, mikä on tärkeämpää kuin, no, pienen maan itsenäisyys. Royalton lyö rattaisiin kapuloita, ninjoja ja ihan mitä vaan. Leffalla on pokkaa saarnata korruptiosta ja urheilun kaupallistumisesta älyttömien karkkilavasteiden keskellä, aivan niin kuin Tähtien Sodan esiosilla on pokkaa puhua epäluottamuslauseesta liittokanslerille ja laittaa Jar Jar Binks esittämään se. Jos Tähtien Sota, Matrixin jatko-osat ja vaikka nyt Stephen Chow'n elokuvat eivät aiheuta kylmiä väreitä, ei taatusti aiheuta Speed Racerkaan.

Sitä en arvaile, kaahaako leffa turhan monta kierrosta kohderyhmän eli lasten makuun. Omasta näkökulmastani kyseessä on leikkauksen taidonnäyte, enkä viittaa tyylikkäisiin siirtymiin, vaan siihen, kuinka elokuva saa ajan menettämään merkityksensä. Wachowskit leikkaavat jopa henkeäsalpaavien toimintakohtaustensa keskelle erinäistä materiaalia toisesta paikasta tai ajasta. Andy ja Larry/Lana ovat ottaneet riskin, joka erottaa taiteilijat liikemiehistä: Speed Racer voisi olla 90 minuutin kesäleffa, sen sijaan se on vauhdikas ja viihdyttävä aitona spektaakkelinakin, jossa aikaa on myös draamalle. Erityisesti Goodman ja Susan Sarandon pappa ja mamma Racerina tuovat elokuvaan lämpöä, mikä tekee mielikuvituksellisista asioista uskottavia tunnetasolla: kisat eivät ole muovista tietokoneanimaatiota, kisoissa on mukana jonkun poika.

Valmistaudun vaahtoamaan Speed Racerista lisää, kun joku small-talk-virtuoosi kysyy seuraavan kerran, minkälaisista elokuvista pidän. Intohimoni autourheilua kohtaan rajoittuvat siihen, että olen maksanut Mario Kartista rahaa ja nauttinut ivasta, kun humalaiset örisivät jotain häkkisestä. Lapsille suunnattu kaahailuleffa on yhtä kaikki yksi vahvimmista tänä vuonna kokemistani elokuvaelämyksistä: Speed Racer on jotain ennennäkemätöntä; jotain, jonka voi vailla hetken harkintaa sanoa nostavan tehoste-elokuvat uudelle tasolle. Harvasanaiset Wachowskit ovat sanoneet tekevänsä elokuvia joita kukaan muu ei tee, ja juuri sellaisia elokuvia löytääkseni olen valmis katsomaan jälleen kymmenen Rakastunutta bestmania ja kaksi Epic Movieta.