Mietin teatterissa aikani kuluksi, onko Rakastunut Bestman miehen vai naisen kirjoittama, ja olipa kumman tahansa, minkälaisella ihmisellä ei ole sisäpiiritietoutta kummastakaan sukupuolesta, tai yleensäkään ihmisistä? Ei ollut yllättävää oppia, että kirjoittajia on kolme ja että kolmikon ansioluettelossa lukee muun muassa Kiviset ja Soraset: Viva Rock Vegas ja MTV Movie Awards. Kukapa ei tiimin jatkoksi kelpaisi, kun studion kirjanpitäjä tekee hälytyksen löydettyään kalenterista romanttisen komedian mentävän aukon. Kivaa, ettei trio jättänyt yhtä ainutta klisettä käyttämättä: sellaisten ennustaminen ja bongaus alkaa ennen pitkää huvittaa, ja mielelläänhän sitä komedialle välillä nauraakin.

Pahanlaatuinen nilkkipukki Tom (Patrick Dempsey) on tullut isäänsä (Sydney Pollack viimeisessä roolissaan), mikä selittää sitoutumiskammon, muttei ole kummoinen oikeutus naisvihalle. Nelikymppinen, elokuvatähden näköinen mutta ikänsä mukaisesti eltaantunut sika keksii ihmeellisiä sääntöjä satunnaisiinkin panosuhteisiinsa, jottei yksikään eukko vain pääse liian lähelle, saatikka niskan päälle. Sankaritartamme Hannahia (Michelle Monaghan) Tom arvostaa siksi, että nainen jätti antamatta eräissä bileissä 10 vuotta sitten. Heppu alkaa nähdä sukupuolettoman sunnuntaideitin vaimomateriaalina vasta, kun Hannah lähtee pitkälle työmatkalle Skotlantiin, jolloin paljastuu, ettei koripallo poikien kanssa ja hutsupaini ole kaikki kaikessa.

Hannah, joka on ilmeisesti ollut vähintään sen 10 vuotta sinkku ja nunna, repäisee oikein kunnolla ja käyttää kuukauden kuuden viikon matkasta skotlantilaisen uroon (Kevin McKidd) kanssa reissaamiseen (käsikirjoitus ei puhu mitään repäisystä, vaan unohtaa, että kyseessä oli työmatka). Tom ei ehdi ehdotella. Hääpäivä on jo tiedossa. Suomennoksesta huolimatta Tomia ei pyydetä bestmaniksi, vaan morsiusneidoksi, mikä on elokuvan paras virallinen vitsi sellaisten klassikoiden kuin "mummon orgasmikuulat" ja "he he he homo" ohella. Tahattoman komedian hervotonta antia on muun muassa se, että aina kun päähenkilö paijaa koiraa, taustalla alkaa soida herkkä musiikki. On se nilkkipukki oikeasti mukava mies, on se!

Nilkkipukki aikoo sabotoida häät sisältä päin. Kummoisiin ilkeyksiin hän ei sorru, vaan lähinnä hän ajautuu kilpailemaan skotin kanssa miehekkyydestä – huonoin tuloksin. Koiran halailun ohella epäonnisuus on tärkeä osa tunteiden manipulointia, kova panomies kun ei oletuksena ole se maailman sympaattisin hahmo. Nilkkipukki kestää urheasti nöyryytystä rakkautensa vuoksi, ja naiskatsojat huokaavat! Ja juu, nöyryyttämistähän se tunnetusti on, kun mies laskeutuu naisen tasolle. Aihe "nainen bestmanina" ei naurattaisi edes niitä, jotka nauravat tälle skenaariolle. He he he homo.

Vakavammin puhuen nilkkipukki saattaa olla oikeastikin itsensä kieltävä homoseksuaali. Kamoon, 40-vuotias poikamies paneskelee kuin jotain todistaakseen ja kertoo tästä kaikille? Kunkin aktin jälkeen äijä on varsin vaivautuneen näköinen, ja naisesta pitäisi aina päästä nopeasti eroon. Näitä suorituksia lukuunottamatta emännät eivät kiinnosta tyyppiä yhtään, vaikka tottahan parhaan tyttöfrendin kanssa on aiga magee käydä muotikaffeilla sööteissä pikku kuppiloissa. Nähdessään skotin alasti nilkkipukilla tippuu leuka lattiaan, eikä hän ihan heti lakkaakaan tuijottamasta, sillä tässä elokuvassa kenenkään älykkyysosamäärä tai sivistys ei riitä minkään omassa päässä liikkuvan peittelyyn millään perusinhimillisellä tavalla.

Tällaista matskua syntyy, jos marssilainen yrittää ohjata elokuvan ihmisistä, tai jos menneiden hittien (Kuka Sanoo Tahdon?) kloonausprosessi toteutetaan vain pintapuolisesti asioita enempää ajattelematta.