Tuorein sisältö

Speed Racer

Ensi-ilta: 06.06.2008
Genre: Fantasia, Komedia, Lasten, Sci-fi, Toiminta
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

05.06.2008 klo 13.05 | Luettu: 36004 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Wachowskin sisarukset eivät ole aiemmin suunnanneet kaksi ja puoli tuntia kestävää elokuvaa keskittymishäiriöistä kärsiville, tai tarjonneet koskaan mielipuolista huumetrippiä perinteisten perhearvojen puolestapuhujille, mutta ehtaa Wachowskia Speed Racer yhtä kaikki on. Matrix-trilogiassa vallankumoukselliset erikoistehosteet paukkuivat, kun uskonnot, filosofiat, nahkapuvut ja nörttikulttuuri kohtasivat toisensa elämää suuremmassa sekamelskassa, josta löytyy sitä enemmän järkeä mitä useammin sitä katsoo. Speed Racer on kyhätty samalla kaavalla, joskin kaikki irrallinen korkealentoinen on korvattu irrallisella hömpällä. Tulevaisuuden sateenkaarikansalle suunnatulta konsolipelirallilta näyttävässä elokuvassa autot hyppivät ja kieppuvat fysiikan laeista vapaana ja ihmiset asuvat Tähtien Sodan kaupungeissa tai Tim Burtonin pikkulähiöissä ja John Goodman ja ulosteita nakkeleva apina johtavat nyrkkitappelua Dick Tracy -gangstereita vastaan ja hiih, henkeä ei ehdi vetää, kun jo tapahtuu muutakin.

Nopeus Ajaja on aika korni nimi elokuvalle, joten paljon voi päätellä siitä, että Speed Racer on itse asiassa myös päähenkilön (Emile Hirsch) nimi. Speed vajoaa jo nuorella iällä autistiseen tilaan, elleivät hänen ympärillään tapahtuvat asiat liity suoraan kilpa-ajoihin tai autoihin, jotka ovat hänen perheensä työ ja uskonto. Sarja epäonnisia tapahtumia riistää Speediltä mestariajajana tunnetun isoveljen. Perheenjäsenen kuolemasta ei voi täysin toipua, mutta Racereilla menee jo mainiosti, kun Speedkin alkaa osoittaa potentiaalia kilpa-ajajana. Vastustajat pelaavat kieroa peliä turhaan, sillä ainoastaan Trixie-tyttö (Christina Ricci) saa Speedin kolaroimaan. Imelänkiimaista sivujuonta ei tarvitse pelätä, sillä Trixie on jo valmiiksi Speedin ymmärtäväinen ja kannustava tyttöystävä (mieskatsojat nyökyttelevät), jota ilman Speed-parka ei olisi selvinnyt peruskoulustakaan (ja nyt naiset).

Kesto selittyy sillä, että tavanomaista urheilusankarin tarinaa höystetään politiikalla. Rento bisnespamppu Royalton (mainio Roger Allam) pyytää Speediä talliinsa, ja paljastaa paholaismaisuutensa, kun lajin puhtauteen uskova poika kieltäytyy. Jatkossa Speed, salaperäinen Racer X (Matthew Fox) ja muutama muu kisaavat paitsi voittaakseen, myös palauttaakseen lajin kunnian, mikä on tärkeämpää kuin, no, pienen maan itsenäisyys. Royalton lyö rattaisiin kapuloita, ninjoja ja ihan mitä vaan. Leffalla on pokkaa saarnata korruptiosta ja urheilun kaupallistumisesta älyttömien karkkilavasteiden keskellä, aivan niin kuin Tähtien Sodan esiosilla on pokkaa puhua epäluottamuslauseesta liittokanslerille ja laittaa Jar Jar Binks esittämään se. Jos Tähtien Sota, Matrixin jatko-osat ja vaikka nyt Stephen Chow'n elokuvat eivät aiheuta kylmiä väreitä, ei taatusti aiheuta Speed Racerkaan.

Sitä en arvaile, kaahaako leffa turhan monta kierrosta kohderyhmän eli lasten makuun. Omasta näkökulmastani kyseessä on leikkauksen taidonnäyte, enkä viittaa tyylikkäisiin siirtymiin, vaan siihen, kuinka elokuva saa ajan menettämään merkityksensä. Wachowskit leikkaavat jopa henkeäsalpaavien toimintakohtaustensa keskelle erinäistä materiaalia toisesta paikasta tai ajasta. Andy ja Larry/Lana ovat ottaneet riskin, joka erottaa taiteilijat liikemiehistä: Speed Racer voisi olla 90 minuutin kesäleffa, sen sijaan se on vauhdikas ja viihdyttävä aitona spektaakkelinakin, jossa aikaa on myös draamalle. Erityisesti Goodman ja Susan Sarandon pappa ja mamma Racerina tuovat elokuvaan lämpöä, mikä tekee mielikuvituksellisista asioista uskottavia tunnetasolla: kisat eivät ole muovista tietokoneanimaatiota, kisoissa on mukana jonkun poika.

Valmistaudun vaahtoamaan Speed Racerista lisää, kun joku small-talk-virtuoosi kysyy seuraavan kerran, minkälaisista elokuvista pidän. Intohimoni autourheilua kohtaan rajoittuvat siihen, että olen maksanut Mario Kartista rahaa ja nauttinut ivasta, kun humalaiset örisivät jotain häkkisestä. Lapsille suunnattu kaahailuleffa on yhtä kaikki yksi vahvimmista tänä vuonna kokemistani elokuvaelämyksistä: Speed Racer on jotain ennennäkemätöntä; jotain, jonka voi vailla hetken harkintaa sanoa nostavan tehoste-elokuvat uudelle tasolle. Harvasanaiset Wachowskit ovat sanoneet tekevänsä elokuvia joita kukaan muu ei tee, ja juuri sellaisia elokuvia löytääkseni olen valmis katsomaan jälleen kymmenen Rakastunutta bestmania ja kaksi Epic Movieta.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Stella - Löytäjä saa... Sex and the City - S... >

Keskustelut (18 viestiä)

Jugger

Rekisteröitynyt 17.04.2008

05.06.2008 klo 20.19

5 tähteä!? No kai tää joskus pitää kattoa vaikka trailerin perusteella lupasin etten katso..
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.06.2008 klo 20.57

Jugger kirjoitti:
5 tähteä!? No kai tää joskus pitää kattoa vaikka trailerin perusteella lupasin etten katso..


Jos trailerin perusteella lupasit ettet katso, älä katso. Tulet vain vihaiseksi ja alat vainota allekirjoittanutta. Trailerit kertovat tästä pätkästä sen oleellisimman.
lainaa
Jugger

Rekisteröitynyt 17.04.2008

06.06.2008 klo 02.13

Eeeih ihan mielenkiinnolla katton tämän. Sentään Wachowskin veljien tekemä mutta jotenki kyllä pelottaa. No kokemus se on huonoki. Tää ei voi olla ainakaan huonompi kuin Epic Movie ja se on aina hyvä asia.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

06.06.2008 klo 09.35

Leffa saanut Metacriticissä metascoreksi 37 :S

Uskoako nyt Peltosta vai Metacriticiä. Joskus leffamaku on mennyt Peltosen kanssa yksiin, mutta toisinaan taas en voisi enempää olla erimieltä. Traileri näytti ihan vauhdikkaalta, mutta ei saanut kuitenkaan innostumaan elokuvasta. Toisinaan tosin vaikka traileri olisi upea jää leffa monesti latteaksi sekä päinvastoin.

Elokuvat ovat muutenkin mielestäni harvinaisen vaikeita arvostella. Tai ainakaan en koskaan pysty luottamaan mihinkään arvosteluun täysin kun en kuitenkaan tiedä mitä mieltä itse leffasta olen ennen kuin sen olen nähnyt. Tosin, yleensä jos leffa saa pääosin surkeita arvosteluita en ole itsekään sellaisista elokuvista pitänyt.

Noh, ehkäpä tämä tulee joskus vuokrattua. Taidan luottaa sen verran itseeni ja omaan arvostelukykyyni nykyelokuvista etten mene tätä leffaan katsomaan.

EDIT: Uutislehti 100 lukaisin myös tuon arvostelun (siitä kuinka luotettava arvostelu jossain 100:ssa on en puutu siihen tässä mitenkään) eikä sekään btw. ollut kovinkaan leffaa kehuva, siitä huolimatta yksi pätkä tekstissä sai suupielet hymyyn: "Hetkittäin Wachowskit tavoittavat jotain sellaista, mitä saattaisi syntyä jos Quentin Tarantino ja Tim Burton päättäisivät sieniä syötyään tehdä lasten elokuva. Niitä hetkiä on kuitenkin liian vähän." - Jukka Hiiro, Uutislehti 100
lainaa
Note

Moderaattori

Rekisteröitynyt 18.05.2007

06.06.2008 klo 11.34

"Harvasanaiset Wachowskit ovat sanoneet tekevänsä elokuvia joita kukaan muu ei tee" featuring Boll factor. Noh, enpä nyt tosissaan kommentoi kun en ole nähnyt. Ilmeisesti tästä ei kuitenkaan välity ihan niin siirappinen tunnelma kuin useimmista lapsille suunnatuista elokuvista, vai silläkö tässä juuri mässäillään?
lainaa
Jarkko

06.06.2008 klo 12.58

Ruutukaappauksista päätellen special fx:t ovat suoraan 90-luvulta ;) Voipi olla kyllä kiintoisa raina.
lainaa
Visse

Rekisteröitynyt 11.04.2007

06.06.2008 klo 14.50

Hesarin viikkoliitteestä näyttää saaneen miehekkäästi yhden tähden kolmen arvostelijan keskiarvona. Kumpaa tässä nyt sitten uskoisi?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.06.2008 klo 15.20

Note kirjoitti:
Ilmeisesti tästä ei kuitenkaan välity ihan niin siirappinen tunnelma kuin useimmista lapsille suunnatuista elokuvista, vai silläkö tässä juuri mässäillään?


Speed Racer mässäilee siirapilla - kyseessä on ällösöpö lastenleffa - täysin korni, kuten kirjoitettua. Speed Racer onnistuu juuri siinä, missä esimerkiksi Spy Kids ei. Viiden tähden mestariteosta taottaessa lajityypillä ei ole mitään merkitystä, vaikkei suurin osa ihmiskunnasta sitä tajuakaan. Siispä toistan: Speed Racer on erinomainen siirappinen ja ällösöpö lasten toimintaspektaakkeli. Joka ikinen sekunti on kutkuttava vähintäänkin visuaalisessa mielessä. Luettuani tuntemieni kriitikoiden arvosteluita, voin vakuuttaa, että Speed Racerin tapauksessa ei ole kyse siitä, onko elokuva hyvä vai ei, vaan siitä, tietääkö katsoja mitä hän haluaa ja haluaako hän juuri tätä.

Se on aina positiivinen merkki, että elokuva saa sekä yhden että viiden tähden arvioita. Jonkun näkökulmasta Speed Racer on teennäistä paskaa ja My Blueberry Nights sielukasta taidetta ja oma näkökulmani on tasan päinvastainen ja perusteluja löytyy tasan yhtä paljon kuin vastapuoleltakin joka on yhtä oikeassa ja väärässä kuin minäkin.
lainaa
jokunen

06.06.2008 klo 19.15

5? Ei voi olla. Täydet 1 annan minä.
lainaa
Alpine

Rekisteröitynyt 10.05.2008

07.06.2008 klo 00.24

Hmm, lastenleffan ei uskoisi saavan 5 tähteä.
lainaa
Totuus

07.06.2008 klo 01.57

Ihan vain fakta tietoa että ovat muuten sisarukset nykyään eivätkä veljekset... Toinen teki sukupuolenvaihtoleikkauksen
lainaa
Mopez

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.06.2008 klo 15.36

"Go speed go!"

x0~~~o
lainaa
Juhza

Rekisteröitynyt 02.12.2007

07.06.2008 klo 19.16

Alpine kirjoitti:
Hmm, lastenleffan ei uskoisi saavan 5 tähteä.

Miksi toiminta- tai fantasialeffan pitäisi saada 5 tähteä? Ei uskoisi...
lainaa
TheAvenger

07.06.2008 klo 20.04

Alpine kirjoitti:
Hmm, lastenleffan ei uskoisi saavan 5 tähteä.

Minkä ihmeen vuoksi?
lainaa
Silverblade

Rekisteröitynyt 04.04.2007

08.06.2008 klo 17.30

Alpine kirjoitti:
Hmm, lastenleffan ei uskoisi saavan 5 tähteä.


wut
lainaa
AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

11.06.2008 klo 11.45

Henkilökohtainen mielipiteeni tästä elokuvasta on se, että vuoden 2008 SpeedRacer on kuraa (1/5 tähteä) jota ei voi kunnolla verrata 60-luvun alkuperäiseen Mach GoGoGohon (joka kulkee jenkeissä nimellä SpeedRacer ja josta tämä elokuva lainaa aiheensa).

Mach GoGoGo on varmasti yksi maailman parhaista sarjakuvista ja animaatioista ikinä kaikille autourheilusta kiinnostuneille. 60-lukua ihan parhaimmillaan. :P
lainaa
pyyhe

09.04.2009 klo 11.32 1 tykkää tästä

Olipa erinomainen pätkä oikealla asenteella katsottuna. Hienoa ilotulitusta verkkokalvoille koko matkan, sympaattiset hahmot ja sopivan ennalta-arvattava juoni (lastenelokuvaksihan tämä siis luokitellaan..? Outoa, en allekirjoittaisi). Varmasti blu-raylta todellista ekstaasia.
lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

05.08.2013 klo 00.22 1 tykkää tästä

Ei vitsi mikä pelle.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova